Aikaansaaminen, inspiraation paras kaveri

Niin kamalaa kuin jatkuva suorittaminen onkin, niin aikaansaamattomuus on yhtä tuskallista. Loppujen lopuksi se tappaa inspiraationkin.

Ajan mittaan alkaa tuntua huonolta, jos ideoita syntyy, mutta oikein mikään niistä ei etene toiminnaksi ja tuloksiksi asti.

Se on vähän niinkuin kaasuttelisi tyhjäkäynnillä, muttei oikein ikinä saa vaihdetta silmään. Puhumattakaan että pääsisi kaipaamaansa määränpäähän asti. Tai edes ajelulle.

Jos tällaiseen olotilaan jumittuu silloin, kun oikeasti olisi jo kiire päästä liikkeelle – esimerkiksi siksi, että muuten uupuu ja lannistuu ihan kokonaan – niin silloin kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, mistä aikaansaaminen oikein kiikastaa.

Aikaansaaminen, inspiraation kaveri?

Jossain vaiheessa ajattelin, että juuri niin minulle vielä käy.

Että innostun milloin mistäkin, mutta tekemään ryhtyminen on noloa ja onnetonta hapuilua, josta ei koskaan synny mitään. Eikä minusta tule yhtään mitään.

Kaikkein hankalinta oli opiskeluaikana.

Olin niitä kympin tyttöjä, joille lukio-opiskelu oli helppoa: ei tarvinnut kuin tehdä mitä sanottiin. Mutta yliopistossa tipahdin ihan kokonaan.

En osannut ollenkaan. Jos lukiossa olin ollut kympintyttö, niin opiskelijana olin korkeintaan keskinkertainen. Joiltain osin suorastaan huono.

Kun sitten opintojeni pitkäksi venähtäneessä loppuvaiheessa tahkosin viisi vuotta graduni kanssa, en ikinä olisi osannut odottaa, että jossain elämänvaiheessa vielä julkaisisin kirjan vuodessa, niinkuin olen viime vuosina tehnyt.

En olisi odottanut sitäkään, että kirjoittaisin lisensiaatintyöni parissa kuukaudessa.

Jotain todellakin on tapahtunut matkan varrella, ja niitä oppeja aion nyt tässä artikkelissa jakaa.

Aikaansaamista vai suorittamista?

Nykyään minulla on harvemmin vaikeuksia saada aikaan. Tiedän aika hyvin mihin pystyn ja millaista palaa kannattaa haukata.

Ongelma onkin tänään hiukan toisennäköinen. Sen sijaan, että jumittuisin aikaansaamattomuuden ansaan, voin hyvinkin ajautua suorittamisen suohon.

Silloin on tehtävä korjausliike.

Suorittaminen onkin minun maailmassani hyvin erilainen asia kuin aikaansaaminen, jonka voisi kytkeä sellaisiinkin sanoihin kuin flow tai työn tai tekemisen imu.

Mistä sitten tietää olevansa suorittamassa?

Suorittaessa tulee kylmä.

Aikaansaadessa taas tulee usein lämmin olo. Ei vain kuvaannollisesti vaan jopa kirjaimellisesti.

Suorittaessa ajaudun moodiin, jossa voimia katoaa enemmän kuin niitä syntyy.

Kuormitun, stressaannun, alan palella. Irtoan itsestäni. Tulee huono olo ja haluan pois. Jossain vaiheessa alan lamaantua.

Aikaansaadessa yhteys itseen säilyy paremmin.

Aikaansaaminenkin on tilana haavoittuva, sillä siitä voi lipsahtaa suorittamisen puolelle, jos tekemistä on liikaa eikä sitä saa järjestykseen.

Suorittaminen puolestaan voi johtaa lamaannukseen, jos tuntuma itseen katoaa ja voimat loppuvat.

Kuitenkin niin kauan kuin olen aikaansaamisen moodissa, olen yleensä hyvällä mielellä, sillä olen tekemässä jotain minkä koen tärkeäksi tai ainakin mielekkääksi.

Tällainen tekeminen tuottaa energiaa, eikä ainoastaan kuluta sitä.

Tunnistatko sinä, milloin olet suorittamassa, milloin saamassa aikaan?

Mistä merkeistä huomaat eron?

Lamaantuneesta suorittajasta oman elämän räätäliksi

Suorittajamoodi on minulla, kuten kenties sinullakin, hyvin vanhaa perua.

Tarina kertoo, että nelivuotiaana perkasin reippaasti silakoita, mitä en sitten sen jälkeen ole tehnytkään.

Samassa iässä opin lukemaan, mikä oli hiukan harmi, sillä sitten ei isä enää lukenut minulle.

Lapsuudenympäristöni maalla oli kuitenkin tavallaan helppo, sillä vaikka työtä oli paljon ja se oli usein fyysisesti raskasta, se oli ainakin lapsen näkökulmasta ymmärrettävää ja ennakoitavaa.

Ei ole vaikea käsittää, että marjat pitää niiden kypsyttyä poimia pensaista ja miksi heinät pitää saada latoon, ennen kuin tulee sade.

Mitä sen sijaan en oppinut, oli oman tekemisen jäsenteleminen, ajattelu täysin avoimessa kentässä.

Kun sitten tulin nuorena aikuisena heitetyksi sellaiseen, olin pitkään aivan neuvoton.

Sen jälkeen tartuin siihen suorittajan ottein – ja tietenkin uuvuin.

En kuitenkaan ole yhtään hyvä sopeutumaan ja antamaan periksi, joten käänsin ja väänsin, kunnes tarpeeksi moni asia elämässä alkoi osoittaa samaan suuntaan.

Samalla alkoi helpottaa niin vierauden ja outouden tunne kuin pahanlaatuinen suorittaminenkin.

5 askelta suorittamisesta lämmittävän aikaansaamisen suuntaan

Mitä siis tapahtui? Ja mitä minä neuvoisin miettimään, jos nyt tuntuu siltä, että et pääse liikkeelle ollenkaan tai jos aikaansaaminen jatkuvasti luistaa suorittamisen puolelle?

Ainakin viittä asiaa. Niistä ensimmäisissä kahdessa on kyse tilan antamisesta itselle, kolmannessa herkkyydestä suunnalle ja viimeisissä kahdessa rajojen hahmottamisesta ja säilyttämisestä.

Pikku hiljaa kaikki aikaansaamista tukevat asiat ruokkivat ja vahvistavat toisiaan. Ajan mittaan niistä syntyy yhä paremmalta maistuva keitos.

1. Oman lajin (ja tyylilajin) löytäminen

Vaikka ihaninkaan tekeminen ei aina ole herkkua, sen pohjana ja perustana on kuitenkin inspiraatio. Tuo aikaansaamisen ystävä ja paras tukija.

Inspiraatiolla tarkoitetaan alun perin hengen saamista johonkin asiaan, kuin ylhäältä annettua pätevöitymistä siihen, minkä todella kokee omakseen – ja suunnilleen siltä se voi tuntuakin.

Kaikkein parasta on pitkäkestoinen, yhä uudelleen syttyvä inspiroituminen.

Vaikka se mistä innostuu ja inspiroituu ei olisi kovin suosittua. Vaikka se olisi suorastaan hieman noloa.

Minullakin on ollut nuoruudesta lähtien hieman häpeällinen salarakkaus: hyvin kirjoitettu populaaripsykologia ja ihan erityisesti oma-apuoppaat.

Tästä ei ole kauheasti tehnyt mieli huudella, ei kollegoille eikä muutenkaan.

Mutta kun minä tykkään!

Tämä on jotain mitä minä ymmärrän, tätä minä osaan, tästä minä innostun.

Ja tässä kohdassa minä puhkean kukkaan. Ihan niinkuin Martin Seligman kuvaa asiaa.

Uusitalo-Arola (2019) Uuvuksissa

Se, että lakkaa vilkuilemasta liikaa sivuilleen ja antaa sen sijaan itsensä inspiroitua siinä, missä se luonnollisesti tapahtuu, antaa sekä vapautta että voimaa.

Ennen pitkää pelkästään yleisössä olemisesta tulee piinallista, sillä inspiroivia asioita pitää päästä kokeilemaan itsekin.

Mistä sinä inspiroidut, missä on sinun inspiraatiosi lähde?

2. Oman paikan löytäminen

Kun inspiraatio on syttynyt, tarvitsee löytää mahdollisuus se toteuttamiseen.

Tässä kohdassa minä takkusin pitkään. Ehkä kaikkineen 15 vuotta. Ensin 5 vuotta, että onnistuin irtautumaan vanhoista kuvioista, sitten 10 vuotta rakentaessa uusia, paremmin sopivia.

Mikä voisi nopeuttaa prosessia?

Todennäköisesti kaikkein eniten apua on brutaalista rehellisyydestä omaa itseä kohtaan.

Toiseksi eniten apua on tarkkanäköisten läheisten palautteesta.

Jos koet, että olet ihan hakusessa sen suhteen mitä haluat ja miltä elämäsi voisi näyttää, aloita tekemällä 100 kohdan lista. Se auttaa lähes varmasti alkuun.

Kun saat riittävän kirkkaasti näkyviin sen mitä et halua, listan takaa alkaa kajastaa yhä kirkkaammin se mitä haluat, mikä vetää sinua puoleensa ja mitä kohti tahdot kulkea.

3. Sen selvittäminen, miksi teet sitä mitä teet

Eli iso miksi, big why.

Iso miksi on sukua sille, mistä me itsekukin inspiroidumme. Iso miksi vie asian kuitenkin vielä pidemmälle ja tiivistyy tällaisiin kysymyksiin:

  • Jos nyt olisit 95-vuotias ja tietäisit varmasti, että elämäsi on pian päättymässä, niin mikä kuluneessa elämässäsi ilahduttaisi sinua eniten?
  • Jos olisit edelleen samassa tilanteessa, niin mikä harmittaisi ja kaduttaisi sinua eniten?
  • Mistä haluaisit tulla muistetuksi?

Iso miksi voi muuttua, jalostua ja rikastua matkan varrella, mutta jotain meissä kuitenkin pysyy läpi elämän.

Jos kurkotit jo mielessäsi elämän loppupuolen tunnelmiin, niin seuraavaksi voit muistella itseäsi lapsena.

Millainen olit ja mistä pidit alakoululaisena?

Mikä oli silloin sinulle tärkeää?

Jos kurkotat lapsen olemuksesi ytimeen, löydätkö sieltä jotain minkä tunnistat omaksesi edelleen?

Oletko kadottanut jotain, minkä haluaisit löytää uudelleen?

Oletko muuttunut tavalla josta pidät? Tai tavalla, josta et pidä?

Miten voisit korjata tilannetta?

4. Tuottavuuden tekniikat

Monenlaisista ajanhallinnan ja tuottavuuden tekniikoista voi olla iloa. Perusasioita ei silti voi ohittaa.

Aikaa on 24 tuntia vuorokaudessa ja 7 päivää viikossa, ja oikeastaan mitään työtä ei voi turvallisesti tehdä enempää kuin 40 tuntia viikossa.

Sitten on tehtävä jotain muuta, levättävä, otettava työhön etäisyyttä ja palauduttava.

Ajankäytössä on siis tehtävä valintoja. Tai sitten niitä tulee tehdyksi asiaa ajattelematta, mikä todennäköisesti harmittaa ennen pitkää.

Mikä on kaikkein tärkeintä?

Mitä haluat saada aikaan? Ja mikä auttaa sinua kaikkein eniten siihen suuntaan?

1800-luvun taloustieteilijä Wilfredo Pareto huomasi, että kumma kyllä, hyvin monessa asiassa 20% toiminnasta tuottaa 80% tuloksista. Niin hyvässä kuin huonossakin.

Tästä voi päätellä myös, että 20% tekemisistä vie 80% inspiraatioenergiasta ja aikaansaamisen voimasta.

Eli niistä voimista, joita tarvitset kun haluat irtautua automaattiohjauksesta ja minimienergialla ylläpidettävistä rutiineista.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos haluat saada aikaan jotain erilaista, jotain sellaista mikä alkaa muuttaa elämääsi, niin sinun tarvitsee olla valppaana niin ylisuunnittelun, täydellisyydentavoittelun kuin ilman minkäänlaista suunnitelmaa toimintaan ryntäämisenkin suhteen.

Sen sijaan kannattaa oppia kokemuksesta. Mikä johti mihinkin, mikä tuotti millaisia tuloksia?

Samalla kun rajaat pois sellaista tekemistä, joka ei johda toivomaasi suuntaan tai toivomiisi tuloksiin, voit rajata työaikaasi

Kun et anna itsellesi rajattomasti aikaa, karsiutuu monta turhaa tekemistä ja aikomista automaattisesti pois.

Lepoon ja virkistymiseen jää aikaa ja pääset tekemään myös sellaista, mikä on sinusta oikeasti kivaa ja inspiroivaa.

Tosin tehokkuudessa on vaaransa.

Minun 2 kuukaudessa kirjoittamani lisensiaatintyön salaisuus oli se, että aikaa ei keskeneräisen talon, pienten lasten ja mahdottoman työtilanteen puristuksessa kerta kaikkiaan ollut enempää.

Joten tein työn ja sitten aika pian jo tilttasin.

5. Kohtuulliset odotukset

Tarina kertoo, että kasvatustieteen professori Juha T. Hakalalta kysyttiin kerran, miten ihmeessä hän on onnistunut kirjoittamaan niin monta kirjaa.

Professori vastasi, että helppo juttu. Hän kirjoittaa huonoja kirjoja, sillä niitä on paljon nopeampi tehdä.

Vastaus tuskin ihan pitää paikkaansa, mutta on siinä totuuden siemen.

Monen monta ihanaa kirjaa, maalausta, sävellystä, lapasta ja sukkaa on jäänyt piirongin laatikkoon, kun hirveä itsekritiikki on estänyt tuomasta niitä näkyville.

Ja yleensä aina ihan turhaan.

Vaikka me koetamme ajatella, että että kaikessa on harmaasävyjä ja että kahdeksikko on jo hyvä numero, sisimmässämme me silti usein koemme, että on vain kaksi vaihtoehtoa: hyvä (eli lähes täydellinen) ja sitten vain kertakaikkiaan huono.

Todellisuudessa kuitenkin jos me haluamme saada aikaan ja kehittyä, ainoa tie siihen on harjoitteleminen.

Mutta mitä sitten harjoittelisi, jos osaisi jo kaiken?

Ainakin islamilaisessa ja karjalaisessa kulttuurissa on perinteisesti jätetty taidokkaimpiinkin käsitöihin aina pikkuinen virhe.

Näin siksi että vain Jumala – tai Allah – on täydellinen.

Voi silti olla, että tahallinen pieni virhe myöskin on auttanut tekijöitä jännittämästä itseään aivan piloille huikean taitavien töidensä äärellä.

Mitä sinä haluaisit saada aikaan?

Ensimmäinen askel on herkistyä sille, mistä inspiroidut.

Oman inspiraation lähteiden tunnistamisessa on apua inspiraatioleikekirjan pitämisestä.

Älä suotta katsele sivuillesi tai mieti mitä muut ajattelevat, vaan keskity siihen miltä sinusta itsestäsi tuntuu.

Mieti missä ja miten voisit päästä lähikosketuksiin sen kanssa, mikä sinua inspiroi. Miten voisit päästä kokeilemaan itse?

Tai mistä voisit luopua ja irrottautua, että voisit suunnata entistä enemmän luovuuttasi ja elämänenergiaasi siihen, mikä sinua innostaa.

On se sitten ruuanlaittoa, saliharjoittelua, auton rassaamista, puutarhanhoitoa tai johonkin aihepiiriin perehtymistä lukemalla.

Raivaa aikaa itsellesi. Ei vain turhauttavia 15 minuutin kolosia, vaan ihan useampi tunti kerrallaan, niin että pääset kunnolla syventymään asiaasi.

Se onnistuu usein esimerkiksi sillä tavalla, että luovut jostain pakolliselta vaikuttavasta. Jätät ikkunat pesemättä ja lattiat luuttuamatta, ellei sitten siivoaminen satu olemaan suuren intohimosi kohde.

Älä vaadi itseltäsi mahdottomia. Jos satut olemaan monipuuhaaja, joudut järjestelemään ajankäyttöäsi vielä tarkemmin. Voi myös olla, ettet pääse asioissa niin syvälle tai pitkälle kuin haluaisit – mutta elämässä tulevat aina rajat vastaan jossakin.

Heitä myös turhat tekosyyt ja harmittelut nurkkaan. Voi olla, että soittoharrastus olisi ollut hyvä aloittaa kymmenvuotiaana, mutta jos niin ei käynyt, paras hetki aloittaa on silloin kun inspiraatiokin on paikalla.

Eli ehkäpä ihan juuri nyt?!

Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!

  1. Joka sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä seuraavaan viikkoon.
  2. Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
  3. Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).