Kuinka psyykkinen muutos tapahtuu

Nuorena olin kaikkea muuta kuin valoisa ihminen. Päinvastoin, elämisen alkuun pääseminen oli minulle monella tavalla vaikeaa.

Oli masennusta, seurustelupulmia, yksinäisyyttä ja riittämättömyyden tunteita. Käytin alkoholia ihan liikaa. En tahtonut saada oikein mistään kiinni. Opinnot venyivät.

Päädyin terapiaan. Se ei tuntunut millään lailla hyvältä, vaan pelkäsin ja inhosin joka käyntiä. Terapeutti oli ystävällinen ja aina yhtä sievä ja hallittu. Inhosin itseäni.

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, ettei ahdistus enää ollut niin murhaavaa. Ja sitten tuli sekin päivä, kun kävelin kadulla ja huomasin hymyileväni.

Jotain oli tapahtunut, mutta mitä ihmettä se oli?

Valitettavasti en pysty millään palauttamaan mieleeni tuon ensimmäisen terapiajaksoni vaiheita

En yksinkertaisesti muista siitä kovin paljon.

Myöhemmin kuitenkin olen tutustunut erilaisiin muutoksen malleihin.

Toiset niistä puhuttelevat minua enemmän ja tuntuvat uskottavammilta kuin toiset.

Esimerkiksi: en pysty millään uskomaan malleihin, jotka perustuvat ulkoa päin tapahtuvaan motivoimiseen ja tavoitteenasetteluihin.

Sellaisiin, joissa jo ennalta tiedetään millaista muutosta pitäisi saada aikaan, niin järkevältä kuin se kuulostaakin.

Sen sijaan uskon sisältäpäin kasvavaan muutostarpeeseen ja siitä nousevaan voimaan.

Kun jokin elämässä aikansa hangannut asia on noussut lakipisteeseensä ja sen kanssa alkaa olla valmis, niin muutos käynnistyy melkeinpä väkisin.

Edellyttäen, että sille on tilaisuus, keinot ja tuki.

Tällaista ei ole koskaan tehnyt mieli… jotain sentään on jäänyt väliin.

Otetaan esimerkki omasta sotkuisesta menneisyydestäni

Nuorena aikuisena tupakoin, niinkuin moni vielä siihen aikaan teki.

Tietenkin olisin halunnut lopettaa, niinkuin useimmat muutkin. Vaarat olivat tiedossa, tupakointi oli kallista ja haisi.

Olin kuitenkin edelleen myös aika ahdistunut. Oli saatava jotain tehtävää käsille, jollain oli rytmitettävä hahmotonta aikaa.

Tuolloinen työpaikkani veti puoleensa hyvin terveystietoisia ihmisiä.

Ei varmasti kulunut päivääkään, etteikö joku olisi muistuttanut minulle, että tupakointi on suuri terveysriski. Ikäänkuin en olisi tiennyt.

Millään tavalla tämä ei kuitenkaan helpottanut tupakasta irti pääsemistä.

Sitten kuitenkin tapasin nykyisen mieheni ja pian aloimme miettiä lapsen hankkimista.

Ja kuinka ollakaan, ensin mieheni lopetti tupakoinnin ja sitten minä.

Siihen se jäi.

Asia oli kypsynyt ja oli tarpeeksi vankka syy lopettaa.

Mutta mitä oikeastaan tapahtui?

Avuttomuudesta toimijuuteen

Ajattelen, että käyttäytymisen muutos on väkisinkin aina myös psyykkistä muutosta.

Jokin jäsentyy eri lailla mielessä niin, että olotila muuttuu. Tunteet ja tarpeet muuttuvat, ajattelu muuttuu.

Sillä miten ihmeessä muuten ihminen pysyisi uusilla raiteilla?

Ehkä suurin muutos kuitenkin tapahtuu siinä, miten ihminen kokee itsensä. Tunteeko, että on voimaton suhteessa elämäänsä, tai siihen yhteen haittaavaan asiaan.

Vai kokeeko, että on ainakin jossain määrin kykenevä vaikuttamaan siihen, mitä omassa elämässä tapahtuu, tai edes siihen, mitä itse tekee ja miten toimii.

Terapeutti-oppi-isäni Mikael Leiman on kuvannut psyykkistä muutosta juuri näillä termeillä: siirtymänä avuttomuudesta toimijuuteen.

Leiman, 2012

Kannatteleva yhteys

Olen aina ollut hiukan varautunut ja epäileväinen niiden ihmisten suhteen, jotka koettavat olla minulle avuksi.

En oikein usko, että he pysyvät omalla tontillaan. Pelkään, että minua ryhdytään mestaroimaan, tietämään puolesta, ohjailemaan. Joten vetäydyn, sulkeudun, teen temppuja päästäkseni tilanteesta pois.

Hankala tapaus siis.

Ja siitä huolimatta uskon, että kaikkea muutosta kannattelevan yhteydenkin täytyy olla olemassa.

Ihminen ei kerta kaikkiaan ole saari eikä pärjää tyhjiössä. Johonkin tai johonkuhun ihmisen täytyy tarttua, jossain pitää näkyä esikuvia joiden jalanjälkiin koettaa omia askeliaan sovittaa.

Vaikka miten olisi änkyrä ja tahtoisi luoda oman tiensä.

Nuorena – ja vanhempanakin – olen usein löynnyt kannattelevan yhteyteni kirjoista

Kirjojen henkilöt ja tapahtumat ovat sopivalla etäisyydellä.

Kirjat pysyvät kansiensa sisällä. Niihin voi tutustua rauhassa, ne eivät loukkaa eivätkä loukkaannu. Ikinä minun ei tarvitse miettiä, mitä käsissäni oleva kirja mahtaa minusta ajatella ja miten se seuraavaksi reagoi.

Ihan erityisesti olen aina rakastanut hyvää selfhelp-kirjallisuutta. Sen varassa olen uskaltanut testata mielessäni mahdollisia maailmoja paljon ennen kuin olen tosielämässä ottanut askeltakaan.

Ensimmäinen R

Toinen terapeutti-oppi-isäni, edesmennyt Anthony Ryle, jota en koskaan tavannut, jäsensi terapeuttista muutosta kolmen R:n sarjana.

Recognition, Reformulation, Revision. Suomeksi suunnilleen tietoiseksi tuleminen, uudelleenmuotoilu, uudelleenarviointi. Nämä muutoksen vaiheet voi nähdä myös Leimanin mallissa, kun katsoo tarkemmin.

Aivan ensinnä pitää tietysti tulla tietoiseksi siitä, että johonkin on kiinnitettävä huomiota

Usein tämä tapahtuu jonkinlaisen kriisin kautta. Jokin siinä, miten on elämäänsä elänyt, on tavalla tai toisella viemässä umpikujaan, oli sitten kysymys päihteitten käytöstä, liiasta työnteosta tai äkkiväärästä tavasta tulkita puolison sanomisia.

Pitää huomata, että omassa tavassa olla on jotain, mikä vaikeuttaa elämää. Ei vain olosuhteissa tai toisissa ihmisissä, vaan ihan omassa itsessä.

Katseen kääntäminen omaan toimintaan ja ajatteluun on ensimmäinen iso askel, ja vaatii monesti tietoista satsausta lempeyteen, armollisuuteen ja itsemyötätuntoon.

Et ole paha etkä huono, vaikket aina toimikaan omalta tai muiden kannalta parhaalla tavalla.

Toinen R

Toinen R, Reformulation, eli uudelleenmuotoilu, on aivan omanlaisensa prosessi.

Siinä on tarkoituksena etsiä uudenlainen tapa nähdä se, mitä arjessa ja elämässä tapahtuu.

Ei ainoastaan toistaa sitä mikä näkyy, vaan löytää uusi näkökulma. Uuden näkökulman kautta voi koko oman elämän tarina näyttäytyä aivan uudenlaisena.

Samalla avautuu mahdollisuuksia, jotka aikaisemmin olivat havaintopiirin ulkopuolella ja siksi tavoittamattomissa.

Uudelleenmuotoilua voi tehdä ainakin kahdella tavalla: visuaalisesti ja kirjoittamalla

Yleensä kannattaa aloittaa visuaalista tietä, karttoja piirtämällä.

Kartta alkaa kokonaiskuvan siitä, mitä elämässä juuri nyt, ja ehkä kovin toistuvastikin tapahtuu.

Kun voi katsoa karttaakin ylhäältäpäin, ikäänkuin lintuperspektiivistä, huomaa sellaista mitä ei ole aikaisemmin huomannut.

Vasta kartanpiirtämisen jälkeen on hyvä hetki alkaa kirjata huomioitaan tekstin muotoon, esimerkiksi kirjeeksi itselle.

Kartta kirjasta Uusitalo-Arola: Uuvuksissa (Tuuma 2019)

Tule mukaan maksuttomaan Karttakouluun!

Aloitamme 31.10.2021

Kolmas R

Kolmas R, Revision, viittaa niihin muutoksiin, jotka saavat alkunsa edellisen vaiheen toisinnäkemisestä.

Kartoittamisesta, kirjoittamisesta ja uusien näkökulmien avautumisesta.

Kolmas R tuottaa kuitenkin omat haasteensa. Kuten Einstein jo sanoi, olisi hullua odottaa uudenlaisia tuloksia, jos toimii aina samalla tavalla.

Toisella tavalla toimiminen on kuitenkin aina askel tuntemattomaan.

Joka ainoassa tavassa toimia, kuten myös joka ainoassa muutoksessa on hyvät ja huonot puolensa. Sillä vaikka tilanne olisi huono, niin ainakin tietää, millainen se on!

Uuteen astuessaan ei taas koskaan tiedä, mitä tapahtuu ja miten pärjää.

Onnistumisten petaaminen onkin oma taitonsa.

Ei vain yhteys, vaan myös työkalut

Artikkelin alkupuolen hyrräkuviossa viitataan monenlaisiin keinoihin.

Usein tarvitaan keinoja jo siihen, että omaa kokemusta ylipäätään saa sanoiksi. Mitä minussa tapahtuu, mitä ajattelen, mitä tunnen, mikä saa minut raatamaan, kiukuttelemaan tai vetäytymään? Miten minun mieleni oikein toimii?

Keinoja tarvitaan myös kokemuksen jäsentämiseen. Lintuperspektiiviin nouseminen ei yksistään auta, jos sieltäkin katsomme asioita vain vanhoilla tutuilla silmälaseillamme, jäsentäen sitä aivan samalla tavalla kuin ennenkin.

Yksinkertaisesti tarvitaan uutta sabluunaa, toisenlaista tapaa järjestää sitä mitä lintuperspektiivistä näkyy.

Ja yleensä myös itselle ystävällisempää tapaa katsoa.

Lisäksi tarvitaan keinoja muutosten toteuttamiseen niin ajatusten, kokemisen tapojen kuin arkisen toiminnankin suhteen.

Tarvitaan siis kokonainen työkalupakki! Vai tarvitaanko?

Kartan perusmalli kirjasta Uusitalo-Arola & Kanninen: Terapian tarpeessa? (Tuuma 2021)

Kartta neuvoo oikealle polulle

Kartan avulla tehtävässä uudelleenjäsentämisessä tapahtuu usein jotain, mitä on vaikea selittää.

Kartta alkaa neuvoa!

Niin yksinkertaiselta kuin vuosien mittaan kehittelemämme karttapohja näyttääkin, sillä on kyky sekä herättää kysymyksiä että viitata hienotunteisesti siihen, mitä kartalta ehkä puuttuu.

Asioihin, jotka ovat jääneet elämän myötä automaattisiksi tulleiden selviytymiskeinojen ja yleisen sopeutumisemme varjoon.

Siihen, mikä juuri nyt on aiheuttanut kriisin tai mikä on johtamassa kohti umpikujaa. Ja siihen, minkä vain ihan yksinkertaisesti toivoisit olevan toisin, että pääsisit lähemmäs sellaista elämää, jota tahdot elää.

Eikä tarvittavien liikkeiden edes tarvitse olla monimutkaisia.

Vaikka niin terapiassa kuin omassa itsenäisessäkin työskentelyssäkin voi käyttää monenlaisia menetelmiä ajatusten haastamiseen, tunteiden kohtaamiseen ja muutoksen seuraamiseen, monesti riittää että tekee enemmän sitä mikä johtaa toivotun elämän suuntaan.

Ja vähentää samalla turvautumista kartalla näkyviin hetken helpotuksiin ja pikaratkaisuihin.

Tule mukaan maksuttomaan Karttakouluun!

Aloitamme 31.10.2021

Miten kävi – toimivatko nämä lääkkeet omassa elämässäni?

Kun aikanaan kävin ensimmäistä terapiaani – sittemmin näitä on tullut opintojen myötä lisääkin – kolmen R:n mukainen terapiamalli ei ollut vielä rantautunut Suomeen ollenkaan.

Jotain hyvää terapiassa kuitenkin tapahtui. Jollain tavalla rauhoituin, en enää ollut niin paniikissa itseni suhteen, uskalsin olla.

Ja tämä ehkä riitti – rakkaitten selfhelp-kirjojeni kanssa – siihen, että aloin päästä uusille raiteille. Niin ettei elämääni enää täyttänyt painajaismainen hylkäämisen, yksinjäämisen ja samalla hallituksi tulemisen pelko.

Hiljalleen aloin saada uudestaan opinnoista kiinni ja löytää ihmissuhteita, joissa saatoin tuntea itseni ihan kelvolliseksi ihmiseksi ja ystäväksi. Ja siitä se sitten lähti.

Myöhemmin kuitenkin kartoista on tullut minulle jokaisen elämän tienhaaratilanteen sisäinen malli

Niiden avulla skannaan, yleensä muutamassa minuutissa, minkä keskellä ja edessä olen.

Millaisia houkuttelevia tai vain helppoja pikaratkaisuja on tarjolla ja kannattaako niihin tarttua vaiko ei. Vai onko nyt hetki, jolloin tartun haasteeseen ja lähden toimimaan toisin, elämäni tähtipaikkaa kohden.

Kun kartta elää mielessä, arki ja koko elämä näyttäytyy sarjana valintatilanteita, joissa minulla aina on enemmän tai vähemmän valtaa.

Täyteen avuttomuuteen luistaminen on hyvin harvinaista elämässäni tänään.

Haluatko oppia jäsentämään elämääsi karttojen avulla?

Työkumppanini Katrin kanssa me päätimme, että nyt viimein, uuden Terapian tarpeessa? -kirjan julkaisun yhteydessä me sen viimein teemme.

Luomme Karttakoulun, jossa opastamme sinutkin askel askeleelta karttojen tekoon ja käyttöön, hyvin samaan tapaan kuin olemme ammattilaisten koulutuksissa tehneet jo lähemmäs kymmenen vuoden ajan.

Karttakoulu on kokonaan maksuton, kahden viikon mittainen ja perustuu hyvin pitkälti harjoituksiin, joita pääset itse tekemään meidän ohjauksellamme.

Toisin sanoen: julkaisemme kahden päivän välein uuden videoaineiston ja siihen liittyvän työkirjaosion, joiden avulla pääset harjoittelussasi eteenpäin.

Harjoittelua voit tietenkin jatkaa Karttakoulun jälkeen niin pitkään kuin haluat. Kaikki aineisto jää joka tapauksessa pysyvästi käyttöösi.

Lisäksi Karttakouluun kuuluu suljettu fb-ryhmä, jossa voidaan vielä yhdessä paneutua karttatyöskentelyn kiemuroihin.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Tule mukaan maksuttomaan Karttakouluun!

Aloitamme 31.10.2021