Palaudu itsesi äärelle

Kuvittele itsesi laiturin nokkaan istumaan varpaitasi vedessä liotellen tai samoilemaan joutilaana pitkin metsiä ja rantoja reppu selässä. Ehkä soutelet pitkin järven peilityyntä. Mukanasi on hyvät eväät. Nautit olostasi, eikä sinulla ole kiire mihinkään. Hartiat sulaa rennoiksi ja elämä on täyteläistä.

Hetken päästä mieli alkaa täyttyä pitäisi-asioista, mielikuva laiturinnokassa istujasta repeää. Haaveita vain. Voimat ei riitä, väsymys painaa, vielä tämä ja tämä on tehtävä, ennen kuin voi nauttia. Omat tarpeet siirtyvät nurkkaan. Voi olla, ettei enää oikeastaan edes tunnista, mitä tarvitsisi.

Kuulostaako tutulta?  

Lehdet ovat pullollaan hyviä vinkkejä hyvinvointiin ja palautumiseen. Haaveilet niiden käyttöön ottamisesta. Jokaisen artikkelin luettuasi lupaat itsellesi, että heti huomenna alat hengitellä, meditoida, venytellä, lähteä metsään tai tehdä jotain ihan muuta, mikä imaisee mukanaan. 

Huominen tulee yhtä täytenä velvollisuuksista. Työpäivän jälkeen sohvanpohjan vastustamaton kutsu vetää puoleensa ja taas pettymys, kun et jaksanutkaan tai saanut aikaiseksi.

Levolla on tietenkin aikansa ja se on ihan välttämätöntäkin, kun kroppa oireilee pahasti väsymystä ja käy ylikierroksilla. On vain suostuttava, myös lepoon, mutta levätäkin voi monella tapaa.

Ehkä koet, ettet ole lainkaan oma itsesi. 

Kuormittuneena ihminen ajautuu pois omasta keskuksestaan. Kuormituksen jatkuessa pitkään olo käy itselle vieraaksi, omat tunteet ja tarpeet hautautuvat selviytymismoodin alle

Kun hyvät päätökset palautumisvinkkien toteutuksesta ovat jääneet haaveeksi, olet ehkä toivonut, että joku ottaisi kädestäsi ja veisi johonkin uuteen, helpompaan… Että voisi välillä leikkiä ja unohtaa huolet… Keho rauhoittuisi, ajatukset selkiytyisivät ja saisi edes pilkahduksia toiveikkuudesta?

Sitä odotellessa voi aikaa kulua ja siksi olenkin kehittänyt tämän luonnossa tehtävän lyhyen verkko-ohjauksen tueksesi palautumiseen, ajatustesi selkiyttämiseen ja toiveikkuuden lisääntymiseen. Jotain kivaa ja kevyttä, mutta myös syvemmälle luotaavaa.

Kuljen kanssasi luontoon, olipa se oma pihasi, lähimetsä, ranta tai minkä tahansa valitsemasi luontopaikka. En vaadi sinulta suorittamista, vaan pikemminkin lempeästi kannustan rauhassa oleilemaan luonnossa, leväten ja uppoutuen ohjatusti läsnäoloon pienten, helppojen harjoitusten kautta. Tarjoan keinoja löytää keveyttä ja leikkisyyttäkin kirjoittaen ja luonnon kanssa puhellen.

Jos et ole kirjoittavaa tyyppiä, ei kannata silti hylätä ideaani, koska nyt ei tarvitse luoda mitään ihmeellistä ja jäsenneltyä. Pikemminkin päinvastoin. Voit kirjoittaa kaikki, mitä kynästä sattuu tulemaan ja sitä kautta yllättäen oivaltaakin jotain ihan uutta itsestäsi ja elämästäsi. Luonto toimiin myös uskomattomana peilinä juuri sinulle.

Kaikki ohjauksessa käyttämäni menetelmät ovat ensin auttaneet itseäni, joten tiedän sekä omasta kokemuksestani, että ohjauksessani olleiden kokemuksista, että ne todella toimivat.  

Jos tunnet, että

  • haluat pysähtyä
  • hermostosi kaipaa rauhoitusta tai aktivointia
  • tarvitset tukea palautumiseen
  • oma aikasi ja sisäinen tilasi on vähentynyt ja olet ahtaalla
  • omat tarpeesi ovat unohtuneet
  • olet alkanut nähdä itsesi arvostelevin silmin
  • kaipaat jotakin ihan muuta

on hyvä aika lähteä kanssani retkelle, elpymään aivojen, kehon ja mielen rasituksista, ottamaan omaa aikaa ja katsomaan itseään luonnon lempeästä peilistä.

Toimivien menetelmien yhdistelmä antaa hyvät eväät palautumiseen ja oman itsensä kuunteluun

Pelkästään luonnossa oleilu antaa tutkitusti paljon hyötyjä

Kun siihen lisätään kehotietoista läsnäoloa, kirjoittamista ja leikkiä

Kirjoittaminen tässä ohjauksessa ei vaadi mitään harrastuneisuutta, riittää kun osaat laittaa sanoja peräkkäin pienten vihjeiden siivittämänä ja kirjoittaa kaiken mieleen tulevan ilman sääntöjä ja pidäkkeitä. Virheitä ei ole mahdollista tehdä. Kaikki on aina oikein. 

Tule kurssille kesähintaan!

Palautteita aiempiin ohjauksiin osallistuneilta

”Kehoni rauhoittui, toiveikkuus lisääntyi.”

“Näillä harjoituksilla on aivan maaginen vaikutus, kierrokset droppaa ja on läsnä hetkessä”

”Oloni on voimaantunut ja keventynyt”

”Oivalsin uutta, ajatukset selkenivät ja tuli uutta perspektiiviä”

”Tehtävät auttoivat rauhoittumaan ja olemaan itseään kohtaan armollisempi”

”Olen oppinut hyväksymään omaa epätäydellisyyttäni ja löytänyt uusia vahvuuksia”

”Keho tuli taas tutummaksi, myös sen viestit. Yllättävää, mitä itsestä löytyy, kun ryhtyy tutkimaan saatujen tehtävien avulla”

”Olen kirkkaammin hahmottanut psykofyysisen tilanteeni, ihminen muuttuu, minäkin.”

”Olen kiitollinen ”puhuttelevasta” luonnosta ja iloitsen tekstieni muuttumisesta positiivisiksi ja toiveikkaimmiksi.”

”Luonto on ollut mieletön peili ja olen katsonut itseäni uudella tavalla pitkästä aikaa!”

Kuten huomaat, osallistujat ovat kokeneet saavansa fyysisen palautumisen lisäksi myös uusia näkökulmia omaan elämäänsä. Osa näistä palautteista on yhden päivän (6 tuntia) mittaiseen ohjaukseen osallistumisesta. Se kertoo itsensä äärelle pysähtymisen voimasta. 

Näiden kokemusten pohjalta myös fyysiset, kehoa rauhoittavat ja maadoittavat harjoitteet ovat jääneet monelle pysyviksi käytännöiksi.

Ohjauksessa tehdään palautumista tukevia harjoitteita kehoa kuunnellen ja kirjoittaen, levätään aisteissa, kuunnellaan sisintä ja vähän leikitäänkin

  • Rauhoitetaan kehoa levossa sekä liikkeessä
  • Keskitytään aisteihin ajattelun sijaan
  • Katsellaan itseämme luonnon peilistä
  • Kirjoitetaan tajunnan virtana sisäistä viisautta näkyväksi

Tähtäimessä on kehon rauhallisuus, oman tilan avartuminen

Ilmoittaudu nyt! 

Sinulla on käyttöoikeus materiaaliin syyskuun loppuun asti ja ohjeet harjoitteisiin voit myös ladata pdf-tiedostoina itsellesi, jolloin ne ovat sinulla käytössä aina.

 Tällä retkellä aistit vievät lepoon ja tiedostamiseen

Kaikki retken harjoitteet sisältävät kehontuntemuksiin tai aistimuksiin paneutuvia osia ja kirjoittamista.

Ohjelma sisältää neljä eri osiota ja kaiken kaikkiaan 15 tehtävää nivottuna toisiinsa eri tavoin.

Rauhassa ja paneutuen tehtynä voit varata niihin ainakin puoli päivää.

Voit lähteä retkelle silloin kun itsellesi sopii

Kun ostat kurssin, saat tunnukset kurssialustalle. Saat sähköpostiisi linkin, josta pääset kurssialustalle sekä viestin, joka sisältää ohjeet seuraavaa kirjautumista varten.

Kurssille pääset nyt osallistumaan hinnalla, jolla et saa yhtäkään yksilöllistä ohjaustuntia.

Tutustut menetelmiin, joilla voi olla enemmänkin käyttöä elämässäsi

Menetelmät pohjautuvat kirjallisuusterapiaan, tietoiseen läsnäoloon (mindfulness) ja psykofyysiseen hengitysterapiaan.

Kaikki aineisto ohjeineen ja äänitteineen on käytettävissäsi vähintään syyskuun loppuun ja lataamasi pdf-tiedostot senkin jälkeen.

Tule mukaan kesähintaan!

Ostettuasi Aistit auki luonnossa-kurssin saat sähköpostiisi viestin, jonka ohjeita noudattaen voit kirjautua kurssialustalle. Pääset heti tutustumaan ohjauksen taustoihin ja valmistautumaan retkeä varten.

Pääset milloin hyvänsä kurssille omalta puhelimeltasi! Aikaa retkeilyyn on kuitenkin koko kesä, joten suorittamaan ei tarvitse ruveta. Halutessasi ehdit retkeillä monta kertaa. Voin luvata, että kokemus on joka kerta erilainen, vaikka tehtävät ovatkin samat.

Osallistumiseen tarvitset puhelimen, jolla voit kuunnella ohjausta retkesi aikana, kovakantisen muistikirjan/vihkon, johon voit helposti luonnossa kirjoittaa ja istuin- tai makuualustan ja mitä muuta sitten haluatkaan ottaa mukaasi. Jos et halua toimia puhelimella, voit printata ohjeet mukaasi.

Kenelle sopii, kenelle ei?

Saat Aistit auki luonnossa -ohjauksesta parhaiten apua itsellesi, jos

  • olet stressaantunut ja huolissasi jaksamisestasi
  • haluat ennaltaehkäistä uupumista
  • sinun on vaikea palautua työn ja kotielämän kuormituksesta
  • haluat lähteä luontoon, edes ihan lähelle.
  • olet valmis kokeilemaan kirjoittamista, vaikkei se olisikaan sinulle luontaista 
  • yksin on vaikea motivoitua 
  • haluat vahvistaa itsetuntemustasi
  • haluat uutta näkökulmaa elämääsi

Sen sijaan Aistit auki luonnossa -ohjaus ei tue sinua riittävästi, jos

  • Olet juuri nyt vaikeasti uupunut, niin että päivästä toiseen selviytyminen vielä vie kaikki voimasi
  • Olet muussa vaikeassa kriisissä (esimerkiksi läheisen kuolema, vakava aviokriisi)
  • Sinulla on jatkuvaa hoitoa vaativa psyyken sairaus (vaikea masennus, akuutissa vaiheessa oleva kaksisuuntainen mielialahäiriö, taipumusta oireilla psykoottisesti tai olet vaikeasti traumatisoitunut). Silloin suosittelen kasvokkaista kontaktia osaavan psykoterapeutin kanssa.

Kun ostat kurssin, saat tunnukset valmennusalustalle ja sähköpostiisi linkin, josta pääset valmennusalustalle. Saat myös sähköpostiisi viestin, joka sisältää ohjeet kirjautumiseen jatkossa.

Retkillä ohjaajanasi toimii kehoterapeutti, mindfulness-, hengitys- ja kirjallisuusterapiaohjaaja Reija Suntio, joka on tuttu myös Uupumuksesta tasapainoon – valmennuksen ”kehovastaavana”.

Olet lämpimästi tervetullut retkille kanssani!

Terveisin

Reija

Nyt pääset retkille kesähintaan!

Voit maksaa kurssin verkkopankissa, luottokortilla tai Joustoluotolla.