Työ voi saada monenlaisia merkityksiä elämässä. Osa niistä on suoraan elämää palvelevia. Toiset taas tekevät tien entistäkin mutkaisemmaksi.

Jo viime vuosituhannen puolella tutkijat erottivat kolme pääasiallista tapaa, joilla ihmiset suhtautuvat työhönsä. Yhdet näkevät työnsä ensisijaisesti tilaisuutena saada hankittua elanto. Toisille työ on ennen muuta mahdollisuus päästä eteenpäin uratikkailla. Kolmas ryhmä tekee työtään enemmänkin omasta kiinnostuksestaan tai arvojensa ohjaamina.

Yhdelle työ on työtä, toiselle se on elämän ilo. Oma tyyli suhtautua työhön pysyy kuitenkin sitkeästi mukana. Jos ei ole kunnianhimoinen tai eteenpäinpyrkivä ihminen, niin sitten ei ole. Jos taas ei millään voi innostua mistään, jossa ei koe henkilökohtaista kipinää, niin vaikea tätä on muuttaa.

Jos taas työ on vain työtä, niin mitäpä siihenkään on sanottavaa. Paitsi että moni rasittunut asiantuntija, hoitaja tai muu huolehtija ei toivoisi mitään enemmän kuin sitä, että voisi suhtautua näin viileästi työhönsä. Joskus tämä johtaa tehtävien tai ammatin vaihtoon. Joskus tämä auttaa, joskus ei.

Väärinkäytätkö työtäsi?

Työtään voi tehdä monella tyylillä, eikä sen tarvitse olla ongelma, jos hommat vain tulevat riittävän hyvin tehdyiksi. Silloin työ palvelee tarpeita, jotka ovat tiedossa ja tunnistettu. Työtään voi kuitenkin myös käyttää väärin, ja silloin työ yrittää palvella jotain, mikä ei hahmotu kunnolla itsellekään. Silloin me koetamme näkyvää tulosta aikaansaamalla vastata kysymyksiin, joihin ei voi vastata kappalemäärällä tai eurotuloksella laisinkaan.

Suorittaminen on yksi tavallinen tapa käyttää työtään väärin. Kun suoritat, tekemisesi on jollain tavalla irronnut tarkoituksestaan. Teet väärää asiaa, väärällä tavalla tai väärästä syystä. Tai näitä kaikkia. Niinpä olo on ennen pitkää huono.

Vaikka tulosta syntyy, olo on tyhjä, ärtynyt, hajanainen, ei tyytyväinen. Haluat pois ja haaveilet muutoksesta, mutta loppujen lopuksi voi olla vaikea sanoa minkä ihan tarkkaan ottaen pitäisi muuttua. Merkityksellisyys on kadoksissa, elämä tuntuu luistavan näpeistä ja aavistelet, että tämän kaiken takana on jotain muuta, mistä on vaikea saada otetta.

Pulma voi olla siinä, että olet pikkuhiljaa luistanut irti kosketuksista omaan sisimpääsi, omaan tunne-elämääsi ja omiin perusteltuihin tarpeisiisi. Tai sitten tällaista kosketusta on ollut aina vaikea löytää.

Onko sinun vaikeaa säädellä tunteita ja itseäsi?

Maanantaina 5.9. pääset mukaan huippuasiantuntija Minna Martinin koulutukseen, jossa opit ymmärtämään omia rajojasi entistä syvemmin ja näkemään, että todellakin voit sanoa ei ei – myös suorittamiselle.

Lapsuuden vaikutus yltää koko elämän mitalle, ja se ulottaa lonkeronsa myös työelämään

Millainen kasvuikä sinulla oli? Tavallinen, kamala, ihana, vai sellainen minkä me monet tunnistamme: olihan siinä puolensa ja puolensa. Hyviä ja huonoja hetkiä. Mutta oli lapsuus millainen hyvänsä, sen vaikutusta elämän muotoutumiseen ei pidä vähätellä.

Lapsuudessa lasketaan elämän peruskivet. Niiden päälle sitten rakennetaan koko loppuelämä. Mutta koska peruskivet jo ovat paikoillaan, ei rakennelmasta voi tulla millainen tahansa.

Mahdollisuudet ovat rajatut. Eivät rajattomat. Elämä ei ole täydellistä, usein ei myöskään reilua. Se miten me aikuisina pärjäämme elämän aallokoissa, riippuu monella tavalla siitä, miten me lapsena opimme suhtautumaan omiin tarpeisiimme.

Kun on aikaisin oppinut ohittamaan itseään, sen osaa kyllä myöhemminkin. Itse asiassa sitä ei usein edes huomaa.

Suorittava tekeminen on monelle arkinen keino säädellä vaikeita tunteita ja epäselviä olotiloja

Mieti seuraavia tilannekuvauksia. Onko niissä yhtäkään, johon ei suorittamisella voisi ainakin yrittää vastata? Sisältyykö mihinkään niistä tarpeita, joita ei voisi yrittää paikata suorittamalla lisää?

  • Koet, ettet ole oikein turvassa. Olet tavalla tai toisella riippuvainen toisen ihmisen hyväntahtoisuudesta, mutta hän on usein poissa, välinpitämätön tai sattumanvaraisesti saavutettavissa. Paikalla ollessaan hänellä on lyhyt pinna, ja joskus olet pelännyt suorastaan fyysisen turvallisuutesi puolesta. Jos olet itsellesi rehellinen, joudut myöntämään että olet jatkuvasti jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteena.
  • Elät tai teet työtä yhdessä toisen ihmisen kanssa. Et kuitenkaan oikein pääse samalle aaltopituudelle hänen kanssaan. Kaipaat palautetta ja vahvistusta, että se mitä teet on ok, mutta saamasi kiitokset eivät sinua kuitenkaan oikein vakuuta. Koet olosi yksinäiseksi.
  • Epäilet ettet pärjää. Sinun on yleensäkin vaikea tehdä päätöksiä itse, ja juutut helposti tekemään sitä mitä olet ennenkin tehnyt. Pelkäät, että jotain pahaa voisi tapahtua muuten.
  • Et usko itseesi. Koet että olet perustavanlaatuisesti huonompi kuin muut. Jännität ja pelkäät, että epäonnistut taas.
  • Elät rautaisessa kurissa. Oman tien etsiminen ja sen miettiminen mikä oikeasti kiinnostaa, on ympärilläsi olevien ihmisten mielestä suorastaan häpeällistä. Joko alistut tai kapinoit. Et kuitenkaan pääse irti ajatuksesta, että omien tarpeiden ja kiinnostusten todesta ottaminen on itsekästä ja rumaa.
  • Sinua on aina kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä – tai sitten sinuun on ladattu valtaisat odotukset. Mahdollisuutesi ovat loputtomat, koet olevasi erityinen. Sinuun eivät tavalliset säännöt päde, joten et tunne etkä kunnioita sen paremmin omien voimiesi kuin toistenkaan rajoja.

Millaisia elämänoppeja sinä olet saanut lapsuudessasi?

Tärkeimmät opit ovat näkymättömiä

Itseään ei ole kovin helppo hahmottaa. Kun huomaa pysähtyä, voi saada kiinni sen hetken ajatuksistaan ja tunteistaan. Kuitenkin se, miten me itsekukin toimimme arjessa ja ihmissuhteissa, näyttää aivan toisen tason: sen, mihin me pohjimmaltaan uskomme. Tarkasti havainnoiden myös sen, kuinka meidän mielemme toimii ja mihin me nojaamme arjen tuhansissa ratkaisuissa.

Se, mitä me sanomme itsensä ohjaamiseksi, rakentuu itsesäätelyn varaan. Itsesäätely puolestaan lepää tunnesäätelyn varassa. Tunnesäätely opitaan varhaisissa ihmissuhteissa.

Jos pienellä ihmisellä on onni tuntea tulevansa nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi, on tunnesäätelyn pohja yleensä vakaa. Täydellistäkään ei tarvitse kohtaamisen olla, vaan vain riittävän hyvää. Mutta monet meistä ovat kasvaneet perheessä, jossa on omaan vauvaikään osunut muutakin – työttömyyttä, masennusta, sairautta tai muita pulmia, jotka ovat saaneet vauvan kokemaan olevansa enemmänkin sivuosassa.

Silloin opitaan pärjäämään elämässä niin, että arki sujuu ilman turhantuntuista pysähtymistä ja tunnustelua. Ja sujuu se niinkin – joskin jossain vaiheessa voi elämässä ilmentyä yllättäviä vaikeuksia. Ihmissuhteet eivät oikein ota tulta tai kääntyvät usein raastaviksi. Syntyy riippuvuuksia, milloin työhön, milloin päihteisiin, milloin toiseen ihmiseen.

Elämässä on jotain, mihin ei oma katse eikä ote yllä.

Tunteenpurkauksia, mykkäkoulua, vaikeuksia sanoa EI

Jos mielentämiskyky ei ole kohdillaan, sinun voi olla vaikeaa vetää rajoja työssä tai ihmissuhteissa. Voit reagoida syyllistämiseen ja velvoittamiseen voimakkaasti – joko tunteenpurkauksilla tai peittämällä tunteesi.

Saatat myös toivoa, että muut lukevat ajatuksiasi ja kuvittelet, että tiedät mitä toinen ajattelee ja tuntee. Oi voi – siitä ei voi seurata muuta kuin hankaluuksia.

Maanantaina 5.9. pääset huippuasiantuntija Minna Martinin koulutukseen, jossa opit, miten itsesäätelyn taitoja voi kehittää vielä aikuisenakin, Ota elämä haltuusi!

Mielentämisen kyky vaikuttaa kaiken arkielämässä tapahtuvan taustalla

Niitä taitoja, jotka pieni lapsi oppii tarpeeksi hyvässä ja vastavuoroisessa ihmissuhteessa, sanotaan mielentämisen kyvyksi. Kun pettymyksiä ei satu liikaa, lapsi oppii luottamaan itseensä, toisiin ihmisiin ja elämään.

Silloin hän uskaltaa myös päästää irti ja antaa etäisyyden kasvaa itsensä ja muiden välillä, sillä elämä on opettanut, että toisiin voi aina saada uudestaan yhteyden ja kaiken kaikkiaan elämässä on hallintaa.

Monella meistä tämä kaiken itsesäätelyn pohjalla oleva perusluottamus on kuitenkin monen kysymysmerkin takana. Saako toiseen yhteyden? Olenko tarpeeksi kiinnostava? Ja jos toinen kääntää huomionsa minuun, niin osaako hän pysyä rajoissaan, vai rynniikö hän oman huolensa ajamana minun reviirilleni? Samat kysymykset ovat vastassa niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. Ja keinot vastata niihin tuntuvat usein oudon riittämättömiltä ja huonosti tehoavilta.

Ennen pitkää turvallisimmalta tuntuukin vain toimia niinkuin ennenkin. Suorittaja suorittaa, kaikkia hankalia asioita väistämään tottunut väistää. Pyörä jatkaa pyörimistään.

Jos läheisyys ja luottaminen on hankalaa, siihen on yleensä hyvät syyt. Pulma on vain siinä, että syyt voivat olla vuosikymmenten takana, eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä tämän päivän elämäntilanteiden ja elämässä olevien ihmisten kanssa.

Voi tuntua aika hurjalta, että keski-ikäisen ihmisen pulmat työnsä rajaamisen kanssa voivat saada alkunsa oman elämän aamuhämärissä – mutta niin se vain on.

Mielentämistä voi oppia aikuisenakin

Vaikka kasvuikä olisi sujunut vähän niin ja näin, ei kaikki silti ole menetetty. Lapsuuttaan ei voi elää uudestaan, mutta mielentämisen kykyä vahvistavia vuorovaikutuskokemuksia voi etsiä elämäänsä missä iässä hyvänsä.

Olit sitten nuori aikuinen tai jo eläkeiän kynnyksellä, >> mielentäminen on avaintaito, jonka varassa moni terveydessä, ihmissuhteissa ja työelämässä pitkään hiertänyt pulma viimein pääsee liikahtamaan kohti ratkaisuaan.

Vaikka olisit suorittanut viimeiset 50 vuotta, ei samalla radalla silti ole pakko jatkaa päiviensä loppuun asti. Ja vaikka olisit jo saanut monta kolhua elämässäsi, pelkästään niiden pohjimmaisten syiden ymmärtäminen voi olla syvästi tyydyttävää. Usein se on myös hiljaa käynnistyvän muutoksen alku.

Ilmoittaudu koulutukseen!

Mielentäminen on syvää ymmärrystä itsen ja toisen rajoista, kykyä sietää pettymyksiä ja turhautumisia sekä taitoa pohtia omaa ja toisen näkökulmaa ja kokemusta.

Kouluttajana huippuasiantuntija Minna Martin!