Neljännesvuosiseuranta herättää monenlaisia tunteita, mutta loppujen lopuksi se sopii oman yhden naisen yritykseni johtamiseen oikein hyvin. Niin työn kuin muunkin elämän asioissa.
Kun tämä vuosi alkoi, tiesin jo, että jotain tulee muuttumaan. Kaksi vuotta sitten – mikähän kriisi silloin mahtoi olla päällimmäisenä – päätin, että 2 vuoden kuluttua arvioin työntekoani uudelleen.
Oli alkanut olla aika vaikeaa taloudellisesti. Toinen lonkkani veteli viimeisiään eikä liikkuminen todellakaan tuottanut iloa. Olen aina ollut eteenpäin katsova ihminen, ja nyt ei tullut oikein mitään mieleen. Alulle saamani kirjahanke yski sekin.
Maltoin tuskin odottaa, että pääsen ajattelemaan asioita uusiksi. Tosin vasta nyt jälkikäteen ymmärrän paremmin, mitä olin tekemässä. Olin aloittamassa kokonaan uutta ajanjaksoa työelämässäni.
Kun nyt katson kuluneita kolmea kuukautta, niistä voi oppia paljon. Erityisesti olen tutustunut ihanneminääni, joka näyttääkin olevan perin outo ja ristiriitainen tyyppi.
***
Tammikuu oli kuukausi, joka olisi vielä vähän aikaisemmassa elämässäni ollut minulle tyypillinen: milloin mitäkin olen mahtanut rutistaa valmiiksi, ja nyt vuorossa oli keskeneräinen kirjani.
Käsikirjoitus lähti muutaman päivän etuajassa kustantajalle ja olin siihen jopa aika tyytyväinen. Entisenlaista iloa tai saavutuksen tunnetta tämä ei silti herättänyt.
Toisin sanoen: jotain on taas jäämässä taakse.
Koko työelämäni on koostunut korkeintaan kymmenen vuoden jaksoista. Sitten olen ollut valmis siirtymään eteenpäin. Jostain kumman syystä olen kuitenkin tulkinnut muutoksen tarpeen joka kerran epäonnistumiseksi. Soimannut itseäni siitä, etten pysy tässäkään työssä, roolissa tai tehtävässä.
Siitäkin huolimatta, että aivan erityisen harvoin olen jättänyt mitään kokonaan kesken.
Minkälaista ihanneminää olen siis mahtanut ruokkia mielessäni? Siinä on miettimistä.
***
Helmikuussa pääsin viimein aloittamaan toisenlaisen työn. Olin haaveillut jo pitkään siitä, että minulla olisi aikaa viikoittaisille videoille ja pienimuotoisemmalle kirjoittamiselle. Aloitin tutuista teemoista, koska niistä olisi puhuttavaa loputtomasti – ja nyt olen alkanut tätäkin harkita uudestaan.
Ihanneminäni taitaa olla huomattavan velvollisuudentuntoinen. Se kantaa myös outoa syyllisyyttä, ikään kuin koskaan en olisi tehnyt tarpeeksi. Ihanneminäni päähän ei oikein tahdo sopia sellainen ajatus, että voisin tehdä sellaista mistä pidän oikeasti ja puhua siitä.
Se vain, että minä en taida oikein pitää ihanneminästäni. Siinäkin on miettimistä.
***
Koska tuo outo ihanneminä on ollut niin irrallaan siitä, mikä ehkä kuitenkin on ominta itseäni, se on ollut vaikutuksille kovinkin altis. Kun ei oikein usko itseensä, niin uskoo liian helposti kaikkea mitä opetetaan.
Paitsi ettei usko, ja se näkyy siinä, kuinka vaikea on noudattaa hyviä ohjeita tai sitoutua sellaiseen, mikä ei loppujen lopuksikaan oikein istu.
Tämän mallin juuret tunnistan lapsuudesta asti. Jollain melko perustavalla tavalla en oikein tullut kuulluksi enkä nähdyksi (tiedän, se ei ole millään lailla harvinaista) ja niinpä en oppinut itsekään kuuntelemaan itseäni. Sellaisesta seuraa pinnallista myöntyvyyttä.
Toisin sanoen vaikka kenties hiukkasen tarkkaavaisuushäiriöisenä tarvitsisin elämääni rakenteita, en pysty hyväksymään enkä ylläpitämään niitä silloinkaan, kun olen ne itse keksinyt.
Heti kun on rakenne ja säännöt, olalla istuu myös pettymyksen pelko – en siis luota siihen, että sääntöjen noudattamisesta välttämättä seuraisi jotain hyvää. Niinpä mieleni lähtee harhailemaan jonnekin aivan muualle ja mukavana alkaneesta asiasta tulee pakkopullaa.
Hankala dynamiikka, jota olen kuitenkin oppinut hyödyntämään, ja se näkyy jo viimeisten kahden kuukauden yhteenvedossani.
***
Kun tiesin oravan luontoni ja sitoutumisen vaikeuteni, aloitin pienillä kokeiluilla. Ensimmäinen kokeilu oli niinkin yksinkertainen, että otin Ouran sormukseni uudestaan käyttöön ja seurasin rinnakkain Ouran raportteja ja omia kokemuksiani.
Toinen kokeilu puolestaan käynnistyi suuresta neuvottomuudesta. Aloin laatia avukseni aarrekarttaa, joka sitten kasvoi aarrekarttakirjaksi. Muutaman viikon kuluttua tuntui kuitenkin jälleen siltä, että olin jälleen valmis siirtymään eteenpäin. Nyt teen taas jotain muuta.
Kokeiluni ovatkin nyt opettaneet kaksi asiaa: en ole (enää) niin jääräpäinen, että veisin loppuun edes itse keksimääni ja päättämääni asiaa, jos se on jo tehtävänsä tehnyt. Toiseksi, tärkeät ja toimivat asiat tulevat vastaan yhä uudestaan tai palaan niihin itse kerta toisensa jälkeen. Miksi siis murehtia, jos jokin päättyy aikaisemmin kuin olen suunnitellut tai ei vain ota tarttuakseen niinkuin olin kuvitellut?
Ihanneminä se siellä vain parkuu, koska ei paremmasta tiedä.
***
Pienet kokeilut ovat kuitenkin väljemmin ymmärrettyinä oikein hyvä juttu. Kun ottaa kokeillakseen jotain niin, että ainakin suunnittelee jatkavansa vaikkapa kaksi viikkoa ja seuraa tuloksia saman ajan, on hankkinut jo paljon jäsentyneempää kokemusta vaikkapa päivittäisestä piirtämisestä kuin muuten saisi.
Jotkin kokeilut myös huolehtivat itse itsestään: huhtikuun ensimmäisenä Oura teki yhteenvetonsa ihan itse – ei tarvinnut kuin muistaa ladata sormusta aina muutaman päivän välein.
***
Pienet kokeilut antavat osviittaa myös johonkin, mikä on vielä tärkeämpää: suuret linjat. Suuret linjat kytkeytyvät väkisinkin aina arvoihin eli siihen, mikä tuntuu aidosti tärkeältä. Suuret linjat auttavat pysymään suunnassa ja arvioimaan pienten kokeilujen mielekkyyttä ja tuloksia.
Suuret linjat auttavat oravanaivoistakin navigoimaan kymmenien erilaisten mahdollisuuksien ja päivänkohtaisten innostumisten ja pettymysten aallokossa. Pienet kokeilut taas kertovat nopeasti, mihin satsaaminen onnistuu ja kannattaa, mihin ei. Mikä lähtee lentoon, mikä taas ei sittenkään toimi niin että siihen edes haluaisi satsata.
Mitä se Oura sanoi omassa katsauksessaan? Mitä muuta huomasin? Se selviää viikon videolta!
Tasapainoista elämää rakentamaan
Oletko väsynyt ja uupunut, ja ehkä vielä kaikin puolin kyllästynytkin? Uupumuksesta tasapainoon -yhteisö saattaisi olla sinulle!
Katso webinaari ja ala rakentaa omaa yksilöllista toipumisen polkuasi. Eväät saat meiltä.
