Voisi luulla, ettei suorittaja kaipaa elämässään mitään niin paljon kuin sitä, että to do-lista viimein tyhjenee.

Niin minäkin ajattelin pitkän aikaa. Ja ihan oikeasti kuvittelin, että se lista joskus tyhjenisi, ja sitten tulee lepo ja rauha.

Ei ihan tainnut käydä niin. Tekemistä ja haastetta riittää loputtomasti. Kun yhden työn tekee, kaksi on jo pukkaamassa tilalle. Ja monet arjen työt kaiken lisäksi alkavat joka aamu alusta uudestaan.

Mutta entä jos eivät alkaisi? Olisiko sitten hyvä olla? Tai jos lista vain menisi pois? Olisiko sitten hyvä?

Ei välttämättä.

Rauhan etsiminen suorittamalla on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun seisoo kuopassa ja kaivaa vimmatusti päästäkseen sieltä ylös.

Suorittaminen on myös hyvä esimerkki perinteisestä oravanpyörästä: mitä enemmän juokset, sitä lujemmin pyörä pyörii.

Jotain muuta on siis keksittävä, eikä ratkaisu välttämättä ole ihan suoraviivainen.

Suorittajatyypin paras voimavara on oppia suoriutumaan riittävän hyvin, eli kasin tasolla – täyden kympin sijasta.

Kaikki asiat eivät vaadi sinulta täyttä kymppiä. Suorittajasta kasin tasolle – kurssi auttaa sinua löytämään oman kohtuutesi sinulle tärkeitten asioitten toimittamisessa. Se vapauttaa aikaasi oikeasti tärkeille asioille, kun opit jättämään vähän tärkeät asiat vähemmälle huomiolle.

Eli ali eikä yli, vaan juuri sopivasti!

Suorittaminen hämärtää näkökyvyn

Kun ihminen suorittaa (tästä minullakin on runsaasti kokemusta), näköala kaventuu juostessa niin, että koko kysymys siitä, mikä on mielekästä tai tärkeää, hämärtyy täysin. Asiahan on täysin selvä: pitää hoitaa hommansa!

Itse asiassa mielekkyyden kyseleminen alkaa näyttää suorastaan oudolta. Jotenkin nololta ja häpeälliseltä. Sillä jos oikeasti on pärjäävä ja kunnon ihminen, niin ei kai tällaisia tarvitse edes miettiä?

Meillä on vahva tekemisen, pärjäämisen ja tarpeiden ja tunteiden syrjään työntämisen kulttuuri. Sen keskellä kasvaneena hidastaminen, pysähtyminen ja rauhassa ajatteleminen on vaikeaa.

Ja silti tämä on juuri sitä, mitä suorittaja tarvitsee. Rohkeutta hypätä oravanpyörästä ja keskeyttää kaivaminen, ja miettiä elämää oikeastaan olisi mielekästä elää.

Mutta ei tämäkään ole niin yksinkertaista.

Mitä tapahtuu, kun suorittaja ottaa ja loikkaa?

Aikanaan 2000-luvun alussa, kun oikein väsyin suorittamisen mahdottomuuteen, kerta kaikkiaan vain lähdin työpaikastani.

Ensin oli ihanaa. Kuuntelin rinta rottingilla onnitteluja rohkeasta ratkaisusta. Mielikuvittelin elämää, jossa teen vain ja ainoastaan sellaisia asioita, jotka voin allekirjoittaa.

Ja aivan varmasti en tee yhtään mitään liikaa.

Mutta sitten kului kuukausi, toinen ja kolmas. Syksy pimeni. Työn kautta tuntemani ihmiset kaikkosivat, useat suorastaan ottivat etäisyyttä. En kuulunut enää joukkoon. Olin outo. Jotain oli varmasti vialla. Vähintäänkin olin vaikea ihminen.

Masennuin.

Ja silloin vasta aloin vähitellen ymmärtää, mitä tarkoittaa kun tekee omia ratkaisuja ja irtautuu yhteisöstä – omasta tahdostaan tai tahtomattaan.

Silloin on oikeasti omillaan.

Kukaan ei varmasti toivo elämää, joka kuluu kokonaisuudessaan työhön ja muuhun vastuun kantamiseen

Eikä kukaan lähde mahdottomasta työpaikastaan vain päätyäkseen uudestaan samaan suohon. Ja niin silti helposti käy.

On erittäin vaikea vastustaa sellaista pakkoa, joka puhuttelee ihmistä sisältäpäin.

Kun ulkoiset vaatimukset hellittävät, ihminen joutuu vastakkain itsensä, oman sisäisen maailmansa kanssa. Suorittajan maailmassa se tarkoittaa vaihtelevasti huonoa omaatuntoa, tyhjyyden tunteita, syyllisyyttä ja joskus suoranaista selviytymisen pelkoa.

Tekeminen kun on antanut (vaikka usein pettävänkin) turvan elämän epävarmuutta vastaan. Kun ei tee, tai kun tekee merkittävästi vähemmän, tunteet vyöryvät päälle, eikä mikään anna kunnollista suojaa.

Aina välillä pääsee maistamaan ihanaa vapauden tunnettakin, mutta hyvin mahdollisesti suuren osan ajasta olo on vähintäänkin epämukava. Aivan kuin koko ajan toimisi itseään vastaan, ja niinhän se onkin.

Onko sittenkin niin päin, että vain luulin haluavani vapautta ja helpompaa elämää?

Takaisinkaan ei silti pääse – tai ainakaan minä en päässyt: vaatimusten vankila olisi tuntunut entistä sietämättömämmältä, kun sieltä oli kerran päässyt pois.

Tässä astuu kuvaan kasintaso.

Suorittaja tekee täysillä (tai kokee että tekee tuskin ollenkaan)

Meiltä suorittamiseen kasvaneilta tuntuu usein puuttuvan päästä jonkinlainen säätönuppi. Lisäksi sieltä puuttuu sekä lämpö- että polttoainemittari.

Suorittaja joko tekee niin paljon kuin ikinä pystyy, vaikkei sitä usein tunnustakaan, tai sitten hän kokee että tekee tuskin mitään ollenkaan.

Järki kuitenkin sanoo, että jokin kohtuus pitäisi olla niin tekemisessä kuin vaatimustasossakin.

Tämä on silti kinkkistä, sillä vaikka suorittaja haluaisikin aivan aidosti oppia toimimaan kasin tasolla, hyvää keskitason tulosta tuottaen, niin edessä on näkymättömiä karikoita.

Sen huomaa heti kun koettaa tehdä vähemmän tai huonompaa.

Suorittajalle kasintasolla toimiminen tarkoittaa jatkuvaa epämukavuusalueella oleilua

Aina kun jotain jättää tekemättä, kun kieltäytyy jostain, tai kun tekee jotain huonommin kuin mihin pystyisi, olo käy kenties hieman voitokkaaksi mutta aivan varmasti myös epämukavaksi.

Sillä: kuinkahan tässä nyt oikein käy?

Niinpä moni suorittaja ei tule toimineeksi kasin tasolla niinkään paljon, että edes oppisi tunnistamaan koko kasintasoa omassa työssään, lähipiirissään ja perhe-elämässään.

Enimmäkseen suorittaja tekee täysillä. Tai sitten hän saattaa onnistua pakenemaan tilanteesta kokonaan.

Tai niin hän ehkä luulee.

Missä se rima oikein on, ja missä se voisi olla?

Joku toinen voi olla mestari testaamaan sen rajoja, miten alhaalta riman voi ylittää (tai alittaa). Suorittaja ei tällaisiin testeihin ryhdy ilman hyvää syytä.

Onneksi niitä syitä kuitenkin hiipii elämän varrella vastaan yhä enemmän.

Jossain vaiheessa kun ei vain enää jaksa. Eikä huvita. Eikä jaksa motivoitua. Saa palautetta, että etkö sinä ihan oikeasti ollenkaan osaa rentoutua. Huomaa, että elämässä on kovin vähän mitään kivaa. Huomaa, että olo on kaikesta tekemisestä, vastuunkannosta ja saavuttamisesta huolimatta aika tyhjä.

Alkaa ihan tosissaan epäillä, ettei suorittaminen (tai ehkä tekeminen ylipäätään) ole oikea vastaus.

Ja nousee esiin se korkein toive: että osaisi olla ihan rauhassa itsensä kanssa ja itseensä tyytyväinen, ihan riippumatta siitä, minkätasoisia ne suoritukset ja aikaansaannokset ovat.

Luottaen siihen, että ajan mittaan ne todennäköisesti tasoittuvat suurin piirtein sinne kelvolliselle kasin tasolle.

Että tähän päästäisiin, pitää kuitenkin tehdä omat aivan erityiset työnsä.

Että jokin muuttuisi, aika monenkin asian pitää muuttua

Suorittamiseen liittyy aivan omanlaisiaan ajattelu- ja toimintamalleja.

Niissä ei ole mitään pahaa, ja luultavasti ne ovat ainakin syntymisensä aikoihin olleet se paras vastaus elämän haasteisiin, joissa ihminen on siinä vaiheessa elänyt.

Tai sitten ne ovat olleet se ainoa malli, joka lähiympäristössä on ylipäätään ollut tarjolla.

Niinpä suorittajuus uppoaa syvälle.

Koska kukaan ei synny suorittajana, ei suorittaminen silti ole osa kenenkään ominta itseä. Se voi kuitenkin olla erinomaisen hyvin opittu tapa varmistaa elämän vakautta, ennakoitavuutta, turvallisuutta ja käsitettävyyttä. Asioita, joita me kaikki tarvitsemme.

Että ihminen alkaa ohjata itse tekemistään eikä suorittaminen ihmistä, pitää ensin nähdä mitä oikeastaan tapahtuu. Sen jälkeen voi omaa elämisen tapaansa lähteä hiljalleen haastamaan.

Tarinoita on tuhansia, mutta jotkin strategiat pätevät useimmille

Voi tuntua siltä, että suorittajan matka mielenrauhaan on pitkä. Lisäksi voi olla vaikea keksiä, mistä voisi hellittää tai löysätä. Missä kohdin voisi ihan oikeasti toimia eri tavalla kuin yleensä.

Ja miten hellittämisen kaikkien seurannaisvaikutusten kanssa sitten pärjäisi.

Matkaa kasintasoon, itsensä hyväksymiseen ja mielenrauhaan on kuitenkin tehnyt jo moni muukin. Vaikka omaan tarinaan tutustuminen on tärkeää, on olemassa monta jo toimivaksi tunnettua polkua, joita omaan elämään sovittelemalla matka helpottuu.

Kun tulet kulkemaan suorittajasta kohti omaa kasintasoasi yhdessä minun ja muiden matkalaisten kanssa, huomaat ettet tosiaankaan ole yksin.

Lisäksi näet, että notkahduksen hetkistäkin huolimatta tällä matkalla on loppujen lopuksi melkeinpä pelkästään vain voitettavaa.

Tutustu kurssiin ja tule mukaan! Siellä sinua odottaa kasvava joukko oman kasintasonsa ihmettelijöitä – tai jos haluat edetä ihan itseksesi, niin sekin kyllä sopii.

Onko sinulla vielä hieman puuhaa oman kasintasosi löytämisessä?

Suorittajasta kasin tasolle – kurssi auttaa sinua löytämään oman kohtuutesi sinulle tärkeitten asioitten toimittamisessa.

Eli ali eikä yli, vaan juuri sopivasti!