Psykologian opintojen alkuvaiheessa teimme testin, jolla mitattiin niin sanottua
konvergenttia ja divergenttiä ajattelua.
Konvergenttia ajattelua luonnehditaan nopeaksi, täsmälliseksi ja yhteen oikeaan ratkaisuun tähtääväksi, divergenttiä taas useanlaisia ratkaisumalleja tuottavaksi.
Osoittautui, että oma ajattelutapani oli enemmänkin konvergentti, ja sitten tapahtui vahinko.
Opettaja antoi ymmärtää, että luoville ihmisille luonteenomaista on nimenomaan divergentti ajattelu. Konvergenttiin tapaan ajattelevat sopivat kenties insinööreiksi.
Aha, siinä se sitten meni, ajattelin. Minä en ole luova vaan sen sijaan tylsä.
Jos tarkkoja ollaan, en ole oikein koskaan selvinnyt tästä määrittelystä. Edelleen sorrun helposti ajattelemaan, että tekemiseni edustavat vain sellaista kakkoslaadun luovuutta: olen hyvä yhdistelemään mitä ihmeellisimpiä ainesosia ja ajatusketjuja, mutta alusta asti keksin hyvin harvoin mitään.
***
Sittemmin olen kuitenkin oppinut, että luovuutta ei välttämättä tarvitsekaan
nähdä pelkästään kykynä keksiä jotain uutta, vaan sen voi ymmärtää
myös taipumuksena assosiatiiviseen, asioita toisiinsa yhdistelevään ajatteluun.
Assosiatiiviseen ajatteluun perustuva luovuus on lähellä intuitiivista ajattelua ja voi tulla esille ainakin kolmella tavalla.
- Käytännön tilanne tuottaa ratkaisun ikään kuin sattumalta. Pyörittelet käsissäsi parittomaksi jäänyttä sukkaa ja äkkiä keksit, että siitähän saa…
- Ratkaisu syntyy elementtien samankaltaisuuden virittämänä. Esimerkiksi keskenään sointuvat sanat tuottavat ratkaisuun johtavan mielleyhtymän.
- Kolmas tekijä ilmaantuu yhdistämään kahta elementtiä, jotka ensin eivät näyttäneet liittyvän toisiinsa.
Assosiaatiot viriävät parhaiten silloin, kun olosuhteet ovat niille suotuisat. Suotuisuutta synnyttää ensinnäkin ystävällinen ilmapiiri.
Havaintokenttä on sitä laajempi, mitä turvallisemmaksi ihminen tuntee olonsa. Kun on vapaa keräämään vaikutelmia, kertyy enemmän aineistoa, jota yhdistellä – kovin vähistä aineksista on paha assosioida.
Tarvitaan myös haastetta: pitää olla mahdollisuus altistua uusille tilanteille ja uudenlaisille kysymyksille. Sen ohella pitää kuitenkin olla myös aikaa kuluttaa ensin helpot ratkaisut loppuun.
Kysymysten ja aineistojen parissa täytyy viettää niin paljon aikaa, että aivot heräävät niille kunnolla, ja sitten ratkaisu usein yllättääkin juuri, kun sitä vähiten odottaisi.
***
Assosiatiivista ajatteluaan voi kehittää kuka tahansa. Tarvitsee vain oppia liikkumaan lähes
unenomaisen luovan tilan ja käytäntöön soveltamisen välillä hiukan samaan tapaan, kuin intuitionsa tuotteita muutenkin on säännöllisesti tarkasteltava järjen silmälasien lävitse.
Tässä on hieno esimerkki assosiatiivisesta hassuttelusta ja sen äärellä tavoitetusta
viisaudesta.
Sain perennan taimia Kukkamuorilta. Uusia tuttavuuksia, kuten rentoakankaali. Kauniit sinisenvioletit kukat. Mistähän hassu nimi tulee: kasvi on aika rennonnäköinen? Akka ja kaali eivät kyllä mitenkään liity siihen vai liittyvätkö sittenkin?
Olisipa hyvä, jos akan kaali
olisi aina rento,
ajatukset juoksisivat
hyvin ja lanttu
leikkaisi.
***
Tämä kirjoitus löytyy myös kirjastani Suunnassa (2022). Ajatus assosiatiivisesta luovuuden lajista taas on Mednickin (1962) kehittelemä ja runo löytyy Liisa Mäen (2012) kokoelmasta Rento Akan Kaali.
Tasapainoista elämää rakentamaan
Oletko väsynyt ja uupunut, ja ehkä vielä kaikin puolin kyllästynytkin? Uupumuksesta tasapainoon -yhteisö saattaisi olla sinulle!
Katso webinaari ja ala rakentaa omaa yksilöllista toipumisen polkuasi. Eväät saat meiltä.
