Aloitin aarrekarttakirjani, kun olin aivan poikkeuksellisen neuvoton. Se olikin varmaan parasta mitä siinä tilanteessa saatoin tehdä.
Aina välillä elämässä sattuu jotain, mikä jättää sanattomaksi – tai sitten ei vain muuten tiedä, miten ja minnepäin pitäisi edetä.
On mahtavaa, kun silloin voi tehdä jotain, mikä ei vaadi minkäänlaista sanallistamista. Voi rauhassa antaa käsien työskennellä, kunnes ajatukset alkavat saada muotoaan ja ne hankalimmatkin tunteet hellittävät hiljalleen.
***
Olen varma, että ihminen on kädellinen paljon syvemmässä mielessä kuin yleensä ajatellaan. Kädet eivät ole vain tarttumaväline, vaan osa systeemiä – millaista, siitä haluaisin joskus päästä puhumaan jonkun neurotutkijan kanssa.
Kädet, silmät ja aivot joka tapauksessa muodostavat yhden vahvasti hermotetun kokonaisuuden, jonka toimintaa voi vahvistaa monella tavalla. Ruuanlaitto on hyvä keino ja siivoaminenkin auttaa usein, mutta nyt halusin tehdä jotain, mikä nimenomaan auttaisi ajattelemaan uusia ajatuksia.
Ei niitä samoja, jotka meillä itsekullakin pyörivät päässä aamusta iltaan. Joskus piinallisina, joskus vain niin armottoman tylsinä, että siitäkin jo tulee paha olo.
Siksi aloin tehdä aarrekarttaa, joka hyvin nopeasti ottikin kokonaisen aarrekarttakirjan muodon.
***
Aarrekartta on yksinkertaisesti kollaasi, jota voi rakentaa joko jonkinlainen intentio mielessään (”valitsen kuvia, jotka kertovat elämästä, jollaista haluan elää”) tai sitten täysin puhtaalta pöydältä.
Itse tekeminen on parhaimmillaan täysin intuitiivista puuhaa. Kun siihen keskittyy, voi melkeinpä vaipua transsiin, jossa ainoa kysymys lehtiä selatessa on, tuleeko tämä kuva mukaan vai ei.
Joka kerran vastaus on lähes sataprosenttisen varma. Tämä kuva tulee mukaan, tuo ei, tämä väri puhuttelee, tuo ei. Tämä kuuluu yhteen tuon kanssa, nämä äärimmäiseen toiseen laitaan. Eikä se yksi kuva sittenkään tule koko karttaan.
Ei tarvitse tietää, miksi. Koko analytiikkakeskuksensa voi kytkeä pois päältä, kunnes on aika katsoa, mitä on tullut tehneeksi.
Nyt on se aika. Aarrekarttakirjan aloittamisesta on runsaat 3 viikkoa ja niihin on ehtinyt kuulua kaikenlaista.
***
Minullahan ei ollut millään lailla suunnitelmissa aloittaa kokonaista aarrekarttakirjaa. Kävi vain niin, että pöydälläni oli yhtä aikaa melko huonokuntoinen Guinnesin ennätysten kirja vuodelta 2002, lehtileikkeitä ja maalipurkki.
Siitä se lähti. Aloin pohjustaa sivuja maalilla, liimata lehtileikkeitä kirjaan ja pikkuhiljaa työstää sivuja eteenpäin.
Tiesin jo ennestään, että työskentelen kerroksittain, eli en tiedä ryhtyessäni, millainen sivusta lopulta tulee. En siis ollut huolissani, jos jollekin sivulle löytyi vain yksi kuva, toiselle pelkkä pohjaväri jos sitäkään. Seuraavana päivänä työ jatkuisi.
Tällä hetkellä erilaisissa kehitysvaiheissa olevia aukeamia on syntynyt 24, eli enemmän kuin yksi päivässä. Uskon, että olisin maalannut itseni joissain itselleni tärkeissä asioissa vielä pahemmin nurkkaan, jos ei kirjaa olisi ollut.
Joinain kovin tunteikkaina päivänä aukeamia on nimittäin saattanut syntyä kolmekin.
***
Kirjassa on tapahtunut paljon sellaista, mitä en osannut odottaa.
Monet aukeamat ovat kauniita, vaikka en siihen laisinkaan pyrkinyt. Niitä on ihana selata (Youtubessa näet kuvia muutamista). Tuntuu kuin olisin tehnyt jotain tärkeää ja merkityksellistä, vaikken oikein tiedä, mitä.
Kirjaan tuli tekstiä, vaikken sitä ollenkaan odottanut. Kun joskus aikaisemmin olen rakentanut aarrekarttaa, olen ollut tarkka siitä, etten ole liimannut siihen valmiita sanoja tai tekstipätkiä.
Mitähän puhdasoppisuutta sekin oli? Nyt olen sekä leikannut, liimannut että kirjoittanut itse. Jopa Oura -kokeiluni loki päätyi aarrekarttakirjaan. Ehkä arvelin, että siitä tulee jollain tapaa arvokas?
Kirjassa on paljon kuvia rakennuksista, pihoista ja puutarhoista. Eikä mistä hyvänsä kukkapenkeistä, vaan sellaisista, joissa on aivan tietty tunnelma. Niistä, joissa näkyy aika, syvyys ja eletty elämä. Rähjä, ruoste ja ajan hammas.
Ehkä tämä auttaa saamaan etäisyyttä ja näkökulmaa sellaiseen, mikä juuri nyt tuntuu niin kovin polttavalta.
***
Koko kirja alkoi nopeasti elää omaa elämäänsä, kun sitä ei suotta yrittänyt hallita. Luin muutama päivä sitten säveltäjämestari Arvo Pärtin haastattelun (sekin tietysti päätyi kirjaan). Tuli tunne, että saatan ymmärtää mitä Pärt tarkoitti sanoessaan, että säveltäminen on hänelle sisäinen tila tai alue, jossa voi liikkua silloin, kun on tarve löytää vastauksia elämän ongelmiin.
Ehkäpä on jotenkin juuri näin, että tarvitsee olla jokin väline tai alue, jossa voi liikkua kuin puoleksi unessa. Hiukan muuntuneessa tajunnan tilassa, sanattomuuden alueella.
Mitä sitten onnistuukin tuolta sanattomuudesta noutamaan, tekee työtä jo itsessään. Se saattaa myös jossain vaiheessa muuntua sanoiksi. Tai sitten se muuttuu päätöksiksi, tavoiksi nähdä, rajoiksi joita ei voi ylittää, uusiksi oviksi, ikkunoiksi tai kokeiluisksi – kuka tietää?
>>> Lisää Aarrekarttakirjasta Youtubessa
Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!
- Joka toinen sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä arkeen
- Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
- Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).
