Uupumuksesta tasapainoon – ilmoittautuminen on suljettu

Miten toivut uupumuksesta oikeasti?

Uupumusta ei voi parantaa – toipuminen vaatii pysyviä muutoksia arjessasi.

Toipuaksesi ylikuormittavan arjen on väistyttävä – ja sitä laivaa ei ole helppoa kääntää yksin.

Pitkittynyt stressi altistaa uupumukselle – tunnistatko nämä merkit itsessäsi?


Unohtelet asioita useammin kuin ennen.

Et jaksa lukea lehtiä tai avata postia.

Et saa asioita tehtyä ajoissa tai kunnolla.

Voimasi riittävät vain välttämättömään.

Mikään ei oikein kiinnosta.

(Rakkaatkin) ihmiset tuntuvat väsyttäviltä tai ärsyttäviltä.

Heräilet öisin etkä saa unta uudelleen.

Et virkisty, vaikka nukkuisit pitkään.

Asioihin ryhtyminen tuntuu vastenmieliseltä.

Mistä tietää, että on ylikuormittunut?

Sinulla ei välttämättä ole kaikkia alkavan tai jo puhjenneen uupumuksen oireita, mutta jo muutamakin riittää tekemään elämästä takkuista eteenpäin tarpomista:

Olet väsynyt eikä se helpotu lepäämällä.

Sairastat flunssan toisensa perään – hyvä kun ehdit edellisestä toipua.

Aiemmin alkaneet sairaudet ja vaivat pahenevat.

Keskittymiskykysi on varjo entisestään.

Tunnet itsesi kuluneeksi ja nuupahtaneeksi – luovat ideat ovat muisto vain.

Pyrit välttelemään kaikkea, mikä voisi herättää voimakkaita tunteita.

Vetäydyt, ettei ärtymyksesi ja negatiivisuutesi häiritsisi muita.

Olet selvästi ahdistuneempi kuin ennen.

“Tällaistako tämä elämä on, eikä paremmaksi muutu…“

Polkusi voi jatkua kahteen suuntaan:

1

Mikään ei muutu ­– jatkat työntekoa yli voimiesi, et aseta rajoja liian koville vaatimuksille ja kiireelle. Jatkat uupumuksen suohon vajoamista.

2

Teet valinnan – lähdet muutoksen ja toipumisen tielle. Pienet askeleet muuttavat hiljalleen koko elämäsi suunnan.


Kumman suunnan valitset?

Uupuminen voi tuntua pelottavalta ja hämmentävältä. Oman tilanteen hahmottaminen tuo kuitenkin vahvan viestin muutoksen tarpeesta – ja se kannattaa nähdä valoisana asiana.

Kun tarpeelliset muutokset on tehty, uupuminenkin väistyy. Lääketieteessä on vahva yksimielisyys siitä, että vakavankin uupumisen oireet voivat ajan mittaan helpottua ja jopa poistua. Siihen päästäksesi sinun tulee antaa mielellesi ja elimistöllesi se tila, jonka ne tarvitsevat vinoon menneiden säätelyjärjestelmien korjaamiseen.

Ilmoittautuminen on suljettu – tutustu muihin kursseihin ja valmennuksiin

Liisa Uusitalo-Arola uupumuksesta tasapainoon

Miltä uupumus tuntuu?

”Huomaan että oon edelleen uupunut, aivot ei pysty ottamaan tietoa nytkään kunnolla vastaan.”


”Olen huomannut, ettei työyhteisössäni oikein osata ottaa vastaan sitä, että olen puhunut uupumuksestani.”


”Itse olen taas ollut tässä vaiheessa 3,5 kk sairaslomalla, olen ajatellut, etten yritä olla mikään sankari tällä kertaa, mutta omatunto painaa… pitäisikö jo palata…”


”Nyt olen joogannut ja se kyllä auttaa, mutta silti tämä jaksaminen huolestuttaa edelleen. Ja metsäkävelyt joo, ne on ihania mutta heti kun tulen kotiin, olo on yhtä levoton taas.“


”Siis apua, tyypillinen tilanne… Aivot ei jaksa ollenkaan keskittyä ja ei tule sisäistettyä mitään…”

Valmennuksessa harjoitellaan toipumisen ydinasioita

Teet mieltä ja kehoa rauhoittavia sekä kehotietoisuutta vahvistavia harjoitteita.

Selvität, miten muutokset on parasta käynnistää ja mitkä asiat ylipäätään kaipaavat muutosta.

Opettelet rajojen asettamista sekä omien tarpeiden viestimistä ja puolustamista ihmissuhteissasi.

Opettelet huomaamaan, miten mielesi liikkeet voivat vetää sinut takaisin stressiin ja uupumiseen – ja löydät vaihtoehtoisia tapoja kokea ja ajatella.


Ammattilaiset tukenasi

Liisa Uusitalo-Arola

Olen uupumuksen (kokemus)asiantuntija. Sen lisäksi olen toki myös työ- ja organisaatiopsykologi, kouluttajapsykoterapeutti, tietokirjailija ja työnohjaaja.

Tiedän omakohtaisesti, miltä uupuminen ja siitä nouseminen tuntuu. Pelkästään ammatillisilla eväille en haluaisikaan olla vetämässä tätä valmennusta.

Siksi kaiken, mitä olen ottanut valmennukseen mukaan, täytyy onnistua myös uupuneilla aivoilla. Jos ei ihan heti, niin myöhemmässä vaiheessa sitten.

Luotan sinun kykyysi toipua! Et välttämättä pysty enää entisenlaisiin supersuorituksiin, mutta ehkäpä ei tarvitsekaan. Valmennuksen avulla löydät uutta merkityksellisyyttä elämääsi sitä mukaa, kun kehosi ja mielesi löytävät uuden tasapainonsa.

Liisa Uusitalo-Arola - Uupumuksesta uuteen alkuun

Reija Suntio

Reija on valtavasti upeaa palautetta kerännyt kehoterapeutti, hengityskoulu-, mindfulness- ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Valmennuksesta löydät Reijan kehittämän sarjan harjoitteita: kehoa ja mieltä rauhoittavia, kehotietoisuutta vahvistavia, keskittymiskykyä parantavia ja hyvää unta palauttavia.

Reija on mukana myös valmennuksen viikkotapaamisissa.

”Reijan harjoitukset olivat äärimmäisen hyviä ja tärkeitä kehon rauhoittamiseksi ja toivat turvallisuuden tunnetta, jo pelkkä Reijan rauhallinen olemus ja ääni sai sykkeen laskemaan ja saivat aikaan levollisen olon. Esim. kävelyharjoitus tuntui alussa vähän oudolta, nyt teen sitä päivittäin muiden askareiden ohessa.”