Uskallan veikata, että todella moni uupumukseensa havahtunut ei aluksi toivoisi mitään muuta sen kiihkeämmin, kuin että sekä oma itse että oma elämä voisi palata entiselleen.

Miten muuten voisi oikeastaan ollakaan? Kun on oikein uupunut, kriisissä ja kipeä, voi tosiaankin tuntua kuin elämä olisi ajautunut totaaliseen umpikujaan.

Silloin kun vaihtoehtoja ei ole vielä näkyvissä, mieli hakeutuu yleensä kahteen suuntaan: etsimään ihmeratkaisua tai haikailemaan mennyttä. Siinä kohdassa tuppaa unohtumaan, että ihmeratkaisuja ei juuri ole olemassa, ja ettei menneessäkään elämäntilanteessa kaikki ollut hyvin.

Miksi muuten uupumus olisikaan päässyt kehittymään?

Uupumuksesta kuitenkin on mahdollista toipua, ja toipumisen myötä moni asia muuttuu

Uupuminen on siinä mielessä surullinen tarina, että sen myötä monet kehon ja mielen elämää suojelevat taipumukset loppujen lopuksi kääntyvät ihmistä itseään vastaan. On esimerkiksi oikein hyvä, että mieli osaa automaattisesti kaventaa huomion valokeilaa silloin, kun tilanne näyttää vaativalta tai uhkaavalta, tai kun voimat ovat vähissä.

Kuitenkin uupumisen myötä koko havainto- ja ajatusmaailma voi kapeutua yksipuolisen suoritus- ja selviytymiskeskeiseksi. Koko elämästä tulee yhtä esterataa ja suoriutumisen putkea, jossa ei paljon sivuille vilkuilla. Ja juuri tätä sivuilleen vilkuilua ja vapaan mielen vaeltelua ihminen kuitenkin tarvitsee virkistyäkseen ja keksiäkseen tai oppiakseen jotain uutta.

Samalla tavalla elämää palvelee ihmisen kaikkinainen taipumus oman sisäisen tasapainotilansa säilyttämiseen ja palauttamiseen silloin, kun jokin on sitä horjauttanut. Tämäkin sisäänrakennettu toimintamalli kuitenkin johtaa ojasta allikkoon silloin, kun stressi ja kuormitus vain jatkuu ja jatkuu ilman riittävää mahdollisuutta lepoon, hauskuuteen ja johonkin ihan vain muuhun.

Keho viisaudessaan yrittää aina ennakoida, mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä ja millaiseen tasapainoon pyrkiä – ja niinpä se saattaa kerta kaikkiaan unohtaa, millainen olikaan oikeasti levollinen tila. Ajan mittaan siitä, minkä keho osaa päätellä normaaliksi, voi tulla niin jännittynyttä ja kuormittavaa, että koko systeemi ajautuu oikosulkuun.

Vaaratonta tämä ei tosiaankaan ole, sillä jatkuva stressi muun muassa saa aikaan kudostuhoa aivoissa. Jo lievältä vaikuttava uupumus tarkoittaa laaja-alaista epätasapainotilaa aivoissa. Epätasapainotila taas johtaa siihen, että aivot nyhtävät energiaa sieltä mistä saavat, eli käytännössä juuri niistä aivojen osista, joita tarvittaisiin sen miettimiseen, mikä nyt juuri olisi viisainta.

Parasta mitä tässä tilanteessa voi tapahtua, onkin oikeastaan juuri se, että tekemiselle, yrittämiselle, pyrkimiselle ja itsensä psyykkaamiselle tulee stoppi. Ei haittaa, jos pysäys ei ole kovin tyylikäs. Kysymys kun voi olla pelastautumisesta. Hallitummin tai sitten ei.

Kun sitten ensimmäinen väsymys on päässyt korjaantumaan, alkaa varsinainen toipuminen siitä kaikesta, mitä kehossa ja mielessä on päässyt uupumiseen johtaneiden kuukausien tai vuosien (joskus vuosikymmenten) aikana tapahtumaan. Pitää peruuttaa. Ja samalla tarvitsee oppia paljon uutta. Tai voi sanoa niinkin, että syntyy mahdollisuus oppia paljon uutta.

Toipumisen myötä muutosta tapahtuu ainakin neljällä rintamalla

1 Kehon ja mielen toiminnassa

Uupuessa ajatusmaailma kapeutuu. Kiinnostuksen kohteet vähenevät, uteliaisuus vaihtuu tunteeksi, että kaikki uusi vain rasittaa ja pelottaa. Joustavuus vähenee. Se alue, jolla ihminen pystyy toimimaan kuormittumatta tai tulematta kipeäksi, tulee yhä suppeammaksi. Tämä saa usein välttämään kaikkea sellaista, mistä tulee huono olo.

Toipuessa ihminen valtaa toiminta-aluettaan takaisin. Asteittain kehon ja mielen sietokyky kasvaa ja asiat alkavat taas kiinnostaa. Pikkuhiljaa myös aivot alkavat toimia paremmin: on helpompi muistaa ja keskittyä, eikä “en pysty” -paniikki ole jatkuvasti nurkan takana.

2 Ajatusmaailmassa

Uupumus itsessään tuottaa yksioikoista suoritusajattelua, mutta usein jo ennen uupumista mielessä elää ajatusmalleja, jotka eivät ainakaan suojaa uupumiselta. Esimerkiksi tunnollisuus on piirre, joka voi tuottaa paljon hyvää, mutta ilman rajoja ja palautetta siitä, mikä riittää ja on tarpeeksi hyvää, se voi väsyessä karata käsistä ja kääntyä kantajaansa vastaan. Näin voi käydä myös empaattisuuden ja vastuuntunnon kanssa.

Toipuessa hyvin usein tapahtuu herkistymistä omille, ehkä jo kauan sitten unohtuneille tarpeille. Kun kerran on joutunut kokemaan, mitä tapahtuu rajojen ylittyessä liian usein ja liian perusteellisesti, niiden puolustamisesta tulee tärkeämpää kuin koskaan.

3 Tunne-elämässä

Uupumukseen johtava suorittaminen on toimintamalli, joka voi kasvaa kuin toiseksi luonnoksi pitkään jatkuvan rankan elämäntilanteen myötä. Se voi kuitenkin myös palvella syvempiä tunnetarpeita: meille kaikille yhteisiä nähdyksi, kuulluksi, arvostetuksi ja pidetyksi tulemisen tarpeita.

Ei ole millään tavalla harvinaista, että teemme elämässä tulkinnan, jonka mukaan on pakko tyytyä toiseksi parhaaseen eli siihen, mitä suorittamalla ja miellyttämällä saa. Näiden uskomusten haastaminen on usein tärkeä osa toipumista. Tämä taas tarkoittaa omien tunteiden kohtaamista aivan eri tasolla kuin ennen.

4 Käytännön elämässä

Ne muutokset, joita mielessä ja kehossa tapahtuu uupumuksesta toipumisen myötä, näkyvät myös käytännön toiminnassa. Niin niiden pitääkin näkyä. Toisille kuitenkin voi tulla yllätyksenä, jopa järkytyksenä se, ettei kiltti enää olekaan niin kiltti, että porukan myötäilijä kertookin mitä oikeasti itse haluaa tehdä, tai että sukat eivät enää siirrykään automaattisesti lattialta pesukoriin ja sitä myötä pestyinä kaappiin. Toipuvan on toipuakseen toimittava eri tavalla kuin ennen, ja tämä muuttaa väistämättä myös muiden askelkuvioita. Muuten tulee tosi hankalaa.

Tarpeellisia muutoksia voi työmaailmassa usein helpottaa esimerkiksi kolmikantakeskusteluiden avulla. Kotielämässäkin voi ulkopuolisesta keskusteluavusta olla hyötyä pahimpien ristiriitojen ja törmäysten selvittelemisessä.

Toipuminen avaa laveammat näkymät

Uupuminen muuttaa ihmistä ja toipumisen myötä syntyvät muutokset ovat usein vielä suurempia. En muista, milloin itse kuitenkaan olisin tavannut uupumuksesta toipunutta ihmistä, joka vakavissaan toivoisi paluuta entiseen.

Toipuminen on kasvuprosessi, jota ei voi perua, eivätkä toipumisen edetessä enää samat asiat tunnu tärkeiltä kuin ennen. Toipumisessa onkin paljon samankaltaisia piirteitä kuin psykoterapian tuottamassa muutoksessa: uusien kysymysten kysyminen voi tulla paljon tärkeämmäksi kuin vastausten löytäminen siihen, mitä ennen pohti.

Vaikka melkein kaikkien uupumuksesta toipuvien elämässä myös ulkoiset puitteet tavalla tai toisella muuttuvat, huikeinta on silti se, mitä tapahtuu sisälläpäin. Kun toipuminen on edennyt pitkälle, voi tuntua, että mikään ei ole muuttunut ja silti kaikki on toisin kuin ennen.

Jos uupuessa tuntuikin siltä, kuin elämä olisi muuttunut ahtaaksi tunneliksi, toipuessa voikin yllättäen huomata päässeensä oman rajoittuneen laatikkonsa ulkopuolelle, ainakin osittain ja ainakin hetkittäin. Ja viitsiikö uupumustakaan sitten enää edes harmitella?

Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!

  1. Joka sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä seuraavaan viikkoon.
  2. Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
  3. Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).
Lataa oppaasi täältä!