Tuskin kukaan, joka on elänyt tarpeeksi pitkään, voi rehellisesti sanoa, ettei katuisi mitään elämässään.
En millään pysty uskomaan, että löytyisi sellainenkin ihminen, joka ei ole tehnyt vääriä valintoja opinnoissaan, töissään, ihmissuhteissaan tai raha-asioissaan. Sellainen, joka ei ole koskaan tölvinyt ketään toista, ollut välinpitämätön, loukkaava tai tyly. Sellainen, joka ei ole sivuuttanut tärkeitä asioita ja aiheuttanut suoranaista vahinkoa jos ei toisille, niin itselleen ainakin.
Sellainen, jota mikään taakse jäänyt ei harmita.
Vaikka varmasti on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole ajautuneet suorittamisen surkeuteen, väsyneet, uupuneet ja kulkeneet vuosikausia putkessa häämöttävää valopilkkua tähyillen, niin sitten on myös niitä, jotka ovat jättäneet suorittajan pärjäämään omillaan – ja sitäkin voi kyllä katua.
Miten omia virheitä voi oppia sietämään?
Kaduttavaa riittää meillä ihan kaikilla, mutta ajatuskin voi tuntua sietämättömältä. Sillä tarkoittaako se, että katuu ja pyrkii antamaan anteeksi itselleen sitä, että silloin myöntää tehneensä jotain peruuttamattoman väärää? Ja tarkoittaako tämä taas sitä, että silloin onkin pohjimmaltaan huono eikä mitään ole tehtävissä?
Toisaalta jos pyrkii lempeyteen itseään kohtaan, niin jääkö silloin jotain tärkeää välistä? Onko silloin olemassa suurempi vaara, että huomaamattaan päätyykin taas toistamaan saman väärän valinnan? Ja jälleen, auttaako omien tekemisten tutkiminenkaan välttämään tulevia virheitä ja mokia?
Ja vielä, tarvitseeko niitä välttää?
Sitä mikä meni, ei tosiaankaan saa takaisin
Moka on moka ja virhevalinta on virhevalinta, sille ei voi mitään. Sitä, minkä on tehnyt, ei saa tekemättömäksi. Siihen taas, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, meillä kaikilla on vain rajallisesti vaikutusvaltaa. Ainoa ajankohta, jolloin me voimme tehdä valintoja, on nyt.
Vaikka nämä elämän ehdot voivat tuntua ankarilta, ne voi nähdä myös monella tavalla vapauttavina. En voi vaikuttaa siihen, mitä tein 30 tai 40 vuotta sitten, mutta sen sijaan voin vaikuttaa siihen, miten tänään elän valintojeni ja niiden seurausten kanssa. Voin myös koettaa olla nyt viisaampi niin, etten enää toistaisi samoja virheitä. Niin että tulevaisuudessa ehkä en sitten olisikaan niin työkeskeinen, vaan huomioisin paremmin myös ystäviäni, esimerkiksi.
Siinä välissä kuitenkin kirpaisee. On pakko sietää se tosiasia, että on ihan omilla tekemisillään ja tekemättä jättämisillään tuottanut harmia ja pahaa mieltä itselleen ja muille. Syyllisyys, katumus, harmi ja häpeä ovat osa sietämistä, eikä se ole kivaa.
Tässä tulee avuksi itsemyötätunto.
Itsemyötätunnon lohdulliset 2 askelta
Kirjassaan Itsemyötätunto psykologi Ronnie Grandell kuvaa kaksi askelta, jotka auttavat pääsemään myös katumuksen kirpeimmistä vaiheista ylitse. Molemmat niistä perustuvat todellisuuden kohtaamiseen sellaisena kuin se on nyt. Tämä pätee myös omaan tunnetodellisuuteen.
Kun jotain hankalaa tapahtuu tai tulee mieleen, me harvoin toivotamme kokemusta tervetulleeksi. Yleensä tapahtuu jotain aivan päinvastaista: me viritymme kehollisesti taisteluun tai pakoon, mielemme sulkeutuu ja ajatukset valtaa hätä tai torjunta. En se minä ollut!
Tätä luontaista taipumusta kutsutaan mielen suojavalmiudeksi. Se on ihmisille yhteinen, mikä tarkoittaa sitä, että meillä kaikilla on taipumus ensin sulkeutua ja torjua ikävä asia. Suojavalmius antaa aikalisän kokemuksen sietämiseen ja sulattamiseen, mutta siitä on uskallettava irtautua aikanaan. Adrenaliiniryöpyn vaikutus kestää yleensä 15-30 minuuttia, ja sen jälkeen onkin aika ryhtyä ajattelemaan asiaa monipuolisemmin.
Avuksi voi ottaa kaksi yksinkertaista askelta:
- Vaikeiden hetkien tiedostaminen
- Myötätuntoisen mielialan herättäminen
Pettymyksiä ja kurjia hetkiä sattuu useimmille päivittäin. Monet niistä me sivuutamme tai järkeilemme syrjään. Osan kurjuuksista me kuittaamme ajattelemalla, ettei tuollaiseen pidä tai saa reagoida, toisten kohdalla taas saatamme ajatella, että oma syy – ei auta kuin kärsiä pois.
Miten tilanne muuttuisi, jos sen sijaan, että työnnät tunteita sivuun, laittaisitkin käden sydämelle (kirjaimellisesti) ja toteaisit, että nyt on vaikea hetki? Nyt sattuu, nyt harmittaa, nyt kaduttaa, nyt hävettää. Helpottaisiko se asiaa vai vaikeuttaisi? Kokeile ensin pienellä harmilla ja siirry sitten suurempiin.
Myötätuntoinen mieliala puolestaan on kehollisestikin suojavalmiuden vastakohta. Siinä, missä suojavalmius virittää taisteluun tai pakoon, myötätuntoinen mieliala virittää kohtaamiseen, liittymiseen ja turvallisuudentunteeseen. Myötätuntoista mielialaa voi virittää muun muassa kosketuksen (esimerkiksi juuri käsi sydämellä) ja rauhallisen hengityksen avulla. Myötätuntoista mielialaa virittäviä hengitysharjoituksia löydät muun muassa Youtube-kanavaltani – tässä niistä yksi.
Jaa tuskasi ja harmisi
Myötätuntoista mielialaa voi herättää myös puheen avulla. Seuraa ensinnäkin sisäistä puhettasi: kuinka puhut itsellesi? Erityisesti miten puhut itsellesi silloin, kun jotain menee pieleen ja tiedät itse toimineesi väärin? Yleensä automaattisesti paikalle pyrkii sisäinen kriitikko-tuomari (ikään kuin sitä tarvittaisiin kertomaan se, minkä tiedät jo…). Itsemyötätunnon tutkija Kristin Neff kuitenkin sanoo, että milloinkaan ei ystävällistä ja lempeää sisäistä puhetta tarvita niin kipeästi kuin silloin, kun ihminen tietää tehneensä mokan. Kärsimys on kaksinkertainen, kun pitää sietää sekä mokan seuraukset että oma syyllisyytensä: niinpä ystävällisyyttäkin tarvitaan kaksin verroin.
Olisitko tullut ajatelleeksi tätä?
Muista puhua tunteistasi ja ajatuksistasi myös muille, tietysti ensisijassa luottohenkilöillesi. Jaettu murhe on usein murto-osa murheesta, sillä niin usein toiset kokevat aivan sitä samaa noloutta, jonka kuvittelit ehkä olevan sinun poikkeuksellinen kokemuksesi. Yleensäkin se mitä me koemme, harvoin kertoo meistä itsestämme niin paljon kuin me kuvittelemme. Todennäköisempää on, että moni muukin kokisi vastaavassa tilanteessa samoin.
Katumuksen tunteminen on arvokas kyky – vaali sitä!
Vaikeissa tunteissa, katumuksessa ja häpeässä ei kannata jäädä rypemään. Se ei auta ketään eikä tuo mennyttä takaisin uusia, parempia ratkaisuja varten.
Kukaan ei sitä paitsi voi koskaan täysin ennakoida valintojensa seurauksia. Se, mikä nyt jälkikäteen näyttäytyy suurena virheenä, saattoi aikanaan olla se paras ratkaisu, johon sillä hetkellä ylsit. Sillä, miten me toimimme ja millaisia olemme, on syynsä ja taustansa, eikä kaikki ole itsestä kiinni.
Ja sitten lisäksi tapahtuu vain vahinkoja – aina ihminen ei edes tajua olevansa tekemässä juuri sillä hetkellä yhtä elämänsä suurista valinnoista. Vasta jälkikäteen tulee näkyviin, millaisia vaikutuksia jonkin elämänvaiheen arkisilla asioilla oli.
On tuskallista jäädä jumiin asioihin, joille ei enää mitään voi, ja siksi on inhimillistä ja ymmärrettävää, että vaikeiden asioiden kohtaamista ja ajattelemista voi päätyä välttämään automaattisesti. Silti kyvystä kokea harmia, katumusta ja häpeääkin kannattaa olla tyytyväinen, sillä kuvittele, millaista elämäsi olisi, jos kaikki nämä tunteet puuttuisivat kokonaan tunteiden kirjostasi. Miten silloin tietäisit, että nyt on korjausliikkeen paikka, mistä tietäisit, että on aika pysähtyä? Ja millaista olisi elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei koskaan tunne syyllisyyttä, kadu eikä pyydä anteeksi?
Niinpä katumus ja harmikin on paras vain ottaa huokaisten vastaan. Kun pysähdyt kuuntelemaan mitä niillä on asiaa, voit yllättäen saada vastauksia sellaisiin elämänkysymyksiin, joita et edes tiennyt pohtivasi. Niin kurjatkin tunteet voivat johtaa loppujen lopuksi parempaan.
Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!
- Joka sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä seuraavaan viikkoon.
- Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
- Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).
