Viikonloppu on tulossa ja huolestuttaa jo valmiiksi, mihin se riittää, kun työstä ja arjen pyörityksestä palautuminen on aina vaan hitaampaa. Illat ja viikonloput menee sohvan pohjalla ja se harmittaa, eikä tunnu oikein edes auttavan. Niin haluaisin jotain ihan muuta. 

Aina on vähän pettynyt olo itseen ja tähän aikaansaamattomuuteen ja väsymykseen. Mietin lomaakin… siitäkin varmaan iso osa menee vaan kierrosten laskemiseen ja sitten onkin jo aika taas palata töihin. 

Kuulostaako tutulta?  

Lehdet ovat pullollaan hyviä vinkkejä palautumiseen ja haaveilet niiden käyttöön ottamisesta. Jokaisen artikkelin luettuasi lupaat itsellesi, että heti huomenna alat hengitellä, meditoida, venytellä, lähteä metsään tai tehdä jotain ihan muuta, mikä imaisee mukanaan. 

Huominen tulee ja työnpäivän jälkeen sohvanpohjan vastustamaton kutsu vetää puoleensa ja taas pettymys, kun et jaksanutkaan tai saanut aikaiseksi.

Levolla on tietenkin aikansa ja se on ihan välttämätöntäkin, kun kroppa oireilee pahasti väsymystä ja käy ylikierroksilla. On vain suostuttava, myös lepoon, mutta levätäkin voi monella tapaa.

Ehkä koet, ettet ole lainkaan oma itsesi. 

Kuormittuneena ihminen ajautuu pois omasta keskuksestaan. Kuormituksen jatkuessa pitkään olo käy itselle vieraaksi, omat tunteet ja tarpeet hautautuvat selviytymismoodin alle

Kun hyvät päätökset palautumisvinkkien toteutuksesta ovat jääneet haaveeksi, olet ehkä toivonut, että joku ottaisi kädestäsi ja veisi johonkin uuteen, helpompaan… että voisi välillä leikkiä ja unohtaa huolet… Keho rauhoittuisi, ajatukset selkiytyisivät ja saisi edes pilkahduksia toiveikkuudesta?

Sitä odotellessa voi aikaa kulua ja siksi olenkin kehittänyt tämän luonnossa tehtävän verkko-ohjauksen tueksesi palautumiseen, ajatustesi selkiyttämiseen ja toiveikkuuden lisääntymiseen. Jotain kivaa ja kevyttä, mutta myös syvemmälle luotaavaa.

Kuljen kanssasi luontoon, olipa se oma pihasi, lähimetsä, ranta tai minkä tahansa valitsemasi luontopaikka. En vaadi sinulta suorittamista, vaan pikemminkin lempeästi kannustan rauhassa oleilemaan luonnossa, leväten ja uppoutuen ohjatusti läsnäoloon pienten, helppojen harjoitusten kautta. Tarjoan keinoja löytää keveyttä ja leikkisyyttäkin kirjoittaen ja luonnon kanssa puhellen.

Kaikki ohjauksessa käyttämäni menetelmät ovat ensin auttaneet itseäni, joten tiedän sekä omasta kokemuksestani, että ohjauksessa olleideni kokemuksesta, että ne todella toimivat.  

Jos tunnet, että

  • haluat pysähtyä
  • hermostosi kaipaa rauhoitusta tai aktivointia
  • tarvitset tukea palautumiseen
  • oma aikasi ja sisäinen tilasi on vähentynyt ja olet ahtaalla
  • olet alkanut nähdä itsesi arvostelevin silmin
  • kaipaat jotakin ihan muuta

…On hyvä aika lähteä kanssani retkelle, elpymään aivojen, kehon ja mielen rasituksista, ottamaan omaa aikaa ja katsomaan itseään luonnon lempeästä peilistä.

Toimivien menetelmien yhdistelmä antaa hyvät eväät stressinsäätelyyn ja palautumiseen

Pelkästään luonnossa oleilu antaa tutkitusti paljon hyötyjä

Kun siihen lisätään kehotietoista läsnäoloa, leikkiä ja kirjoittamista

Kirjoittaminen tässä ohjauksessa ei vaadi mitään harrastuneisuutta, riittää kun osaa laittaa sanoja peräkkäin ja kirjoittaa kaiken mieleen tulevan ilman sääntöjä ja pidäkkeitä. Virheitä ei ole mahdollista tehdä. Kaikki on aina oikein. 

Toimi nopeasti: Ennakkoilmoittautujan erikoishinta poistuu 16.6.2021 klo 22.00

Valmennuksella on 100 % tyytyväisyystakuu kahden viikon ajan kurssin alusta. Voit siis testata ilman riskiä, soveltuuko se sinulle.

Voit maksaa kurssin verkkopankissa, luottokortilla tai Jouston osamaksulla.

Palautteita aiempiin ohjauksiin osallistuneilta

”Kehoni rauhoittui, toiveikkuus lisääntyi.”

”Oloni on voimaantunut ja keventynyt”

”Oivalsin uutta, ajatukset selkenivät ja tuli uutta perspektiiviä”

”Tehtävät auttoivat rauhoittumaan ja olemaan itseään kohtaan armollisempi”

”Olen oppinut hyväksymään omaa epätäydellisyyttäni ja löytänyt uusia vahvuuksia”

”Keho tuli taas tutummaksi, myös sen viestit. Yllättävää, mitä itsestä löytyy, kun ryhtyy tutkimaan saatujen tehtävien avulla”

”Olen kirkkaammin hahmottanut psykofyysisen tilanteeni, ihminen muuttuu, minäkin.”

”Olen kiitollinen ”puhuttelevasta” luonnosta ja iloitsen tekstieni muuttumisesta positiivisiksi ja toiveikkaimmiksi.”

”Tämä viikko on ollut mieletön peili ja olen katsonut itseäni uudella tavalla pitkästä aikaa!”

Kuten huomaat, osallistujat ovat kokeneet saavansa fyysisen palautumisen lisäksi myös uusia näkökulmia omaan elämäänsä ja se antaa uskoa muutokseen. Osa näistä palautteista on yhden päivän (6 tuntia) mittaiseen ohjaukseen osallistumisesta. Se kertoo itsensä äärelle pysähtymisen voimasta. 

Näiden kokemusten pohjalta myös fyysiset, kehoa rauhoittavat ja maadoittavat harjoitteet ovat jääneet monelle pysyvimmiksi käytännöiksi.

Ohjauksessa tehdään palautumista tukevia harjoitteita kehoa kuunnellen ja kirjoittaen, levätään ja vähän leikitäänkin

  • Rauhoitetaan kehoa levossa sekä liikkeessä
  • Keskitytään aisteihin ajattelun sijaan
  • Katsellaan itseämme luonnon peilistä
  • Kirjoitetaan tajunnan virtana sisäistä viisautta näkyväksi

Tähtäimessä on kehon rauhallisuus ja toiveikkaampi mieli

Ilmoittaudu nyt!  Ennakkoilmoittautujan erikoishinta poistuu 16.6.2021 kello 22.00.

Valmennuksella on 100 % tyytyväisyystakuu kahden viikon ajan ohjauksen alkamisesta. Voit siis testata ilman riskiä, soveltuuko se sinulle.

Voit maksaa kurssin verkkopankissa, luottokortilla tai Jouston osamaksulla.

Jos olet ollut jo pidempään ylikuormittunut ja väsynyt, on hyvä tiedostaa, että ohjauksen voi käydä ihan omaan tahtiin, vaikka aineistoa tuleekin viikko kerrallaan kolmen viikon ajan. Sinulla on käyttöoikeus materiaaliin vähintään 3 kuukautta ja ohjeet harjoitteisiin voit myös ladata pdf-tiedostoina itsellesi, jolloin ne ovat sinulla käytössä aina.

Kolmen viikon aikana saat ohjausta 9 luontoretken verran. 

Viikko 1: Tehdään tilaa aisteille palauttavana keinona

Viikko 2: Levätään luonnossa ja tutustutaan luonnon viisauteen sekä tukeen

Viikko 3: Herätellään leikkisyyttä ja keveyden tuntua

Retket alkavat perjantaina 18.6.2021

Kun ostat kurssin, saat tunnukset valmennusalustalle, josta löydät ennakkotietoa käytettävistä menetelmistä ja valmistautumisesta retkille. Saat sähköpostiisi linkin, josta pääset katsomaan kurssin ennakkomateriaaleja. Saat samalla sähköpostiisi viestin, joka sisältää ohjeet seuraavaa kirjautumista varten.

Valmennuksen osallistujana saat myös kutsun suljettuun Facebook-ryhmään, jossa voit halutessasi jakaa retkikokemuksiasi toisten osallistujien kanssa ja tarvittaessa kysyä jotakin ohjauksesta.

Voit toki niin halutessasi myös opiskella valmennuksen sisältöjä kokonaan itsenäisesti. Valinta on sinun!

Kurssille pääset nyt osallistumaan hinnalla, jolla et saa yhtäkään yksilöllistä valmennustuntia.

Alkuun tutustut menetelmiin ja retkille valmistautumiseen

1. retkellä avataan aisteja ja asetutaan luontoon

2. retkellä katsellaan itseämme luonnon peilistä

3. retkellä koetaan kosketuksia luonnossa ja herätetään rauhallisuushormoneja

4. retkellä lepoa ja liikettä hermoston rauhoittamiseen

5. retkellä luonto on tukijamme

6. retkellä saamme osamme luonnon viisaudesta

7. retkellä haemme leikkisyyttä luonnosta

8. retki on monella tapaa eväsretki

9. retkellä rakennetaan omaa luontokotia

Kaikki aineisto ohjeineen ja audioineen on käytettävissäsi vähintään kolmen kuukauden ajan ja lataamasi pdf-tiedostot senkin jälkeen.

Ennakkoilmoittautujan erikoishinta POISTUU keskiviikkona 16.6.2021, joten toimi nopeasti.

Valmennuksella on 100 % tyytyväisyystakuu kahden viikon ajan kurssin alusta.

Voit maksaa kurssin verkkopankissa, luottokortilla tai Jouston osamaksulla.

Ostettuasi valmennuksen saat sähköpostiisi viestin, jonka ohjeita noudattaen voit kirjautua valmennusalustalle. Pääset heti tutustumaan ohjauksen taustoihin ja valmistautumaan ensimmäistä retkeä varten.

Palaudu luonnossa kehoa kuunnellen ja kirjoittaen -ohjaukseen sisältyy kaikkiaan 9 äänittein ohjattua luontoretkeä kolmen viikon aikana. Pääset siis milloin hyvänsä kurssille vaikka omalta puhelimeltasi! Aikaa retkeilyyn on kuitenkin 3 kuukautta, joten suorittamaan ei tarvitse ruveta, vaan voit retkeillä ihan omaan tahtiisi.

Osallistumiseen tarvitset puhelimen, jolla voit kuunnella ohjausta retkesi aikana, kovakantisen muistikirjan/-vihkon, johon voit helposti luonnossa kirjoittaa ja istuin- tai makuualustan ja mitä muuta sitten haluatkaan ottaa mukaasi. Jos et halua toimia puhelimella, voit printata ohjeet mukaasi.

Kenelle sopii, kenelle ei?

Saat Palaudu luonnossa kehoa kuunnellen ja kirjoittaen -palautumisohjauksesta parhaiten apua itsellesi, jos

  • olet stressaantunut ja huolissasi jaksamisestasi
  • haluat ennaltaehkäistä uupumista
  • olet uupumuksen rajoilla tai jo uupunut, mutta jaksat yhä osallistua
  • sinun on vaikea palautua työn ja kotielämän kuormituksesta
  • haluat lähteä luontoon, edes ihan lähelle.
  • olet valmis kokeilemaan kirjoittamista, vaikkei se olisikaan sinulle luontaista 
  • yksin on vaikea motivoitua 
  • haluat vahvistaa itsetuntemustasi
  • haluat uutta näkökulmaa elämääsi

Sen sijaan Palaudu luonnossa kehoa kuunnellen ja kirjoittaen -palautumisohjaus ei tue sinua riittävästi, jos

  • Olet juuri nyt vaikeasti uupunut, niin että päivästä toiseen selviytyminen vielä vie kaikki voimasi
  • Olet muussa vaikeassa kriisissä (esimerkiksi läheisen kuolema, vakava aviokriisi)
  • Sinulla on jatkuvaa hoitoa vaativa psyyken sairaus (vaikea masennus, akuutissa vaiheessa oleva kaksisuuntainen mielialahäiriö, taipumusta oireilla psykoottisesti tai olet vaikeasti traumatisoitunut). Silloin suosittelen kasvokkaista kontaktia osaavan psykoterapeutin kanssa.

Kun ostat kurssin, saat tunnukset valmennusalustalle, josta löydät ennakkomateriaalit. Saat sähköpostiisi linkin, josta pääset katsomaan kurssin ennakkomateriaaleja. Saat myös sähköpostiisi viestin, joka sisältää ohjeet kirjautumiseen jatkossa.

Retkillä ohjaajanasi toimii kehoterapeutti, mindfulness-, hengitys- ja kirjallisuusterapiaohjaaja Reija Suntio, joka on tuttu myös Uupumuksesta tasapainoon – valmennuksen ”kehovastaavana”.

Olet lämpimästi tervetullut retkille kanssani!

Terveisin

Reija

Ennakkoilmoittautujan erikoishinta poistuu 16.6.2021 kello 22.00!

Toimi siis nopeasti, ettet menetä mahdollisuutta osallistua edulisempaan hintaan.

Valmennuksella on 100 % tyytyväisyystakuu kahden viikon ajan sen alkamisesta. Voit siis testata rauhassa ilman riskiä, soveltuuko se sinulle.

Voit maksaa kurssin verkkopankissa, luottokortilla tai Jouston osamaksulla.