Uupumiseen liittyy usein näköalattomuutta, tunnetta ettei enää tiedä mitä toivoisi tai edes mistä pitää. Voi olla, että kaiken mitä on pitänyt tärkeänä, joutuu arvioimaan uudelleen.

Kun turvallisuuden ja ravinnon kaltaiset perustarpeet on turvattu, hyvän elämän ajatellaan koostuvan ainakin kolmesta asiasta. Siitä, että tekee asioita, jotka kokee merkityksellisiksi, siitä että pääsee toteuttamaan sitä mikä itsessä on kaikkein parasta ja kestävintä ja siitä, että on yhteydessä toisiin ihmisiin. Noin suunnilleen.

Väsyneillä aivoilla on kuitenkin vaikea saada otetta isoista otsikoista. Mitä tämä voisi tarkoittaa minun kohdallani?

Ja mikä olisi minulle sopiva tapa alkaa rakentaa uutta elämää, jos paljon siitä mikä ennen kantoi, on nyt poissa pelistä?

Tai jos tiedät, ettet edes haluaisi palata entiseen elämääsi. Et vaikka siitä maksettaisiin.

Avasin keväällä 2021 kyselyn, jossa pyysin vastaajia kertomaan sekä jaksamisen huolistaan että siitä, millaista elämä olisi kun jokin tärkeä asia omassa itsessä olisi lähtenyt korjaantumaan.

Halusin kuulla muutoksen toiveista, peloista ja siitä, mikä aivan konkreettisesti muuttuisi kun käänne parempaan olisi tapahtunut ja ehtinyt vahvistua vuoden verran. Miltä elämä silloin näyttäisi?

Kysely on edelleen avoinna ja siihen voi vastata täällä

https://forms.gle/WfwkwtBxvx1TFkmK9

Kysely on täysin nimetön ja tunnisteeton – minullakaan ei ole mitään keinoa selvittää, mistä mikäkin vastaus on lähtöisin.

Muun muassa tällaisia paremman elämän näkymiä kyselyssä nousi esiin, kun siihen oli vastannut 105 ihmistä

Luotan siihen, että vastausten avaaminen on avuksi muillekin elämänsä uutta suuntaa etsiville – lisäksi olen muuttanut tai karsinut vastauksia niin, ettei henkilön tunnistaminen voi mitenkään olla mahdollista.

Nyt on sinun vuorosi! Miltä sinun elämäsi voisi näyttää, kun jokin oleellinen solmu on avautunut ja tietä on kuljettu vuoden verran?

Alkuun päästäksesi sinun kuitenkin tarvitsee täsmentää suuntaasi.

Tietoisuus suunnasta on elintärkeä – ennen kuin sinun kannattaa asettaa minkäänlaisia tavoitteita, sinun pitää tietää mihin tähtäät ja mikä on sinulle tärkeää.

Muuten voi käydä kuin entiselle miehelle tai naiselle, joka kiipesi tarmokkaasti tikkailla, vain huomatakseen ylös päästyään, että onkin asettanut ne väärää seinää vasten.

Ensinnä siis suunta.

Sitä voit selvittää esimerkiksi seuraavan, Uuvuksissa-kirjastakin löytyvän tehtävän avulla. Usein on helpompi päästä kiinni suuntaan – siis siihen mitä haluat – tekemällä itsellesi aivan kirkkaaksi sen, mitä et enää halua.

Kun olet selvittänyt suunnan, voit edetä kohti tavoitteita

Tavoitteellisuus auttaa eteenpäin.

Tee aikomuksesi niin selviksi itsellesi, että pystyt aivan käytännön konkreettisella tasolla toteamaan, oletko toteuttanut aikeesi vaiko et.

Esimerkiksi: Jos haluat saada rajat työnteollesi, voit päättää että suljet tietokoneen tasan kello 16. Voit myös päättää, että tavoite on saavutettu, kun olet toiminut näin neljän viikon ajan.

Tee kuitenkin vain sellaisia sopimuksia, jotka tiedät voivasi pitää.

Elämä tuottaa yllätyksiä, ja jos olet liian ehdoton itseäsi kohtaan, petaat itsellesi pettymyksiä.

Aivan suotta!

On paljon parempi kokea 15 pientä onnistumista kuin jännittää yhden ison toteutumista.

Parhaat tavoitteet ovat tiukasti kiinni suunnassa, jonka tiedät oikeaksi

Ole tarkkana sen suhteen, mitä tavoittelet!

Muista aina vilkaista seinälle, ennen kuin lähdet kiipeämään.

Ja muista myös kiittää itseäsi jokaisesta askeleesta suuntaan, jonka tiedät oikeaksi.

Olet aivan taatusti sen arvoinen!

Haluatko tietää, mitä kyselyyn tähän mennessä osallistuneet kertoivat muutostoiveistaan ja peloistaan? Artikkelin löydät täältä!

Kysely on edelleen avoinna. Mitä enemmän tiedän ajatuksistasi ja toiveistasi, sen paremmin pystyn tekemään työtä, josta on iloa sinulle!

https://forms.gle/WfwkwtBxvx1TFkmK9

Kysely on täysin nimetön ja tunnisteeton – minullakaan ei ole mitään keinoa selvittää, mistä mikäkin vastaus on lähtöisin.

Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!

  1. Joka sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä seuraavaan viikkoon.
  2. Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
  3. Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).