Jo melko nuorena ajauduin vastuullisen työn myötä sellaiseen ylikuormitukseen, että sohvanpohja tuli enemmän kuin tutuksi. Paineita jo lääkittiinkin, kun mikään muu ei riittänyt palautumiseen.

Keho oli ylivireänä koko ajan, myös öisin.

Tuntui siltä kuin olisin ollut ihan vieras itselleni jatkuvassa stressissä. Todella kaipasin sitä, että joku olisi vaan ottanut kädestä, auttanut ja kannatellut.

Viikonloppuni menivät läähättäessä juuri ja juuri pää pinnalla. Pitäisi-ajattelu, tuo ovela, minulle kovin tuttu kettu, istui olkapäällä vaatien ja painaen maan rakoon. Voimia ei vain riittänyt. Niska oli jumissa jatkuvasti ja selkäkin oireili.

Tuntui, ettei väsymyksen noidankehästä ollut ulospääsyä ja itku oli herkässä. Kaikki ärsytti ja tuntui vaan vievän voimia.

Koetin välillä keskittyä johonkin ihan muuhun, mutta omin voimin se oli heikkoa ja auttoi aina vain hetkellisesti, kunnes alamieli iski taas kovempaa. Sain kyllä hyviä ohjeita sieltä ja täältä, mutta omin voimin toteutus jäi aina aika lailla haaveeksi.

Sainkin lopulta apua monelta taholta ja sellaista ohjausta, joka osui jotenkin täsmälleen, oli omanlaistani, eikä tuntunut niin vaativalta.

Kun tilannetta alettiin purkaa kehon kautta Rosen-terapiassa, toipuminen saattoi alkaa. Syntyi syvempi ymmärrys ja kotiinpaluun tunne oli vahva.

Hyvinvoinnin palikoita kasatessani vaihtui ammattikin lastentarhanopettajasta ja johtotehtävistä Rosen-kehoterapeutiksi. Koulutus täydentyi vuosien varrella vielä monenlaisilla muillakin stressinsäätelyn ja itsetuntemuksen välineillä. Kognitiivinen terapia, mindfulness, hengitysterapia ja kirjallisuusterapia täydensivät sekä itseni auttamisen välineinä että työssäni.

Itseni auttamisesta avautui uusi ura myös toisten auttamiseksi ja tällä tiellä on mennyt nyt jo liki 30 vuotta. Nyt voin olla toisille se, joka ottaa kädestä ja kannattelee, kun omat voimat eivät riitä.

Tämänhetkinen elämä on etupäässä leppoisaa kaksistaan mieheni kanssa. Kuitenkin yhä saan olla tarkkana sen suhteen, ettei innostuva mieleni vie ylikuormitukseen ja unet häviä taivaan tuuliin. Oman herkästi reagoivan kehoni kanssa käyn vuoropuhelua jatkuvasti, mutta elämme nyt sovussa hankalinakin aikoina ja näin on hyvä.