Ihana viritys tuli elämääni 25 vuotta sitten, eikä se ole jättänyt minua rauhaan. Mutta mitä on Ihana viritys, ja miksi se pitää kirjoittaa isolla?

Elettiin aivan 2000-luvun alkua. Olin vajaat nelikymppinen kolmen alakoululaisen äiti ja totaalisen uupunut. Pahassa pulassa siis.

Eräänä kauniina elokuun aamuna jätin työpaikalleni ilmoituksen irtisanoutumisestani. Se siitä sitten. Ovi kiinni, mutta samalla avautui ikkuna. Ehkä olin pulassa, mutta olin myös vapaa, ja jotain uutta odotti edessäpäin.

Hyvin pian kuitenkin huomasin, että ihmiset harvenivat ympäriltäni. Kun en kuulunut mihinkään, en ehkä ollutkaan enää niin kiinnostava. Ehkä muistutin joitakin siitä, mitä he itsekin olisivat halunneet tehdä, jos olisivat uskaltaneet tai voineet.

Ihmiset vierastivat minua, ja lopulta minäkin aloin vierastaa yhä useampia.

Olin ihan liian yksin, ihan liian tyhjän päällä. En tiedä, olenko missään elämänvaiheessa ollut yhtä selkeästi masentunut.

Valehtelisin jos sanoisin, että seuraavat kuukaudet olivat elämäni parhaita. Päinvastoin ne olivat kamalia.

***

Olen kuitenkin niitä ihmisiä, joilla on taipumus pulpahtaa kuin korkki uudestaan veden pinnalle. Ehkä en kestä ilman, että elämässä on jotain valoa, jotain toivoa, jotain ihanaa.

Ja niin elämääni tuli Ihana viritys.

Ihana viritys on jotain sellaista, mikä saa ihmisen niin haltioihinsa, niin täyteen ihastusta, että oma surkeus ei voi muuta kuin väistyä sen tieltä.

Ensimmäiset Ihanan virityksen elämykset koin kuunnellessani musiikkia. Parasta oli säestyksetön laulumusiikki.

Seuraavat Ihanan virityksen lähteet löytyivät käsityö- ja puutarhablogeista – some oli siihen aikaan vielä alkutekijöissään. Mitä kaikkea ihmeellistä ihmiset osasivatkaan luoda. Ja millaisia värimaailmoja!

Sitten löysin Ihanan virityksen ortodoksisesta kirkosta. Tulin ja jäin. Aloin laulaa.

Lopulta en ollutkaan enää niin masentunut. Elämä löysi uudet uomansa, vanha jäi pikkuhiljaa taakse. Vuonna 2009 kävelin ystäväni kanssa 350 kilometriä Santiago de Compostelaan ja totesin, että uupumuksen kipeyttämä kehoni kestää taas.

***

Ihana viritys pitää kirjoittaa isolla, koska se on aivan omansa – ja iso – asia.

Ihanasta virityksestä tuli ensimmäisen blogini nimi. Eikä se koskaan saanut kunnolla ilmaa siipiensä alle, koska minulta oli jäänyt oivaltamatta jotain olennaista.

Yritin toimia oikein: rajata, brändätä ja kohdentaa niinkuin neuvotaan, sillä silppu ja sillisalaatti ei kiinnosta ketään. Niin opetettiin ja niin se varmaan onkin.

Ongelma oli siinä, että minun kiinnostukseni ei ollut missään tekemisessä sinänsä, vaan ajattelin vain Ihanaa viritystä.

Mistä sen löytää, missä sitä voi kokea, miksi se on yhtäällä niin vahvasti läsnä ja toisaalta kokonaan poissa.

Miksi se myös on joidenkin ihmisten ympärillä, kuin aura.

Eihän sellaisesta voi kirjoittaa. Tai ehkä voi, mutta minä en osannut enkä ehkä vieläkään osaa. Joka tapauksessa piti kulkea pitkän kiertotien kautta, kirjoittaa uupumuksesta ja suunnasta ja monesta muusta asiasta ensin.

***

Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, että Ihana viritys ei ole vain nähtävissä, kuultavissa tai koettavissa, jossain mitä joku on luonut tai mikä on luonnossa aivan pyytämättä.

Kyllä: Ihanaa viritystä on ryijyissä, omituisissa tai vain vanhoissa huonekaluissa, vanhojen kirjojen marmoroiduissa kansissa ja kultauksissa, kissanpennuissa, kukkatauluissa, traktoreissa ja pappamopoissa; mitä ihmeellisimmissä ja erilaisemmissa asioissa.

Silti ja ehkä siksikin Ihana viritys on vähintään yhtä paljon ihmisen omassa kyvyssä ottaa vastaan, ihmetellä, haltioitua, pysähtyä ja arvostaa.

Sen takia sitä ei tarvitse erikseen brändätä eikä sen kohderyhmiä tarvitse miettiä. Päinvastoin, Ihana Viritys tuppaa liiasta strategioimisesta samentumaan. Tuottavuuden työkaluksi valjastettuna se saattaa kadota kokonaan.

***

Ihmiset ovat erilaisia. Kaikille ei Ihana viritys ole yhtä iso asia kuin minulle. Kun tutkailee vaikkapa VIA-testin luonteenvahvuuksien kuvauksia, huomaa heti, mitkä niistä puhuttelevat itseä ja mitkä jäävät etäisemmiksi.

Silti uskon että Ihanalla virityksellä on jotain annettavaa meille kaikille, aivan kuten rohkeudella, rehellisyydellä ja ystävällisyydelläkin.

Tervetuloa seuraamaan uutta soittolistaa myös Youtubessa. Löydät sieltä asioita, joita yhdistää – mikäpä muukaan kuin Ihana viritys.

Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!

  1. Joka toinen sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä arkeen
  2. Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
  3. Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).