Yhtä suorituksensa kanssa

Vieraskynäartikkeli – kirjoittaja Niklas Nygren

Jos olet lukenut Uuvuksissa -kirjani, tämä sitaatti saattaa kuulostaa tutulta

“Olen 43-vuotias ja minulla on kaksi lasta. Olen psykiatrian erikoislääkäri ja toimin ylilääkärinä psykiatrian klinikalla. Olen sairauslomalla,koska aivoni päättivät, että nyt saa riittää.

Meidän siihen asti tehokas yhteiselomme päättyi yhtenä kauniina toukokuun päivänä. Päättyminen on ehkä hieman voimakas ilmaus, mutta minä en enää pystynyt tekemään työtäni.

En päässyt ylös tuoliltani. Sulake paloi aivoissani, kuten meidän psykologimme ilmaisi asian.

Siinä minä sitten istuin tuolissani. Ruumiini ja aivoni olivat liittoutuneet ja käyneet lakkoon. Kesti puolitoista tuntia, ennenkuin pääsin ylös.

Onneksi potilaita ei ollut odottamassa.

Tapahtuneesta huolimatta yritin silti jatkaa töitäni. Se ei onnistunut.

Aina ennen olin voinut purra hammasta ja aloittaa uudestaan, mutta nyt se ei ollut mahdollista. Sairausloma oli ainoa vaihtoehto.” 

Kuva: Niklas Nygren

Siinä puhui ruotsalainen psykiatri Niklas Nygren, joka pohti blogissaan oman uupumisensa ja toipumisensa vaiheita puolentoista vuoden ajan, keväästä 2016 syksyyn 2017.

Blogikirjoitukset tuolta ajalta on julkaistu kirjana, jota tällä hetkellä voi painoksen loputtua tilata vain suoraan Niklakselta.

Kerta kaikkiaan rakastin tuota pientä kirjaa, enkä oikein itsekään ymmärrä, miksi en ottanut Niklakseen yhteyttä jo aikaisemmin.

Ja nyt talvella sitten viimein oivalsin, että minähän voisin kääntää joitain hänen artikkeleistaan suomeksi.

Olen niin paljon nauttinut Niklaksen pohdiskelevasta tyylistä, että tuntui tärkeältä saada hänen kirjoituksiaan jaetuksi myös niille, jotka eivät lue ruotsiksi.

No, vastaus tuli kahden tunnin sisällä siitä kun lähetin sähköpostia Niklakselle. Kyllä vain ja ilman muuta!

Niin että tässä tulee ensimmäinen Niklaksen kirjoittamista ja minun parhaani mukaan ja väkisinkin hiukan vapaasti kääntämistäni artikkeleista.

Niklaksen kirjoituksista saamme nyt nauttia ainakin tämän kevään ajan joka kuukauden ensimmäisessä blogijulkaisussa.


Yhtä suorituksensa kanssa

Niklas Nygren 29.1.2022 – alkuperäisen löydät täältä.

Epäonnistuminen on taito. Minulle ainakin. Se on jotain, mitä minun tarvitsee harjoitella ja missä minun tarvitsee kehittyä.

Huomaan yhä paremmin, miten tavattoman vaikeaa minun epäonnistua siinä, mihin olen ryhtynyt.

Murjotan ja käyn lyhytpinnaiseksi. Aivan samalla tavalla kuin silloin, kun väsyn enkä jaksa tehdä, mitä haluan.

Ajatukset pyörivät tämän asian ympärillä ja kirjoittaminen tapaa auttaa niiden järjestelemisessä.

Kuva: Niklas Nygren

Eilisaamuna lähdin metsään koiran kanssa.

Minulle on tullut tavaksi sytyttää nuotio aina metsäretkillämme. Useimmiten keitän kahvia.

Tulen sytyttäminen erilaisissa olosuhteissa vaatii harjoittelua. Pitää löytää polttoainetta ja käyttää sellaisia menetelmiä, jotka toimivat. Riippuu tietysti hyvin paljon säästä, kuinka vaikeaa siitä tulee.

Haastan itseäni siten, että en kanna mukanani muita tulentekovälineitä kuin tulukset (ja veitsen), sääolosuhteista riippumatta. Tulen sytyttäminen näillä välineillä vaatii taitoa, kokemusta ja tarkkuutta.

Eilinen oli varsin surkea päivä. Tuuli ja sade saivat aikaan sen, että aivan kaikki metsässä oli märkää tai ainakin kosteaa.

Keräsin materiaalia ja valmistauduin tekemään tulen. Aluksi se sujui hyvin. Sain aikaan pienen nuotion, mutta ymmärsin kohta, etten ollut ollut tarpeeksi huolellinen valmisteluissani. Tuli sammui auttamatta.

Tässä kohtaa olisin voinut kirjoittaa vaikka mitä pirteää, kuten että sain retkelläni koko joukon arvokkaita kokemuksia ja että tie menestykseen on kivetty epäonnistumisilla.

Olisin voinut kirjoittaa, että jatkoin kävelyäni hymyillen, enkä enää lainkaan miettinyt epäonnistunutta nuotiotani. Ja olisihan se ollut tottakin, mutta vain osittain.

Kun nuotioni viimeinen pieni liekki sammui, tunsin itseni aivan selkeästi epäonnistuneeksi ja ärtyneeksi. En paljon, mutta kuitenkin.

Tästä tuli erinomainen tilaisuus tutkia itseäni laajemmasta näkökulmasta. Miten reagoin siihen, kun epäonnistun siinä mihin ryhdyn.

Siitä tulee kielteistä, ikävää.

Häpeä hiipii ja kuiskailee aivojen kulisseissa.

Jostain syystä minut on viritetty sillä tavalla. Epäonnistunut nuotioni tarkoittaa, että olen epäonnistunut ihmisenä. Suorituksestani tulee arvoni mitta.

Ja siinä ei ole järkeä.

Tähän liittyy vielä muutakin.

Kun minun on niin vaikea epäonnistua, teen vain sellaista, missä tiedän onnistuvani (melkein) varmasti.

Toisin sanoen elämästäni tulee rajoittunutta.

Vaikka todistettavasti osaan yhtä ja toista varsin hyvin, minäkuvani sanoo, että en osaa enkä pärjää.

Toisaalta aivan hullua, mutta toisaalta ymmärrettävää.

Minä aion tulla paremmaksi epäonnistumisessa.

Epäonnistuminen tahallaan ei käy päinsä, se olisi huijaamista.

Pikemminkin uskon, että minun tarvitsee tehdä asioita, joissa saatan onnistua tai sitten en.

Koetan tulla paremmaksi sietämään sitä, etten tiedä onnistunko. Ja oppia ajattelemaan, että olen hyvä vaikka epäonnistunkin.

Koska en ole yhtä suoritusteni kanssa.

Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!

  1. Joka sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä seuraavaan viikkoon.
  2. Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
  3. Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).