Miten tietoisuus omista mielenliikkeistä pitää meidät tiellä

Muistatko tarinan miehestä, joka käveli kauppareissullaan pitkin tietä ja astui kuoppaan?

Näin tosiaan kävi. Mies katseli taivaalle, ei siis jalkoihinsa, astui pahaa aavistamatta kuoppaan ja mätkähti mahalleen.

Ei ollut kivaa. Kämmenet raapiutuivat ja housunpolveen tuli reikä. Lisäksi hävetti.

Mutta ei siinä auttanut. Mies nousi ylös ja jatkoi matkaansa noituen ja harmitellen.

Seuraavana päivänä mies oli taas menossa kauppaan. Ajatuksissaan hän unohti kuopan, astui siihen jälleen ja löysi itsensä uudestaan maasta makaamasta.

Nyt jo aika lailla harmissaan mies vannoi, että seuraavana päivänä hän ei tuohon kuoppaan kyllä astu.

Eikä astunutkaan.

Näytti kieltämättä aika koomiselta, kun mies varovasti hiipi kuopan ympäri. Ikään kuin hetkellä millä hyvänsä kuopasta olisi voinut ojentua käsi, joka nykäisee hänet jälleen rähmälleen.

Niin ei kuitenkaan käynyt.

Illalla mies pysähtyi miettimään tapahtunutta. Miksei hän voisi vaihtaa reittiä?

Onko pakko aina kulkea sitä tietä, jonka keskellä on valtava kuoppa?

Iso osa kokemuksesta oppimisesta on tosiaankin sitä, että opimme muistamaan missä kuoppa on. Ja jos mahdollista, myöskin etsimään toisia teitä.

Mutta mikä loppujen lopuksi auttaa oppimaan koetusta niin, ettei joka asiaa tarvitsisi harjoitella kämmenet ruvella?

Tässä artikkelissa valokeilaan otetaan omat ajatukset ja tunteet.

Onko ajattelemisesta apua?

Yksinkertaistaen kyky ohjata itseä ja elämäänsä perustuu ymmärrykseen

  • omista ajatuksista,
  • tunteista,
  • toiminnasta vaikuttimineen,

sekä tietoisuuteen siitä, mitä omassa kehossa ja ympäristössä tapahtuu.

Usein me kuitenkin kiinnitämme valtaosan huomiosta siihen, mitä me silmillämme näemme.

Tai siihen, mikä ajatuksissa ja tunteissa hieman vertauskuvallisesti on samalla tavalla ilmeistä ja näkyvää.

Kaikki se, mikä jää pinnan alle eikä ole heti huomattavissa, tuntuu helposti hieman riskialttiilta, hähmäiseltä ja suorastaan pelottavalta.

Jos oikein pysähdyn ajattelemaan mitä ajattelen ja tuntemaan, mitä tunnen, niin mitä siitä tulee?

Jäänkö omien tunteitteni jyräämäksi? Eksynkö ajatusteni labyrinttiin?

Menetänkö sitä myötä toimintakykyni?

Kaikki oppiminen kuitenkin vaatii ajattelua. Eikä päätöksenteko ole kovinkaan laadukasta, jos koettaa jättää tunneinformaation kokonaan syrjään.

Niin siinä vain käy, että jos tahtoo pysyä poissa oman elämänsä tutuista monttupaikoista, on uskaltauduttava sekä ajattelemaan että tuntemaan.

Sanoittamaan omaa kokemusta, pohtimaan, harkitsemaan, suunnittelemaan ja kokeilemaan.

Ainakin hiukan.

Sanat ovat mielen työkaluja

Kun me koetamme pysyä suunnassa, reitillä ja poissa kuoppakohdista, me yleensä koetamme ennakoida, varautua ja suunnitella tekemisiämme ja puheitamme.

Koetamme toisin sanoen keskittyä, olla tarkkaavaisia ja ajatella paremmin.

Mutta mitä ajatukset oikeastaan ovat?

Ainakin minun mieleeni tulee ensinnä se mielen läpi kulkeva tekstinauha, josta ajattelua ajatellessa tulee tavallistakin tietoisemmaksi.

Tosiasiassa kuitenkin valtaosa siitä, mitä meidän ajatteluumme kuuluu, jää kokonaan tietoisuuden valokeilan tavoittamattomiin.

Arvioidaan, että tietoisuuteen tulevan informaation osuus siitä havaintojen ja kokemusten virrasta, mitä aivomme kaikkiaan käsittelevät, on suunnilleen kuin lyijykynän paksuinen putki Päijänne-tunnelissa.

Päijänne-tunnelin läpi mahtuu ajamaan rekalla. Ja lyijykynä on läpimitaltaan alle sentin.

Kuinka me ollenkaan saamme ohjattua itseämme näillä tiedon murusilla? Ja miten me onnistumme oppimaan mistään mitään?

Tässä tunteet tulevat avuksi. Ainakin, jos niitä osaa kuunnella, sanoittaa ja lukea.

Tunteet osoittavat, mihin suunnata huomiota

Tunteet osoittavat meille, mihin on tarpeen suunnata huomiota.

Miellyttävät tunteet kuten ilo ja innostus kertovat siitä, mikä vetää puoleensa.

Hankalat tunteet, kuten paha mieli, turhautuminen ja epävarmuus antavat merkkejä pulmista.

Tunneohjaus ei useinkaan riitä hyviin ratkaisuihin ilman järkimielen harkintaa, mutta ilman tunnetta järkikin joutuisi toimimaan vajavaisen informaation pohjalta.

Niinpä tunteitakin on paras kuulla.

Tunteeseen on paha nojata, jos sitä ei osaa sanoittaa

Mitä kuuluu?

Ei mitään. Ihan hyvää kai.

Niinhän me kaikki välillä vastailemme. Aina ei huvita avautua eikä edes ajatella, mitä itselle kuuluu.

Joidenkin kohdalla ympäripyöreät tai väistelevät puheet eivät kuitenkaan kerro vain varovaisuudesta tai haluttomuudesta päästää toista ihmistä omaan maailmaansa.

Kaikki eivät oikeasti löydä sanoja tunteilleen ja tuntemuksilleen.

Tunnesanasto on kapea ja niukka. Yhteyttä omaan kokemukseen ei tahdo löytyä niin, että sitä osaisi kuvailla oikein millään tavalla.

Aleksitymia = ei sanoja tunteille

Vaikeus sanoittaa omia tunteita ja tuntemuksia on tutkimusten mukaan arkipäivää lähes joka viidennelle miehelle ja noin joka kymmenennelle naiselle.

Silloin viaton mitä kuuluu -kysymys voi olla aidosti piinallinen.

Mistä minä tiedän mitä minulle kuuluu?

Jos ei tiedä, mitä itselle kuuluu eikä osaa mielessään kuvitella toisenkaan tunteita, jää iso osa siitä mikä itselle ja toisille on tärkeää, havaitsematta.

Toiminta käy summittaiseksi. Edetään arvausten varassa.

Kuoppa vaanii.

Sanojen löytämistä voi harjoitella

Ehkä hankalinta on niillä, joiden tunnekielen vaikeuksien taustalta löytyy neurologisia syitä.

Muun muassa on epäilty, että kyse voi olla aivopuoliskojen välisen tai tunneaivojen ja tietoisesta ajattelusta vastaavien otsalohkojen kuorikerrosten välisistä yhteysongelmista.

Joillakin vaikeus tunnistaa tunteita taas liittyy masennukseen, joillakin traumakokemusten aiheuttamiin pulmiin tunnekokemusten käsittelyssä.

Tunteitaan voi kuitenkin opetella tavoittamaan elävämmin.

Jos itsestä ei olekaan kehkeytymässä oman kokemuksen ilmaisemisen taituria, muutamakin osuva kuvaus sille mitä itsessä liikkuu, voi auttaa saamaan paremman yhteyden niin itseen kuin toisiinkin.

Ihmissuhteet kohenevat ja ainakin jotkin tunnekielen puutteisiin liittyvät ongelmat helpottuvat.

Alkuun pääsee vaikka tunnesanalistojen avulla.

Tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen voi helpottaa monia terveyspulmia

Aleksitymian tiedetään olevan yhteydessä useisiin sairauksiin ja niin sanottuihin toiminnallisiin häiriöihin, joissa oireet kyllä ovat todellisia, mutta niiden taustalta ei löydy mitään selkeästi osoitettavaa vauriota tai sairautta.

  • syömishäiriöt
  • päihderiippuvuudet (myös muut riippuvuudet)
  • paniikkihäiriö
  • sairauspelot
  • traumaperäinen stressihäiriö eli PTSD
  • masennus
  • somatisaatiohäiriöt (tunneperäisten pulmien kääntyminen kehollisiksi oireiksi)

Yksi oireita aiheuttava tai vaikeuttava tekijä voi olla ylivireystila, joka liittyy siihen, että tunteille ei löydy sellaista ilmaisua, joka auttaisi käsittelemään oman elämän merkityksellisiä asioita.

Tunteet eivät ikään kuin pääse tekemään työtään vaan jäävät jumiin kehollisiksi jännityksiksi.

Juuri sellaisiksi, joista me usein olemme tietoisiakin: hartioita särkee, leukaperiä kiristää, työnnämme kieltä kohti kitalakea ja jännitämme palleaa.

Aina ei silti ole selvää kumpi tuli ensin, tunteiden sanoittamisen vaikeus vai muu terveyden tai elämisen ongelma.

Vaikeus tunnistaa ja nimetä tunteita ja tuntemuksia voi olla turhauttavaa ja kuormittavaa niin itselle kuin lähipiirillekin.

Kyse ei kuitenkaan ole ominaisuudesta, jonka ihminen olisi voinut itse valita, tai josta hän voisi noin vain irtautua, vaikka tahtoisikin.

Lisäksi sillä, ettei tunteitaan pysty kuvaamaan tai kokemaan kovin syvästi, voi olla suojaava merkitys.

Silloin voi käydä niin, että sanat kokemukselle löytyvät sitä mukaa, kun luottamus omien tunteiden kanssa pärjäämiseen kasvaa.

Pikapelastautumisesta syväoppimiseen ja resilienssiin

Yksi psyykkisen hyvinvoinnin mittareista on, kuinka hyvin ihminen oppii kokemastaan.

Oppimista voi arvioida esimerkiksi sen perusteella, kuinka usein samannäköisiin kuoppiin lankeamista tapahtuu.

Paljon lankeamisia, vähän oppia. Ja usein myös toisinpäin, ellei sitten jo ensimmäinen kaatuminen ole säikäyttänyt yrittämästä uudestaan.

Kokemuksesta voikin ammentaa oppia monella tyylillä.

Äkkinäinen oppi voi olla vaikkapa juuri se, ettei enää halua tavoitella sellaista, minkä parissa on loukannut itsensä.

Ei ikinä enää parisuhdetta, esimiespestiä tai ulkomaankomennusta.

Kuitenkin jos asia on tärkeä, on vaikea tyytyä vain kääntymään pois siitä, mitä on ehkä koko elämänsä kaivannut.

Silloin tie syväoppimiseen kulkee kokemusten ja niihin liittyvien tunteiden kokemisen, sanoittamisen, kohtaamisen ja jakamisen kautta.

Oma tie muotoutuu syväoppimisen kautta

Päältäpäin katsoen meillä monella on samankaltaisia toiveita, haaveita ja tavoitteita elämässä.

Haluamme olla terveitä, turvassa ja tehdä asioita, jotka tuntuvat mielekkäiltä.

Haluamme hyviä ihmissuhteita ja toivomme, että myös läheisemme menestyvät.

Kuitenkin me jokainen olemme tulleet tähän hetkeen omaa yksilöllistä reittiämme, joka ei ole samanlainen kenenkään toisen reitin kanssa.

Niinpä myöskään tie eteenpäin ei ole kaikilla samanlainen. Jokaisella on omat haasteensa, kipukohtansa, taitonsa ja kykynsä.

Samatkaan hyvät neuvot eivät tarkoita kaikille aivan samaa käytäntöön vietynä.

Pieleenmeno tuottaa syväoppimista – kun vain jaksaa pysähtyä, paneutua ja miettiä

Sellaista ihmistä ei olekaan, joka ei suht säännöllisesti kompastuisi johonkin elämänsä tuttuakin tutummista kuopista.

Elämä onkin juuri tässä mielessä armollista: jos ei yhdellä kertaa opi, uusi tilaisuus on todennäköisesti kohta odottamassa.

Niinpä kun seuraavan kerran kompastut, rauhoitu ja odota hetki.

Vaikka pieleenmennyt esiintyminen, kokous tai tapaaminen ystävän kanssa ottaisi päähän tai hävettäisi kuinka paljon, vahinko on harvoin peruuttamaton ja kirpein harmikin kestää vain hetken.

Älä siis työnnä olotilaasi pois.

Sen sijaan pysähdy, hengitä rauhassa ja ota mielessäsi kaksi askelta taaksepäin.

Kysy sitten itseltäsi:

  • Miten tunne tuntuu kehossasi? Missä se tuntuu?
  • Millaisia ajatuksia tai sisäistä puhetta tunteeseen liittyy?
  • Millaisia mielikuvia tai pelkoja tunne/tilanne herättää sinussa?
  • Mitä sinun tekisi mieli tehdä, kun tunnet tällaista tunnetta?
  • Mistä tunteesi oikeastaan kertovat?
  • Millä tavalla haluaisit toimia, kun seuraavan kerran olet samankaltaisessa tilanteessa?
  • Miten sinun kannattaa siinä tapauksessa valmistautua?

Ja vielä: Millä tavalla voisit olla itsellesi ystävällinen juuri nyt?

Kolme hyvää syytä poimia itsellesi ilmainen opas ja tilata maksuton viikkokirje!

  1. Joka sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä seuraavaan viikkoon.
  2. Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
  3. Liittymislahjaksi saat valintasi mukaan rautaisen annoksen asiantuntijatietoa ja -ohjausta elämänilosi ja voimiesi vahvistamiseen (pdf).