Kaivoin sormukseni laatikosta, latasin ja laitoin sormeen. Mitä kaksi viikkoa Ouran kanssa opetti, ja vieläkö jatkan sen käyttämistä?
Kun elämäänsä etsii muutosta, usein tulee haukattua kerralla aivan liian isoa palaa. Tuloksia haluaa tietysti mieluummin pian ellei heti, ja kun kerran ryhtyy, niin liikkeelle tulee lähdetyksi laajalla rintamalla.
Jos kerran alan lisätä kasvisten syömistä, niin miksen samalla hommaisi sen kuntosalikortinkin? Aivan oikein, tässä kohtaa todennäköinen pettymys on jo viritetty.
Katse myöskin tapaa olla enemmän toivotuissa tuloksissa kuin matkanteon havainnoimisessa. On hyvä hahmotella ja visualisoida mielessään sitä hyvää, mitä muutokset voivat aikanaan tuoda tullessaan, mutta sinne ei voi loikata suoraan.
Kun matkalla kokee yleensä myös epävarmuutta ja vastuksia, valoisan tulevaisuuden visualisointi ei yksistään varusta tarpeeksi niiden kohtaamiseen.
Kaiken kaikkiaan koko asiaan tulee suhtauduttua usein melkoisen naiivisti. Miten kummassa päätään jaksaa lyödä samaan seinään niin monta kertaa? Mitä siinä onkaan takana, kun kuntokuureille sun muille jaksaa lähteä aina vain yhtä reippaasti, vaikka ne säännönmukaisesti ovat kuivuneet kokoon?
Kunnes sitten käy niinkuin minulle kävi: moneen vuoteen en edes kuvitellut tekeväni mitään kuntoni tai fyysisen vointini eteen. Luovutin.
***
Yleensä tarvitaan jokin isompi muutos, käänne tai sysäys, että ihminen herää jähmeästä olotilastaan. Ei välttämättä ollenkaan säikähdys tai ne kuuluisat lääkärin ultimaatumit, vaan joskus myös jokin myönteinen asia.
Minun kohdallani se oli kirjan käsikirjoitus, joka oli piinannut minua varmaankin parin vuoden ajan. Käsikirjoitus valmistui viimein ja aikaa, energiaa ja tilaa vapautui. Mikä helpotus!
Näiden vuosien aikana myös muun muassa kävin lonkkaleikkauksessa, joka lopetti jatkuvat kivut. Sain liikkumisvapauteni takaisin, uskomatonta!
Resursseja toisin sanoen vapautui ja pitkästä aikaa saatoin katsella ympärilleni: mitäs nyt tehdään?
***
Ihan selvää oli, että jos jotain teen, niin sen pitää olla erilaista kuin ennen. Toisin sanoen: tosi pientä, tosi kevyttä, lisäksi systemaattista ja sellaista että siihen sisältyy seuranta.
Viimeksimainittu on aina ollut erityinen heikko kohtani. Kun on tippaleipäaivot, huomio kääntyy pyytämättä ties kuinka moneen kohteeseen yhdenkin päivän aikana. Jos seurantaa pitäisi jatkaa vaikkapa 3 kuukautta, onnistumisen todennäköisyys on nolla. Ainakin tähän asti on ollut niin.
Mutta kaksi viikkoa?
Se onnistui. Ja mitä Oura sitten kertoi ja opetti?
***
Ensinnäkin olin ällistynyt siitä, etten ollut ollenkaan niin heikossa hapessa kuin olin kuvitellut. Takana kuitenkin olivat vuoden pimeimmät kuukaudet, ankara kamppailu käsikirjoituksen kanssa ja tietysti joulu, armas joulu, jolloin tulee syötyä ja juotua kaikkea hyvää enemmän kuin olisi tarvis.
Mutta ei mitään. Ensimmäisellä seurantaviikolla aktiivisuuden ja levon tasapainoa kuvaava valmiuslukema oli 81, eli erinomaisen rajoilla. Seuraavalla viikolla se oli 89, vaikka tein ihan liikaa töitä ja stressasin usempaakin asiaa.
Sama juttu unenlaadun kanssa. Ensimmäisellä viikolla unenlaadun keskiarvo oli sekin 81, joka lähentelee erinomaista. Toisella viikolla, joka oli vielä ensimmäistä tiukempi, unenlaatu olikin 84. Käsittämätöntä.
Entä aktiivisuus, joka kertoo sekä siitä, kuinka paljon liikkuu että siitä, kuinka hyvin muistaa katkaista liikkumattomuuden? Ensimmäisellä viikolla aktiivisuuden keskiarvo oli 88, siis erinomainen, toisella jo 97. Ouran asettamien tavoitteiden täyttymisprosentti huiteli molemmilla viikoilla reilusti yli sadan, vaikka monena päivänä en mennyt ulos ollenkaan. Ei se Oura paljon pyydä.
***
Tein myös omaa päivittäistä pientä kirjausta siitä, miltä itsestäni tuntui – sen kun olen huomannut jo aikaisemmin, etteivät omat tuntemukset ole aina synkassa sen kanssa mitä Oura sanoo.
Tästä kerron enemmän tämän viikon videolla.
>>> tästä pääset uusimpaan videoon
Sitä kuitenkin mietin, että olisiko nyt käynyt niin, että olen vaivihkaa onnistunut rakentamaan sellaisen arkipäivien mallin, joka vastaa aika hyvin voimiani ja kykyjäni?
Olenko sittenkin oppinut (enimmäkseen) välttämään överit, mutta silti olemaan sopivasti toimelias pitkin päivää? Niin että pystyn nukkumaankin, vaikka elämä kolhii niinkuin ennenkin?
Entä pysyykö Oura sormessa edelleen? Taitaapa pysyä. Ja ehkäpä tosiaan palaamme täälläkin asiaan kolmen kuukauden kuluttua.
Oura myös oli ensimmäinen käynnistämistäni pienistä kokeiluista, ja niistä olen edelleen innoissani. Kahteen viikkoon yltää jopa minun pikkuoravan aikajänteeni. Ja tuntuu että tuloksiakin tulee: siitä kerron ensi viikolla toista meneillään olevaa kokeiluani tutkaillessa.
Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!
- Joka toinen sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä arkeen
- Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
- Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).
