Kuvittele, kuinka pirteänä heräät aamuun. Lähdet lenkille, niin sitten on hyvä niillä energioilla polkaista hyvä työpäivä alkuun. Lenkin jälkeen vaan kylmä suihku ja menoksi. Illalla tulee vieraita ja kaikki on sitä varten jo valmisteltu. Sitten vaan nautitaan ystävien kanssa seurustelusta puutarhassa.

Hetken päästä mieli alkaa muuttaa suuntaa, ihana mielikuva repeillä… Kuka mahtaa olla tuo hahmo, joka roikkuvin silmäpussein katsoo minua peilistä? Kylläpä näyttää harmaalta ja väsyneeltä. Lihonutkin on. Siinä ei paljon aamulenkkiä juosta, saati sitten työpäivän jälkeen kutsuta vieraita. Mitä tästäkin tulee, kun työstä ja arjen pyörityksestä palautuminen on aina vaan hitaampaa. Illat ja viikonloput menee sohvan pohjalla ja se harmittaa, eikä tunnu oikein edes auttavan. 

Aina on vähän pettynyt olo itseen ja tähän aikaansaamattomuuteen ja väsymykseen.

Kuulostaako tutulta?  

Media pullistelee hyviä vinkkejä palautumiseen ja virkeämpään elämään. Haaveilet niiden käyttöön ottamisesta. Jokaisen artikkelin luettuasi lupaat itsellesi, että heti huomenna alat hengitellä, meditoida, venytellä, lähteä metsään tai tehdä jotain ihan muuta. Piristyt ja kohennut monella tapaa. 

Huominen tulee ja työnpäivän jälkeen sohvanpohjan vastustamaton kutsu vetää puoleensa ja taas pettymys, kun et jaksanutkaan tai saanut aikaiseksi.

Levolla on tietenkin aikansa ja se on ihan välttämätöntäkin, jos kroppa oireilee pahasti väsymystä ja käy ylikierroksilla. On vain suostuttava, myös lepoon, mutta levätäkin voi monella tapaa.

Ehkä koet, ettet ole lainkaan oma itsesi. 

Kuormittuneena ihminen ajautuu pois omasta keskuksestaan. Kuormituksen jatkuessa pitkään olo käy itselle vieraaksi, omat tunteet ja tarpeet hautautuvat selviytymismoodin alle

Kun hyvät päätökset palautumisvinkkien toteutuksesta ovat jääneet haaveeksi, olet ehkä toivonut, että joku ottaisi kädestäsi ja veisi johonkin uuteen, helpompaan… että voisi välillä leikkiä ja unohtaa huolet… Keho rauhoittuisi, ajatukset selkiytyisivät ja saisi edes pilkahduksia toiveikkuudesta?

Sitä odotellessa voi aikaa kulua ja siksi olenkin kehittänyt tämän luonnossa tehtävän verkko-ohjauksen tueksesi palautumiseen, ajatustesi selkiyttämiseen ja toiveikkuuden lisääntymiseen. Jotain kivaa ja kevyttä, mutta myös syvemmälle luotaavaa.

Kuljen kanssasi luontoon, olipa se oma pihasi, lähimetsä, ranta tai minkä tahansa valitsemasi luontopaikka. En vaadi sinulta suorittamista, vaan pikemminkin lempeästi kannustan rauhassa oleilemaan luonnossa, leväten ja uppoutuen ohjatusti läsnäoloon pienten, helppojen harjoitusten kautta. Tarjoan keinoja löytää keveyttä ja leikkisyyttäkin kirjoittaen ja luonnon kanssa puhellen.

Kaikki ohjauksessa käyttämäni menetelmät ovat ensin auttaneet itseäni, joten tiedän sekä omasta kokemuksestani, että ohjauksessa olleideni kokemuksesta, että ne todella toimivat.  

Jos tunnet, että

  • haluat pysähtyä
  • hermostosi kaipaa rauhoitusta, ehkä myös aktivointia
  • tarvitset tukea palautumiseen
  • oma aikasi ja sisäinen tilasi on vähentynyt ja olet ahtaalla
  • olet alkanut nähdä itsesi arvostelevin silmin
  • kaipaat jotakin ihan muuta

…On hyvä aika lähteä kanssani retkelle, elpymään aivojen, kehon ja mielen rasituksista, ottamaan omaa aikaa ja katsomaan itseään luonnon lempeästä peilistä. Silloin voi nähdä itsensäkin uusin, ymmärtävämmin silmin.

Toimivien menetelmien yhdistelmä antaa hyvät eväät stressinsäätelyyn, palautumiseen ja itsensä ymmärtämiseen

Pelkästään luonnossa oleilu antaa tutkitusti paljon hyötyjä

Kun siihen lisätään kehotietoista läsnäoloa, leikkiä ja kirjoittamista

Kirjoittaminen tässä ohjauksessa ei vaadi mitään harrastuneisuutta, riittää kun osaa laittaa sanoja peräkkäin ja kirjoittaa kaiken mieleen tulevan ilman sääntöjä ja pidäkkeitä. Virheitä ei ole mahdollista tehdä. Kaikki on aina oikein. 

Tule kurssille kesähintaan

Palautteita aiempiin ohjauksiin osallistuneilta

”Kehoni rauhoittui, toiveikkuus lisääntyi.”

“Näillä harjoituksilla on aivan maaginen vaikutus, kierrokset droppaa ja on läsnä hetkessä”

”Oloni on voimaantunut ja keventynyt”

”Oivalsin uutta, ajatukset selkenivät ja tuli uutta perspektiiviä”

”Tehtävät auttoivat rauhoittumaan ja olemaan itseään kohtaan armollisempi”

”Olen oppinut hyväksymään omaa epätäydellisyyttäni ja löytänyt uusia vahvuuksia”

”Keho tuli taas tutummaksi, myös sen viestit. Yllättävää, mitä itsestä löytyy, kun ryhtyy tutkimaan saatujen tehtävien avulla”

”Olen kirkkaammin hahmottanut psykofyysisen tilanteeni.”

”Olen kiitollinen ”puhuttelevasta” luonnosta ja iloitsen tekstieni muuttumisesta positiivisiksi ja toiveikkaimmiksi.”

”Tämä viikko on ollut mieletön peili ja olen katsonut itseäni uudella tavalla pitkästä aikaa!”

Kuten huomaat, osallistujat ovat kokeneet saavansa fyysisen palautumisen lisäksi myös uusia näkökulmia omaan elämäänsä ja se antaa uskoa muutokseen. Osa näistä palautteista on yhden päivän (6 tuntia) mittaiseen ohjaukseen osallistumisesta. Se kertoo itsensä äärelle pysähtymisen voimasta. 

Näiden kokemusten pohjalta myös fyysiset, kehoa rauhoittavat ja maadoittavat harjoitteet ovat jääneet monelle pysyvimmiksi käytännöiksi.

Ohjauksessa tehdään palautumista tukevia harjoitteita kehoa kuunnellen ja kirjoittaen, levätään ja vähän leikitäänkin

  • Rauhoitetaan kehoa levossa sekä liikkeessä
  • Keskitytään aisteihin ajattelun sijaan
  • Katsellaan itseämme luonnon peilistä
  • Kirjoitetaan tajunnan virtana sisäistä viisautta näkyväksi

Tähtäimessä on kehorauha ja myötätuntoisempi suhde itseen.

Ilmoittaudu nyt! 

Jos olet ollut jo pidempään ylikuormittunut ja väsynyt, on hyvä tiedostaa, että kurssin voi käydä ihan omaan tahtiin.

Sinulla on käyttöoikeus materiaaliin syyskuun 2022 loppuun asti ja ohjeet harjoitteisiin voit myös ladata pdf-tiedostoina itsellesi, jolloin ne ovat sinulla käytössä aina.

Tällä retkellä katsot itseäsi uudesta suunnasta ja voit löytää vahvuutesi 

Entä jos näkisitkin itsesi luonnon silmin, tai jollakin luonnossa olisi sinun laatusi? Ehkä voisit oppia luonnolta jotakin.

Tällä retkellä saat 5 tehtäväkokonaisuutta, jotka koostuvat yhteensä 12 osasta.

Tähän kannattaa varata ainakin puoli päivää, Aihe voi inspiroida myös koko päivän retkeen ja herättää uusia pohdintoja.

Voit lähteä retkelle silloin kun itsellesi sopii

Kun ostat kurssin, saat tunnukset valmennusalustalle. Saat sähköpostiisi linkin, josta pääset kurssialustalle sekä viestin, joka sisältää ohjeet seuraavaa kirjautumista varten.

Kurssille pääset nyt osallistumaan hinnalla, jolla et saa yhtäkään yksilöllistä valmennustuntia.

Tutustut menetelmiin, joilla voi olla enemmänkin käyttöä elämässäsi

Retkellä avataan aisteja ja asetutaan luontoon sekä omaan kehoon

Katsellaan itseämme luonnon peilistä

Koetaan kosketuksia luonnossa ja herätetään rauhallisuushormoneja

Menetelmät pohjautuvat kirjallisuusterapiaan, tietoiseen läsnäoloon (mindfulness) ja psykofyysiseen hengitysterapiaan.

Kaikki aineisto ohjeineen ja audioineen on käytettävissäsi syyskuun loppuun asti ja lataamasi pdf-tiedostot senkin jälkeen.

Tule mukaan kesähintaan!

Ostettuasi Aistit auki luonnossa-valmennuksen saat sähköpostiisi viestin, jonka ohjeita noudattaen voit kirjautua valmennusalustalle. Pääset heti tutustumaan ohjauksen taustoihin ja valmistautumaan retkeä varten.

Luonnon peilissa -retken ohjauksen saat äänitteinä sekä kirjallisena materiaalina. Pääset siis milloin hyvänsä kurssille vaikka omalta puhelimeltasi! Aikaa retkeilyyn on kuitenkin syyskuun loppuun, joten suorittamaan ei tarvitse ruveta, vaan voit retkeillä ihan omaan tahtiisi.

Osallistumiseen tarvitset puhelimen, jolla voit kuunnella ohjausta retkesi aikana, kovakantisen muistikirjan/-vihkon, johon voit helposti luonnossa kirjoittaa ja istuin- tai makuualustan ja mitä muuta sitten haluatkaan ottaa mukaasi. Jos et halua toimia puhelimella, voit printata ohjeet mukaasi.

Kenelle sopii, kenelle ei?

Saat Luonnon peilissä -ohjauksesta parhaiten apua itsellesi, jos

  • olet stressaantunut ja huolissasi jaksamisestasi
  • haluat ennaltaehkäistä uupumista
  • olet uupumuksen rajoilla tai jo uupunut, mutta jaksat yhä osallistua
  • sinun on vaikea palautua työn ja kotielämän kuormituksesta
  • haluat lähteä luontoon, edes ihan lähelle.
  • olet valmis kokeilemaan kirjoittamista, vaikkei se olisikaan sinulle luontaista 
  • yksin on vaikea motivoitua 
  • haluat vahvistaa itsetuntemustasi
  • haluat uutta näkökulmaa elämääsi

Sen sijaan Luonnon peilissä -ohjaus ei tue sinua riittävästi, jos

  • Olet juuri nyt vaikeasti uupunut, niin että päivästä toiseen selviytyminen vielä vie kaikki voimasi
  • Olet muussa vaikeassa kriisissä (esimerkiksi läheisen kuolema, vakava aviokriisi)
  • Sinulla on jatkuvaa hoitoa vaativa psyyken sairaus (vaikea masennus, akuutissa vaiheessa oleva kaksisuuntainen mielialahäiriö, taipumusta oireilla psykoottisesti tai olet vaikeasti traumatisoitunut). Silloin suosittelen kasvokkaista kontaktia osaavan psykoterapeutin kanssa.

Kun ostat kurssin, saat tunnukset valmennusalustalle, josta löydät ennakkomateriaalit. Saat sähköpostiisi linkin, josta pääset katsomaan kurssin ennakkomateriaaleja. Saat myös sähköpostiisi viestin, joka sisältää ohjeet kirjautumiseen jatkossa.

Retkillä ohjaajanasi toimii kehoterapeutti, mindfulness-, hengitys- ja kirjallisuusterapiaohjaaja Reija Suntio, joka on tuttu myös Uupumuksesta tasapainoon – valmennuksen ”kehovastaavana”.

Olet lämpimästi tervetullut retkille kanssani!

Terveisin

Reija

Nyt pääset retkille kesähintaan!

Voit maksaa kurssin verkkopankissa, luottokortilla tai Jouston osamaksulla.