
Joko sinullekin alkaa riittää?
Neljä tapaa suitsia riittämättömyydentunteita
37 käytännön keinoa riittämättömyyttä tuottavien ajatusten ja arkisten tapojen purkamiseen
(Näin tätä asiaa alettaisiin palastella psykoterapiassakin)
Kuinka voisit olla armollinen itsellesi…
… ilman huippusuorituksia, tai ilman että koko ajan tarvitsee trimmata parempaa versiota itsestään?
- Luoda paksumpaa nahkaa sellaisia vaatimuksia vastaan, joita et pysty täyttämään, tai joista et pohjimmaltaan edes välitä?
- Lakata peittelemästä ja häpeämästä niitä ei-niin norminmukaisia (tai vain persoonallisia) puolia itsestäsi ja olla reippaasti sellainen kuin olet?
- Ottaa ja kantaa vastuu vain siitä, mikä tosiaankin kuuluu omalle tontillesi ja omalle vastuullesi – ja antaa toisten oppia omasta tekemisestään?
- Pärjätä paremmin omien sisäisten ”hahmojesi” kanssa – siis niiden olan takana nalkuttavien äänien kanssa, jotka ehtivät paikalle aina, kun haluaisit hetken vain nauttia elämästä?
Kovat vaatimukset, epävarmuus siitä mikä on tarpeeksi hyvä, vertaileminen ja epätietoisuus siitä, mihin rajan voi saa laittaa – kaikki nämä kasvattavat riittämättömyyden tunnetta.
Meissä elää sitkeä luulo, että itsekritiikki tai virheistä muistutteleminen saa aikaan muutosta parempaan.
Se ei kuitenkaan yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
Taistelua tuulimyllyjä vastaan
Välillä on kuin kaikki olisi sitä vastaan, että voisit vain rentoutua olemaan oma itsesi ja elämään omaa elämääsi.
Koska pitää… pitää… ja pitää…
- Vilma-viestejä
- vanhenevia vanhempia
- murhetta omasta rapautuvasta kunnosta
- ulkonäköpaineita
- huolia ja epävarmuutta työssä…
… loputtomasti asioita, joita koetat hoitaa, paikkailla tai edes saada aisoihin omassa mielessäsi.
Yrität miettiä asiaa järkevästi: meillä kaikilla on rajamme, kukaan ei pysty enempään kuin mihin pystyy, keskinkertainen on usein oikein hyvä…
… ja silti löydät itsesi kohta taas lähtöpisteestä, tuttujen itsesyytösten ja epämääräisen häpeän ja nolouden keskeltä.
Moitit itseäsi siitäkin, ettet edes pystynyt nostamaan itseäsi tästä suosta – ja harva pystyykään siihen yksin.
Siinä yksi kohtuuton vaatimus lisää!
Järkipuhe on vain osa ratkaisua.
Lisäksi tarvitaan ymmärrystä siitä kuinka vaatimukset voivat kasvaa mielessä niin kohtuuttomiin mittasuhteisiin – ja tietenkin myös keinoja silmien avaamiseen paljon kohtuullisemmalle todellisuudelle.

Riittämättömyydentunteet näkyvät arjessa
Meidän kaikkien elämässä on monta asiaa, mihin emme voi vaikuttaa.
Silti usein kuvittelemme, että meidän pitäisi pystyä mihin vain… ja tästä on paljon harmia.
Jos yksikin kohta on sinulle tuttu, olet luultavasti ylimitoittanut vaatimukset itseäsi kohtaan.
Saatat luovuttaa helposti: et uskalla kehittää itseäsi tai harjoitella uusia asioita.
Epäonnistumisen pelko voi johtaa joko loputtomaan suorittamiseen tai vitkutteluun ja välttelyyn.
Vertailet itseäsi muihin ja tunnet kateutta – uskot, että kaikki muut ovat parempia tai heillä menee paremmin.
Sinun on vaikea ottaa palautetta vastaan: voit kokea toisten toiveetkin murskaavana kritiikkinä.
Erimielisyyksissä joko vetäydyt ja annat periksi tai hyökkäät ja puolustaudut, koska oma epävarmuus ei anna tilaa ongelmien käsittelylle.
Huijarisyndrooma vaivaa: silloinkin kun onnistut, et usko sen olevan omaa ansiotasi.
4 väylää tarpeettomien riittämättömyydentunteiden purkamiseen
Järkipuhe itselle ei tehoa. Jos olet jo valmiiksi stressaantunut, et saa millään vakuutettua itsellesi että olet ihan tarpeeksi hyvä ja tehnyt riittävästi.
Se, että yrittäisit unohtaa kaiken, mihin sinun kuitenkin mielestäsi pitäisi yltää, ei tehoa (koeta olla ajattelematta sinistä kirahvia…)
Vaikka kuinka tekisit ja suorittaisit, tiedät jo kuinka siinä käy: kohta on taas seuraava vuori ylitettävänä – tällä systeemillä olet yhtä hyvä kuin viimeisin saavutuksesi. Se ei lämmitä kauan.
Ei auta, vaikka kuinka paljon saisit positiivista palautetta. Ei auta, vaikka näkisit olevasi monessa asiassa parempi kuin naapuri tai työkaveri.
Tämän muutoksen täytyy kasvaa sisältäpäin.
Riittävän hyvä -kurssikokonaisuus tulee sinulle avuksi aina, kun
- Tunnet epävarmuutta, kelpaatko ja riitätkö
- Hukkaat näkymän siihen, mikä olikaan sinun elämässäsi tärkeää ja mihin koet edes tarpeelliseksi yltää
- Löydät itsesi kritiikin ja vaatimusten kylläisistä sisäisistä keskusteluista, jotka eivät auta sinua eteenpäin
- Tarvitset vahvistusta pitäisi-ajatuksia, noloutta, syyllisyyttä tai pelkoja herättäviin kohtaamisiin muiden ihmisten kanssa
Riittävän hyvä pureutuu niihin mielen toimintatapoihin, jotka muuttavat hyödyllisen itsearvioinnin kohtuuttomaksi itsekritiikiksi ja riittämättömyydentunteeksi
- Puretaan stressiä, joka muuttaa neutraalitkin havainnot moitteeksi itseä kohtaan
- Vahvistetaan tietoisuutta siitä, mikä ansaitsee kunniapaikan sinun elämässäsi
- Nostetaan esiin ne sisäiset äänet, jotka ovat sinulle avuksi – ja jotka eivät ole
- Räätälöidään sinun elämääsi sopivia keinoja löytää ja ylläpitää luontevia rajoja myös suhteessa lähipiirisi ihmisiin
Tämä kaikki hyödyntäen psykoterapioissa toimiviksi tiedettyjä menetelmiä, jotka sinä saat nyt omaan käyttöösi kätevien virtuaalisten korttien muodossa.
Videohetki!
Tämä video on aivan liian pitkä tässä esitettäväksi – mutta se auttaa sinua näkemään käytännössä, kuinka kurssi toimii!
Ajan henki on kova ja vaativa
Sinäkin olet ehkä eksynyt seuraamaan nettikeskusteluja?
Rankaiseva, tuomitseva, kova ja kylmä suhtautuminen on tavallista – ja varmin tapa oppia pärjäämään sen kanssa on selvittää omat rajansa.
Kun tiedät mitä itse pidät arvossa ja mihin sitoudut, sinun on myös helpompi päättää, mihin odotuksiin edes pyrit vastaamaan.
Silloin tilaa jää myös lämmölle ja empatialle – et koe itse olevasi jatkuvasti selkä seinää vasten, hädin tuskin pärjäämässä mahdottomien vaatimusten ja loputtomien to do-listojen kanssa.
Etkä kanna koko maailmaa harteillasi.
Tähän suuntaan haluan sinua auttaa.
Näin tämä kurssi auttaa sinua
Epävarmuus ja haitallinen itsekritiikki voivat johtaa joko yli- tai alisuoriutumiseen.
Joissain asioissa saatat olla krooninen ylisuorittaja, koska pelkäät epäonnistumista – kun vain pusket ja suoritat täysillä, et ehkä mokaa.
Toisissa asioissa puolestaan saatat alisuoriutua – vitkuttelet ja vältät kaikkea sitä, missä joutuisit kohtaamaan oman epävarmuutesi.
Todellisuudessa me kaikki olemme jossain hyviä, jossain huonoja ja monissa asioissa keskivertoisia – siis aivan loistavan riittäviä!
Kun uskallat rentoutua tämän tosiasian ääressä, elämäsi helpottuu ja saat runsain määrin energiaa johonkin paljon hauskempaan.
Kitke turhat riittämättömyydentunteesi juuriaan myöten
Vahvistat kaiken myönteisen muutoksen edellytystä, myötätuntoisuutta – ja miksi suhtautuisit itseesi ankarammin kuin muihin (vaikka niin moni silti tekee)?
Saat keinoja sen selkiyttämiseen, mikä on sinusta todella tärkeää – miksi juoksisit stressaavassa oravanpyörässä turhien asioitten takia?
Tutustut tarkemmin sisäiseen maailmaasi – kenet haluat päästää olallesi kuiskuttelemaan?
Löydät tapoja rajata sinuun kohdistuvia toiveita ja vaatimuksia – kun otat ohjat käsiisi, niin kuinka sanot kyllä ja miten sanot ei?
37 käytännön keinoa, menetelmää tai muistutusta – jo yksikin voi kääntää elämäsi uuteen suuntaan
Tämä kurssi on tehty sinulle, jos tunnistat itsesi tästä
Arkeen istuvaa apua, ei lisää taakkaa ja huolta
Olisi ihanaa, kun voisi luvata, että muutamaa yksinkertaista neuvoa noudattamalla koko (jopa elämänikäinen) oman riittävyyden pohtiminen päättyy, etkä enää koskaan joudu miettimään onko tuntemasi syyllisyys tarpeellista.
Ei se oikeasti ihan niin mene.
Sen sijaan voin luvata, että kun otat käyttöön yhdenkin Riittävän hyvä -kurssin menetelmistä ja käytät sitä kahden viikon ajan, olet ottanut jo melkoisen askeleen eteenpäin.
Tämä voi tarkoittaa jopa vain viittätoista minuuttia päivässä – ja sitä, että pidät asiaa mielessäsi.
Sen jälkeen oletkin jo valmis seuraavaan askeleeseen… ja sitä seuraavaan.
Kun parin kuukaudenkin jälkeen katsot takaisin lähtöpisteeseen, ihmettelet jo asioita, joita alussa pidit elämäsi itsestäänselvyyksinä.
Mitä Riittävän hyvä -kurssi pitää sisällään
Kurssi rakentuu neljästä periaatteesta johdantoteksteineen, sekä koetelluista menetelmistä, joiden avulla viet ideat käytäntöön
Vahvistat kaiken myönteisen muutoksen edellytystä, myötätuntoisuutta – ja miksi suhtautuisit itseesi ankarammin kuin muihin (vaikka niin moni silti tekee)?
Opettelet näkemään entistä kirkkaammin, mikä on sinusta todella tärkeää – miksi juoksisit stressaavassa oravanpyörässä turhien asioitten takia?
Tutustut tarkemmin sisäiseen maailmaasi – kenet haluat päästää olallesi kuiskuttelemaan?
Löydät tapoja rajata sinuun kohdistuvia toiveita ja vaatimuksia – kun otat ohjat käsiisi, niin mille sanot kyllä ja mille ei?
37 digitaalista tehtäväkorttia, jotka ohjaavat sinua tutkimaan aiheita myös syvemmin – jos haluat

Bonus: Elämänkuvasi kartalla
Mistä tiedät, mistä sinun kannattaa aloittaa ja kuinka edetä aineistossa?
Käytössäsi on kaksi tapaa. Voit edetä aivan intuitiivisesti, tuntumalla, TAI sitten voit laatia yksinkertaisen kartan, joka ohjaa sinua eteenpäin.
Tähän saat kätevät ja konkreettiset välineet bonusaineistossa.
Oman elämän kokoaminen kartan muotoon auttaa sinua keskittymään erityisesti niihin asioihin, jotka toistuvat elämässäsi.
Kun näet elämänkuviosi kartalla, saatat äkkiä huomata, missä on vielä mahdollisuus kokeilematta tai kivi kääntämättä.
Bonuksena saat ohjeet karttatyöskentelyyn, jonka avulla näet mikä juuri sinun elämässäsi tuottaa tarpeettomia riittämättömyydentunteita ja millaisista harjoitteista on sinulle nopeimmin apua.
Ilmoittaudu mukaan nyt – pääset heti käsiksi kurssin materiaaleihin
Tämä kurssi on uutuus, joten siitä ei ole vielä palautteita – palautteet ovat siksi muista valmennuksistani ja kirjoistani.
”Myötätunto, jota koin ja jota opin tuntemaan itseäni kohtaan, oli ratkaisevaa. Vasta kohdattuani omat tunteeni, pystyin virittymään tiedollisen puolen vastaanottoon.”
”Aiemmin herkästi soimasin itseäni, pidin itseäni huonona ja heikkona. Auttoi, kun kurssin myötä ymmärrän, että uupumukseen vaikuttavia seikkoja on monia.”
”Teidän seurassanne tulee luottavainen ja turvallinen olo ja tunne, että tästä oikeasti selvitään.”
”Liisan tapa kertoa asiansa resonoi heti!”
Pääset mukaan nyt vain 87 eurolla!
Pääset heti käsiksi kurssiin ja harjoitteisiin – sinulla on niihin vuoden katseluoikeus.
BONUKSENA saat karttatyöskentelyn mallin, jonka avulla näet mikä juuri sinun elämässäsi tuottaa tarpeettomia riittämättömyydentunteita ja millaisista harjoitteista on sinulle nopeimmin apua.
100 % tyytyväisyystakuu.
”Teidän seurassanne tulee luottavainen ja turvallinen olo ja tunne, että tästä oikeasti selvitään.”
Sinulla on 100 % tyytyväisyystakuu: voit testata aineistoa täysin ilman riskiä 14 päivän ajan.
Jos se ei sovellu sinulle, laita minulle viestiä 14 päivän aikana ja palautan rahasi.
Ilmoittautumalla koulutukseen hyväksyt tietosuojaselosteen ehdot.
Tällaista palautetta olen saanut valmennuksistani ja kirjoistani
Tämä kurssi on uutuus, joten siitä ei ole vielä palautteita – palautteet ovat siksi muista valmennuksistani ja kirjoistani.


Näin riittämättömyydentunteiden hellittäminen näkyy sinussa:
Epävarmuus painaa sinua alaspäin ja tuntuu kuristavalta: kun se hellittää, vapaudut olemaan oma itsesi ja havahdut siihen, että se riittää. Olet hyvä sellaisena kuin olet.
Opit nauttimaan onnistumisen tunteista ja iloitset siitä, mitä olet tehnyt onnistumistesi eteen. Tämä tuo elämään rauhaa. Tunnet kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä.
Nämä eivät kuulu tämän kurssin ohjelmaan
Loputtomat listat siitä, missä sinun pitäisi olla parempi – olet nimittäin hyvä jo nyt.
Neuvot, tehtävät ja ohjeet, miten sinun pitäisi kehittää itseäsi isoin askelin kohti muutosta – pienet askeleet kohti ajattelumallin tarkistamista riittävät kyllä.
Ylhäältä saneltua ”faktatietoa” siitä, miten voit olla parempi ihminen – olet tarpeeksi hyvä jo nyt, ja se riittää.
Pääset mukaan nyt vain 87 87 eurolla!
Pääset heti käsiksi kurssiin ja harjoitteisiin – sinulla on niihin vuoden katseluoikeus.
BONUKSENA saat karttatyöskentelyn mallin, jonka avulla näet mikä juuri sinun elämässäsi tuottaa tarpeettomia riittämättömyydentunteita ja millaisista harjoitteista on sinulle nopeimmin apua.
100 % tyytyväisyystakuu.
”Myötätunto, jota koin ja jota opin tuntemaan itseäni kohtaan, oli ratkaisevaa”.
-Tyytyväinen kurssilainen
Sinulla on 100 % tyytyväisyystakuu: voit testata koulutusta täysin ilman riskiä 14 päivän ajan.
Jos se ei sovellu sinulle, laita minulle viestiä 14 päivän aikana ja palautan rahasi.
Ilmoittautumalla koulutukseen hyväksyt tietosuojaselosteen ehdot.
”Jatkuva epäilys omasta riittävyydestä on kuristava tunne – ja siitä vapautuminen on avaavaa. Tämä avautumisen tunne vapauttaa energiaasi, kun sinun ei tarvitse enää pyrkiä täydellisyyteen tai vältellä epäonnistumisia. Riittää, että olet sinä.”
– Liisa Uusitalo-Arola