Täältä voit ladata itsellesi ilmaisen oppaan – tai liittyä kokonaiseen maksuttomaan verkkotyöpajaan!
Molempien kanssa voit edetä omassa tahdissasi.
Samalla saat jokasunnuntaisen maksuttoman voimaannuttavan viikkokirjeeni!
Uupuneen pikaopas
Mistä uupumuksessa oikein on kysymys? Mikä siihen johtaa ja kuinka se oireilee?
Mitä pitäisi tietää ja tehdä, että välttyisi uupumukselta tai ainakin voisi pysäyttää sen syvenemisen?
Ja mihin pitää ryhtyä, jos kuitenkin huomaat olevasi aivan poikki?
Ilmaisessa oppaassa on perusasiat koottu tiiviiseen pakettiin.

Karttakoulu
Karttakoulu työkirjoineen kaikkineen on varsinainen rakkaudenlapsi. Se on tulosta minun ja kollegani Katri Kannisen yli 20-vuotisesta yhteisestä kehittelytyöstä, josta on poikinut muun muassa kaksi kirjaa.
Meillä oli alun alkaen selkeä tavoite. Koska psykoterapiassa on paljon sellaista, mitä kuka hyvänsä ajatteleva ihminen pystyy hyödyntämään jopa omatoimisesti, halusimme saattaa tärkeimmät ideat ja työkalut mahdollisimman helposti käyttöönotettavaan muotoon.
Niin syntyivät kartat, joista nyttemmin on tullut melkeinpä tavaramerkkimme.
Kun opit käyttämään karttoja, sinulla on aina saatavilla yksinkertainen väline, jonka avulla voit selkiyttää niin ajatuksiasi, tunteitasi kuin toiminnan mahdollisuuksiasi siinä tilanteessa, jossa olet. Oli kysymys sitten suuri tai pieni.
Kirjoja kirjoittaessamme mietimme monesti, kuinka hienoa olisi tehdä oheisaineisto, jonka avulla voisimme käytännössä näyttää miten kehittelemäämme karttamenetelmää käytetään.
Nyt se on olemassa! Ilmaisessa Karttakoulussa voit edetä omaan tahtiisi. Sen resursseja voit myös hyödyntää niin pitkään kuin tahdot.
Karttakouluun sisältyy myös sen koko sisällön kokoava Karttakoulun työkirja, jonka voit ladata itsellesi Karttakoulun sivuilta.
Lämpimästi tervetuloa Karttakouluun!

Lyhytterapeuttinen työote- ja Terapian tarpeessa? -kirjat löytyvät molemmat täältä.