Yksi niistä monista asioista, joista olen osannut soimata itseäni, on se että en millään pysty keskittämään voimiani ja huomiotani vain yhteen asiaan.
Tässä vaiheessa, kun työelämää on takana kohta 35 vuotta, ihmettelen, miten ylipäätään olen onnistunut pysymään alkuperäisen ammattini syrjässä kiinni.
Ehkä salaisuus on siinä, että psykologin peruskoulutus on niin joustava.
On ammatti, mutta voi tehdä vähän sitä sun tätä.
Onneksi, sillä minua on kiinnostanut tsiljoona muutakin asiaa – vaikkei mikään aivan ammatiksi asti.
Koko elämä yhdessä ammatissa ja yhdenlaisena?
Olen toisaalla kirjoittanut rajoista ja siitä, kuinka hyväkin voi olla, kun kaikki mahdollisuudet eivät ole avoinna.
Ihan yhtä kamalaksi kokisin kuitenkin sen, jos koko ikänsä pitäisi tehdä vain yhtä asiaa.
Sitoutua yhdenlaiseen työhön, yhdenlaiseen tapaan olla ihmisten kanssa, yhdenlaisiin puoliin itsestään.
Silti me elämme näkymättömien odotusten maailmassa. Osa niistä on omassa päässä, osa on ihan oikeita ammatteihin liittyviä oletuksia.
Niinkuin nyt esimerkiksi se, että opettaja, sairaanhoitaja tai psykologi haluaa olla lähellä ihmisiä.
On loppumattoman kärsivällinen ja kiinnostunut. Saa suorastaan virtaa ihmisten kanssa olemisesta.
Ei se niin mene, välttämättä.
Osassa meistä on paljon ja monenlaisia, jopa vastakkaiselta vaikuttavia puolia.
Joskus se ajaa mitä kiinnostavimpiin kokeiluihin. Kuin sovittaisi kymmentä erilaista takkia ja kaikki sopisivat – tavallaan.
Survotko sinäkin itseäsi jonkinlaiseen muottiin?
Urani ensimmäiset 20 vuotta sovittelin itseäni kuvitteelliseen ihmisten kanssa työskentelevän ihmisen muottiin, vaikka yksi jos toinenkin asia hankasi koko ajan.
En halunnut lähteä toimistolle tai vastaanotolle, vaan halusin pysyä kotona.
En olisi jaksanut keskittyä koko päivää yhteen asiaan, vaan paljon luontaisemmin olisin tehnyt muutaman tunnin sitä ja muutaman tunnin tätä.
Olisin halunnut päästä välillä ulos. Tehdä jotain käytännöllistä, vaikka kaivaa kuoppia tai leipoa.
Ennen pitkää ymmärsin myös, että olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat paljon tilaa, hiljaisuutta ja yksinoloa.
Jos siihen ei ollut mahdollisuutta, ahdistuin.
Ja kun ahdistuin, aloin jälleen kerran syytellä itseäni. Vaatia ja sparrata. Etsiä syitä ja keksiä keinoja, miten jaksaisin enemmän vuorovaikutusta ja läheisyyttä.
Sillä millainen katastrofi mahtoikaan olla edessä, jos en koskaan alkaisikaan jaksaa paremmin?
Mistä sinä haaveilet?
Pysähdytään hetkeksi.
Jos ihan oikeasti eläisit sellaista elämää, jossa kaikille erilaisille puolillesi, kyvyillesi ja taidoillesi on tilansa, niin miltä se näyttäisi?
Missä asuisit ja eläisit – vai olisiko paikkoja useampi?
Keiden kanssa olisit tekemisissä, millä tavalla ja kuinka paljon?
Mitä tahtoisit saada aikaiseksi, mistä haluaisit tulla muistetuksi?
Milloin elämässäsi olet ollut kaikkein lähimpänä toiveittesi tilannetta?
Mikä sinusta tulee isona – identiteettiin ohjaaminen alkaa varhain
Onneksi myös tämän päivän renessanssi-ihmisille, monipuuhaajille, jokapaikanhöylille, generalisteille ja ylipäätään vaikeasti määriteltäville, työstä, tehtävästä ja kiinnostuksesta toiseen vaeltaville ja paikoilleen asettumattomille ihmisille on omat yhteisönsä.
Yksi näistä on Puttylike, jonka perusti kanadalainen Emilie Wapnick jo kohta kymmenen vuotta sitten.
Emilie puhuu siitä, miten voimakkaasti meitä jo lapsuudessa ja nuoruudessa ohjataan oletukseen yhdestä ammatillisesta identiteetistä.
Kun neli-viisivuotiaalta lapselta kysytään, mikä hänestä tulee isona, kaikki ovat iloisia jos hän osaa antaa jonkin vastauksen. Sairaanhoitaja, lentäjä, lääkäri, kaikki käy.
Mieluummin tietysti yksi kuin useampi toiveammatti, sillä pitäähän nyt joku kohtuus olla, eikä itsestään pidä luulla liikoja alle kouluikäisenäkään.
Mitä enemmän kasvavalle ihmiselle tulee ikää, sitä torjuvammin aikuiset kuitenkin alkavat suhtautua moniin toiveisiin.
Ai että haluat olla psykologi ja ensihoitaja? It-arkkitehti, valokuvaaja ja sukellusopettaja? Markkinointipäällikkö ja psykoterapeutti? Taiteilija, muusikko ja koodari? Opettaja ja maanviljelijä? Lääkäri ja kirjailija? Kosmetologi ja someassistentti?
Kyllähän sinun nyt jotain tarvitsee valita!
Esimerkkihenkilöt ovat kaikki tuntemiani ihmisiä. Osa heistä toteuttaa erilaisia taitojaan ja kutsumuksiaan yhtä aikaa, osa on vaihtanut uraa.
Veikkaan silti, että harvan vanhemmat olisivat taputtaneet käsiään ihastuksesta, jos olisivat kuulleet nämä uratoiveet etukäteen 13-vuotiaansa suusta.
Tuskin olisin minäkään. Ja silti – entäs sitten se elinikäinen oppiminen?
Paljosta puheesta huolimatta koko käsite vaikuttaa minusta vieläkin ontolta. Se ei kanna kunnolla ihmisten todellisiin elämäntilanteisiin ja haaveisiin, ja luulen että syy voi olla osittain yksinkertainenkin.
Jokainen siirtymä tarkoittaa jonkinasteista uudelleen aloittamista. Uudelleen aloittamiseen sisältyy vaaran tunne – tuttu on turvallista ja mistä tietää, onnistuuko se uusi.
Muutos aiheuttaa liikehdintää kaikissa, jotka päätyvät sen lähipiiriin. Kenties vielä enemmän silloin, kun muutos ei tapahdu pakon edessä vaan omasta toiveesta.
Se on todella levottomuutta herättävää.
Monipuuhaaja oppii yhtä ja toista – jopa oikein hyvin
Kun lapset tulivat teini-ikään, niin minäkin riehaannuin.
Aloin toteuttaa haaveitani.
Ensin aloin opiskella laulua. Sille oli selvä tarve: olin liittynyt kuoroon enkä tuntenut pärjääväni ilman kunnollista opetusta.
Sitten toteutin pitkäaikaisen unelmani käsityön taiteen opinnoista. Se taas johti kolmannen haaveen toteuttamiseen: pyrin ja pääsin kirjansidonnan kisälliopintoihin.
Tein kaikki psykologin ja psykoterapeutin töitteni ohella ja olihan se rankkaa, mutta todella kivaa.
Vaan mikä kuvio toistuikaan näissä kaikissa opinnoissa?
Ihan sama kuin psykologinammattiin liittyvissä täydennyskoulutuksissa: kun olen oppinut niin paljon, että pärjään kohtuullisen hyvin, mielenkiintoni siirtyy johonkin uuteen.
Niinpä olen tehnyt lisensiaattityön, mutten ole tosissani edes pyrkinyt tohtoriopintoihin.
Laulussa riitti perustutkinto. Käsityön taiteessa sama juttu. Kirjansidonnassa jäin kisällintutkintoon, vaikka mestarikurssillekin olisi ollut mahdollisuus päästä.
Vien aina loppuun sen mitä olen aloittanut, mutta minulle riittävät matalat ja keskikorkeat nyppylät. Ikinä en pyri korkeimmille huipulle missään.
Ja se on ihan hyvä niin.
Monipuuhaajan kolme supervahvuutta
Vaikka monipuuhaajalta jäävätkin korkeimmat huiput ja huikeimmat syvänteet saavuttamatta, tässäkin olemisen tavassa on etunsa.
Emilie Wapnick kuvaa niitä muun muassa TedX-puheessaan näin.
1: Monipuuhaaja on hyvä yhdistelemään eri lähteistä ja eri elämänalueilta peräisin olevia ideoita.
Tämän tunnistan itsekin: vaikka välillä mietin vedänkö mutkia liian suoriksi, ihmettelen silti millä lailla karmeaan anoppiinsa ja äkkijyrkkään mieheensä uupuneen, hermoromahduksen saaneen isoäitini tila poikkesi tämän päivän työmaailman uupumusromahduksista. Ja mitä eroa mahtaa olla urheilijan ylikunnolla ja työssään romahdukseen ja lamaannukseen asti pinnistäneen fysiologisella tilalla?
2: Monipuuhaaja oppii nopeasti.
Juu, varsinkin ensi metreillä. Kuten Emilie sanoo, monipuuhaaja tietää miten pääsee parhaiten alkuun. Siis, hän tietää ja osaa nimenomaan tämän! Lisäksi monenlaista puuhatessaan oppii sellaista, mitä voi hyödyntää monessa muussakin – itse esimerkiksi olen rakentanut kotitekoista mindfulness-ohjausta lauluopintojeni varaan. Samoja juttujahan sielläkin opetellaan.
Jotkut monipuuhaajat pääsevät innostuksensa varassa ja aikaisempia taitoja hyödyntäen pitkällekin, toiset, kuten minä, tyytyvät kohtuullisen riittävältä vaikuttavaan, tyydyttävään tasoon.
3: Monipuuhaaja venyy moneen.
Selkeän ja kirkkaan ammatti-identiteetin puuttumisesta on paljon iloakin. Monenkirjavampi kokemus siitä, mitä on ja mitä osaa, antaa vapautta kokeilla yhtä jos toistakin. Kun rima ei ole hirveän korkealla, niin itsensä voi löytää yhtä hyvin keittiöstä, kuorosta, kvartetista, kuin parintuhannen ihmisen edessä puhumasta. Eikä se edes tunnu kovin kummalliselta.
Ei vain iloista ristiin rastiin puuhaamista
Monipuuhaamisessakin on silti omat hasardinsa.
Niistä pahin ei ole se mikä vaikuttaa ilmeisimmältä: että ei ole hyvä oikein missään. Monipuuhaajat kun ovat yleensä aivan tarpeeksi hyviä siinä, mitä tekevät.
Hankalampaa sen sijaan on pärjätä omaa mieleen iskostuneen loputtoman riittämättömyyden ja vääränlaisuuden tunteen kanssa.
Syvällisen osaamisen ja vankan identiteetin puute ruokkii pelkoja: entä jos olen käsittänyt kaiken ihan väärin?
Entä jos olenkin puoskari ja huijari siinäkin, mihin minulla on koulutus ja pätevyys? Puhumattakaan niistä muista asioista, joita joudun miettimään puuhatessani – kaikkeen kun ei millään voi kouluttautua.
Pitäisikö vain olla hiljaa ja antaa spesialistien puhua?
Kaksi voimavaraa epävarmuuksien kanssa pärjäämiseen
Monipuuhaajalla on ainakin kaksi vahvuutta, jotka auttavat selviämään epävarmuuksien kanssa.
1: Ison kuvan hahmottaminen
Joskin tehtävästä ja tiedon alueesta toiseen siirtyminen voi jättää jälkeensä loputtoman tietoisuuden oman tietämisen ja osaamisen rajallisuudesta, se samalla lähes pakottaa muodostamaan kokonaiskuvaa tai ainakin osittaisia yhteenvetoja koetusta ja opitusta.
Silti vielä tärkeämpää on, että monia monipuuhaajia kiinnostaa vielä enemmän se miten asiat voisivat olla kuin miten ne ovat.
Jos asiat olisivat niin kuin miss Marplen kotikylässä, niin ne olisivat voineet noudattaa samantapaista kaavaa myös herraskartanossa, jossa nyt on tapahtunut murha.
Hiukan väljässä suhtautumisessa todellisuuteen on samalla luovan potentiaalin paikka.
2: Jatkuva eläminen monenlaisuuden keskellä
Se, että monipuuhaaja päätyy oman monenkirjavuutensa vuoksi tekemisiin hyvin erilaisten ihmisten ja ajattelutapojen kanssa, tekee monesta monipuuhaajasta hyvän lähettilään ja tulkin erilaisten maailmojen välillä.
Ihmismieli on taipuvainen luokittelemaan ja jopa poteroimaan asioita ja ihmisiä jo pelkästään näiden ammattien ja kiinnostuksen kohteiden perusteella.
Monipuuhaaja ei kuitenkaan sovi tähän kuvaan. Jos ihminen on juristi ja kuitenkin myös taitava harrastajamuurari, niin ei häntä oikein kunnolla saa tungettua mihinkään lokeroon.
Kun monipuuhaaja liikkuu ryhmästä toiseen: sukellusseurasta metsästysporukkaan, kuorosta yrittäjäkaverien joukkoon, hän väkisinkin kerryttää monipuolista ja yhä syvenevää tietoa siitä, kuinka maailma toimii.
Ei spesialistin vaan enemmänkin tiedon metsästäjän ja keräilijän tietoa.
Monipuuhaajan hyvinvoinnin kulmakivet
Emilie Wapnick sanoo, että monipuuhaajan hyvinvointi on kolmesta asiasta kiinni.
- Rahasta – eli toimeentulosta
- Merkityksellisyyden tunteesta
- Vaihteluntarpeen tyydyttämisestä
On helppo nähdä, miksi juuri näissä voi myös tulla haasteita vastaan.
Kun tekee useita urasiirroksia tai ammatinvaihtoja työuransa aikana, tämä yleensä merkitsee myös katkoa tulokehityksessä, usein suoranaista notkahdusta.
Merkityksellisyyden tunne taas tahtoo usealla monipuuhaajalla heiketä siinä vaiheessa, kun taidot vakiintuvat. Siispä hyvästi tasainen palkannousu ja turvallinen elämä! Jotain uutta kun on saatava pohdittavaksi, että mielenkiinto säilyy.
Vaihteluntarve taas. Toisissa organisaatioissa osataan hyödyntää niitäkin ihmisten kehityspolkuja, jotka eivät johda suoraviivaisesti yhden asian spesialistilinjalla eteenpäin. Toisissa ei.
Mutta mietipä onnellista monipuuhaajaa
Jos nyt tunnistat itsessäsi monipuuhaajan piirteitä, mieti miten parhaiten saisit tilaa kaikille puolillesi ja aidoille kiinnostuksillesi.
Miltä kalenterisi näyttää sen jälkeen, kun kaikki puolesi saavat aikansa ja paikkansa?
Mikä lisääntyy ja kasvaa, mikä vähenee? Missä elinkaarensa vaiheessa tekemisesi ovat – mikä on nousussa ja mikä jo laskussa?
Mieti, millaisina yhdistelminä tekemisesi tuottavat riittävän elannon, tunteen siitä että teet jotain mielekästä ja merkityksellistä, ja sinulle elintärkeän vaihtelun.
Monipuuhaaminen on parhaimmillaan kuin seikkailu, jonka seuraavaa käännettä ei voi täysin tietää etukäteen, tai kuin hitaasti kääntyvä kaleidoskooppi, jonka osat järjestyvät aina uudenlaiseksi kuvioksi.
Jos ajatus ei kauhistuta sinua, niin isolla todennäköisyydellä sinäkin olet monipuuhaaja.
Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!
- Joka sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä seuraavaan viikkoon.
- Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
- Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).
