
Tule vahvistamaan aivojesi joustavuutta ja palautumiskykyä
Ajatus takkuaa ja tuntuu tahmaiselta – tuntuu kuin ajattelisit vain vanhoja ajatuksia?
Tunne-elämän hallinta on hankalaa – välillä tahtoisit vetäytyä, välillä vahvat tunteet vievät mennessään?
Keskittyminen on vaikeaa – alkuunpääsy on työlästä ja loppuunvieminen joskus vielä vaikeampaa?
Et ehkä ole varma, oletko uupunut vai onko kyse jostain muusta?
Uupumus näkyy ja tuntuu aivoissa
Moni uupumuksen oire tulee ymmärrettäväksi, kun tietää, millaisia muutoksia krooninen stressi saa aikaan aivoissa.
- Aivojen kyky toimia joustavana ja taloudellisena kokonaisuutena heikkenee.
- Tunneaivojen yhteys harkinnasta ja suunnittelusta vastaaviin etuotsalohkoihin hapertuu.
- Toiminnanohjaus vaikeutuu, mikä sekin johtuu aivojen sisäisen koordinaation heikkenemisestä
- Aivojen hätäpäivystäjät ylivalpastuvat, kun taas mieleen painaminen ja muistista palauttaminen vaikeutuu
- …ja niin edelleen – se, että aivot kylpevät stressihormoneissa, ei voi tehdä kellekään hyvää!
Ei uskoisi, että kirjoittaminen voi auttaa kuntoutumaan näin laaja-alaisista ongelmista – mutta mahdollista se silti on!
Ohjatut kirjoitusharjoitukset auttavat aivoja monella tavalla
- Käden, silmien ja aivojen yhteistyö ohjaa aivoja toimimaan yhtenäisenä kokonaisuutena
- Huolta ja ahdistusta aiheuttavien asioitten tietoinen, rajattu käsitteleminen vähentää hätäisiä tulkintoja tilanteista ja lisää turvallisuuden ja hallinnan tunnetta
- Kirjoitusharjoitukset auttavat ohjaamaan huomiota tavalla, jonka tiedetään olevan kuntouttavaa ja joka edistää uuden oppimista
- Kirjoitusharjoitukset ohjaavat ulos omista vanhoista ajatuksista ajattelemaan sen sijaan jotain uutta
- Kirjoitusharjoitukset auttavat suunnittelemaan ja ohjaamaan omaa toimintaa niin, että innostuessasikin maltat miettiä, kuinka asiassa etenet
- Kirjoitusharjoitukset auttavat käyttämään aivoja sen sijaan, että vain yrität pärjätä niiden kanssa
- Kirjoitusharjoitukset auttavat löytämään lisää positiivisia, inspiroivia asioita elämään
- Kaiken hyvän lisäksi: kaikki, mitä kirjoitusharjoitusten myötä tuotat, on sinun omaasi – et opettele ulkoa annettuja elämisen ohjeita, vaan opit neuvomaan itse itseäsi. Kullanarvoinen taito, jos mikä!
Aivojen toipuminen näkyy sinussa monin tavoin
Lamaantuminen helpottaa, kiinnostus uusiin asioihin palaa
Energia lisääntyy, jaksat taas paremmin
Asiat on helpompi hahmottaa, kaikki sujuu paremmin
Kuntouta aivojasi kirjoittamalla
Ohjelma sopii kaikille, jotka harmittelevat ajattelu- ja päätöksentekokykynsä, muistinsa, keskittymiskykynsä ja luovuutensa rapautumista.
Ohjelma on suunnattu uupuneille, mutta siitä voi olla apua myös neuropsykologisiin tai -psykiatrisiin haasteisiin.
Ennakkoilmoittaudu testiryhmään
Rakennan kurssia parhaillaan ja kokoan tässä vaiheessa maksuttoman testiryhmän – maksun sijasta haluan saada palautetta kurssin sisällöstä ja vaikutuksista
Ilmoittaudu nyt, jos haluat olla mukana – saat lisätietoja lähiviikkoina!