Suorittaminen selviytymistapana, ja miten sille saa rajat

Oletko huomannut, että meidän voimavaratietoisten ihmisten joukossa suorittamisesta on tullut suorastaan noloa?

Suorittaminen ei kuulosta luovalta, ei vapaalta, suorittamalla saa aikaan vain suorituksia.

Ja silti me edelleen suoritamme. Siihen täytyy olla hyvät syyt.

Tässä artikkelissa pääset pohtimaan kanssani suorittamisen syitä, seurauksia, ja sitä miten työn lopultakin saa palautettua oikealle paikalleen.

Haluaisitko olla Teräsmies? Teräsnainen?

Suorittaminen selviytymistapana, ja miten sille saa rajat

Miksi me suoritamme? Miksi sinä suoritat? Mitä hyvää on suorittamisessa?

Suorittamisen tunnelmiin tuskastuneena hyvien puolien löytäminen voi olla vaikeaa. Mutta yksi löytyy hakematta:

Suorittamalla saa aikaan!

Koko työnteon alkuperäisenä tarkoituksena on, että sitä kautta pysyy hengissä. Saa katon pään päälle, ruokaa ja lämmintä.

Silloin työntekoon on selvä, konkreettinen, täysin hahmotettavissa oleva syy silloinkin, kun työ menee raskaan raatamisen puolelle.

On kuitenkin helppo horjahtaa romantisoimaan entisiä aikoja ja kuvitella, että elämä oli hyvää, koska niin tarpeet kuin tekeminenkin olivat kouriintuntuvia, konkreettisia.

Riittikö tämä silloinkaan? Eivätkö ihmiset ennen kokeneet tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä? Takuulla kokivat.

Ihmisillä on aina ollut fyysisen elossapysymisen lisäksi myös muita tarpeita.

Ihminen on psykofyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus, näin opetettiin aikanaan yliopistossa. Tämä käsitehirviö tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että niin ruumis kuin henki vaativat osansa.

Tämä taas tarkoittaa, että useimmat meistä etsivät jonkinlaista täyteyttä ja merkityksellisyyttä elämäänsä.

Kun vatsa on täynnä ja huominen vaikuttaa turvatulta, nousevat muut tarpeet esiin.

Me emme kuitenkaan, useinkaan, ole kovin hyviä tunnistamaan mitä oikeastaan tarvitsemme ja kaipaamme. Ja silloin astuu kuvaan muun muassa työn väärinkäyttö.

Oletko ajautunut väärinkäyttämään työtäsi?

Jos työn oikeinkäyttö palvelee tarpeita, jotka ovat tiedossa ja tunnistettu, niin työn väärinkäyttö taas yrittää palvella jotain, mikä on pahasti hämärissä.

Toisin sanoen koetamme näkyvää tulosta aikaansaamalla vastata kysymyksiin, joihin kappalemäärä tai eurotulos ei ole vastaus ollenkaan.

Suorittamista voi pitää työn väärinkäyttönä. Kun suoritat, tekemisesi on jollain tavalla irronnut tarkoituksestaan. Teet väärää asiaa, väärällä tavalla, tai väärästä syystä. Tai näitä kaikkia.

Ja olo on ennen pitkää huono. Vaikka tulosta syntyy, olo on tyhjä, ärtynyt, hajanainen, ei tyytyväinen.

Haluat pois ja haaveilet muutoksesta, mutta loppujen lopuksi voi olla vaikea sanoa minkä ihan tarkkaan ottaen pitäisi muuttua.

Hyvienkin menetelmien kohdalla kannattaa miettiä mitä oma tekeminen viime kädessä palvelee.

Merkityksellisyys on kadonnut, elämä tuntuu jollain lailla luistavan näpeistä, ja aavistelet, että tämän kaiken takana on jotain muuta, mistä on vaikea saada otetta.

Kyllä vain. Veikkaan, että pulma voi olla siinä, että olet pikkuhiljaa luistanut irti kosketuksista omaan sisimpääsi, omaan tunne-elämääsi ja omiin perusteltuihin tarpeisiisi.

Tai sitten et ole tätä kosketusta koskaan oikein saanutkaan.

Suorittaminen auttaa kestämään elämää

Millainen lapsuus sinulla oli? Tavallinen, kamala, ihana, vai sellainen minkä me monet tunnistamme: olihan siinä puolensa ja puolensa. Hyviä ja huonoja hetkiä.

Oli lapsuus millainen hyvänsä, sen vaikutusta elämän muotoutumiseen ei pidä vähätellä.

Lapsuudessa lasketaan elämän peruskivet. Niiden päälle sitten rakennetaan koko loppuelämä. Mutta koska peruskivet jo ovat paikoillaan, ei rakennelmasta voi tulla millainen tahansa.

Mahdollisuudet ovat rajatut. Eivät rajattomat. Elämä ei ole täydellistä, usein ei myöskään reilua. Se miten me aikuisina pärjäämme elämän aallokoissa, riippuu monella tavalla siitä, miten me lapsena opimme suhtautumaan omiin tarpeisiimme.

Kun on aikaisin oppinut ohittamaan itseään, sen osaa kyllä myöhemminkin. Itse asiassa sitä ei usein edes huomaa.

Mitä ajattelisit itsestäsi, jos oikeasti laittaisit ensin sen happimaskin omille kasvoillesi?

Lapsella, kaikilla lapsilla on joukko perustarpeita.

Perustarpeisiin pitäisi jo lapsuudessa saada hyvät vastaukset, että kehitys voi jatkua tasapainoisesti. Että kasvavalle ihmiselle syntyisi joustava, elämän eteenheittämiin tilanteisiin avoimesti ja neuvokkaasti suuntautuva mieli.

Yleensä vanhemmat ja kasvattajat onnistuvat kohtuullisesti, mutta harva silti kasvaa aikuiseksi ilman jonkinlaista säröä turvallisuudentunteessa, itseluottamuksessa tai kyvyssä olla yhteydessä itseen ja muihin.

Ja kun säröjä syntyy, me kehitämme selviytymiskeinoja. Suorittaminen on niistä yksi.

Suorittavasta tekemisestä on tullut hyväksyttävä keino säädellä vaikeita tunteita ja epäselviä olotiloja.

Mietipä seuraavia tilannekuvauksia. Onko niissä yhtäkään, johon ei suorittamisella voisi ainakin yrittää vastata? Sisältyykö mihinkään niistä tarpeita, joita ei voisi yrittää paikata suorittamalla lisää?

  • Koet, ettet ole oikein turvassa. Olet tavalla tai toisella riippuvainen toisen ihmisen hyväntahtoisuudesta, mutta hän on usein poissa, välinpitämätön tai sattumanvaraisesti saavutettavissa. Paikalla ollessaan hänellä on lyhyt pinna, ja joskus olet pelännyt suorastaan fyysisen turvallisuutesi puolesta. Jos olet itsellesi rehellinen, joudut myöntämään että olet jatkuvasti jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteena.
  • Elät tai teet työtä yhdessä toisen ihmisen kanssa. Et kuitenkaan oikein pääse samalle aaltopituudelle hänen kanssaan. Kaipaat palautetta ja vahvistusta, että se mitä teet on ok, mutta saamasi kiitokset eivät sinua kuitenkaan oikein vakuuta. Koet olosi yksinäiseksi.
  • Epäilet ettet pärjää. Sinun on yleensäkin vaikea tehdä päätöksiä itse, ja juutut helposti tekemään sitä mitä olet ennenkin tehnyt. Pelkäät, että jotain pahaa voisi tapahtua muuten.
  • Et usko itseesi. Koet että olet perustavanlaatuisesti huonompi kuin muut. Jännität ja pelkäät, että epäonnistut taas.
  • Elät rautaisessa kurissa. Oman tien etsiminen ja sen miettiminen mikä oikeasti kiinnostaa, on ympärilläsi olevien ihmisten mielestä suorastaan häpeällistä. Joko alistut tai kapinoit. Et kuitenkaan pääse irti ajatuksesta, että omien tarpeiden ja kiinnostusten todesta ottaminen on itsekästä ja rumaa.
  • Sinua on aina kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä – tai sitten sinuun on ladattu valtaisat odotukset. Mahdollisuutesi ovat loputtomat, koet olevasi erityinen. Sinuun eivät tavalliset säännöt päde, joten et tunne etkä kunnioita sen paremmin omien voimiesi kuin toistenkaan rajoja.

Ehkä arvasitkin, että näihin arkipäiväisiin kokemis- ja suhtautumistapojen kuvauksiin sisältyy lapsen perustarpeet sellaisina kuin ne voivat näyttäytyä aikuisen elämässä.

Silloin, kun jokin tarpeisiin vastaamisessa on jäänyt vaillinaiseksi tai mennyt kerta kaikkiaan pieleen.

Me kaikki tarvitsemme lapsena ja vielä aikuisiälläkin turvallisuutta, yhteenkuuluvuutta, mahdollisuutta määrätä itsestämme ja omista asioistamme, arvostusta, mahdollisuutta luovuuteen ja laajentumiseen, ja yhtä lailla myös realistisia rajoja.

Lapsen kokemus ei katoa minnekään iän lisääntyessä. Se vain kätkeytyy uusien kokemusten alle kuin maatuskanuken sisin ydin.

Jos me emme tavoita sisintämme emmekä edes tiedä, mitä siellä oikeasti piilee, me luomme tuon sisäisen todellisuuden ulkopuolellemme.

Babushka, matrjoshka. Perinteinen nukke kertoo paljon siitä, miten me ihmisinä kasvamme ja muotoudumme.

Mitä ei tiedosta, sitä toistaa

Kun mietit tarkkaan, todennäköisesti pystyt jokaisen äskeisen kuvauksen kohdalla kuvittelemaan miten tuosta tilanteesta pääsee suorittamalla eteenpäin.

Suorittamisesta on tullut yleistyökalu, joka auttaa luovimaan työssä ja elämässä, ilman että tunteita ja tarpeita tarvitsisi kohdata tai mitään oikeastaan muuttaa.

Teemme ja toimitamme ja keräämme sulkia hattuun, vaikka taustalla vaanii epäilys.

Mitä järkeä tässä kaikessa on?

Muistatko elokuvan Murmelin päivä? Siinä päivä toistuu, toistuu ja toistuu samanlaisena kunnes päähenkilö huomaa, mitä tapahtuu ja miksi.

Suorittaminen kertoo neuvottomuudesta.

Kuka haluaisikaan vuodesta toiseen polkea samassa näännyttävässä oravanpyörässä, joka ilmiselvästi ei ratkaise peruspulmaa?

Ehkä suurin syy samojen kuvioitten toistumiseen yhä uudelleen on se, että me emme yksinkertaisesti näe, mikä tuo peruspulma on. Selviytymiskeinot seurauksineen peittävät sen näkyvistä.

Voi olla, että pitää päätyä kunnon kriisiin, niin että suorittamisen ja muiden omaan perusrepertuaariin kuuluvien selviytymiskeinojen toteuttaminen ei vain enää onnistu.

Silloin tulee ensin hätä. Ja usein pian sen jälkeen suuri helpotus.

Tunnista tarpeesi ja toimintatapasi

Onko sinulla esimerkiksi työelämässä voimakkaita mieltymyksiä tietynlaisiin tilanteisiin? Tai vastenmielisyyksiä?

Hankkiudutko esimerkiksi jatkuvasti joukon johtajaksi? Tai peränpitäjäksi? Etsiydytkö vaativiin tehtäviin tai vältteletkö niitä? Oletko riskinottaja?

Ajatteletko salaa, että kukaan muu ei osaisi hoitaa työtäsi? Että olet korvaamaton? Tai toisin päin, tunnetko olevasi korvattavissa milloin vain?

Oletko mukava ihminen, joka menee vaikka millaiselle mutkalle ettei erimielisyyttä ja riitaa syntyisi? Tai päinvastoin, joudutko toistuvasti konflikteihin ja hakauksiin, etkä oikein ymmärrä miksi?

Mikä sinut oikeastaan ajaa tyypillisiin rooleihisi, ja miten viihdyt niissä? Mutkatta ja mukavasti, vai koetko jatkuvaa ristiriitaa siinä mitä teet, vaikka tekisit sen miten hyvin?

Maatuskan kerrokset ydintä myöten ne siellä kuiskailevat.

Koska oman itsen hahmottaminen on niin vaikeaa, meillä on taipumus etsiä syitä tekemisillemme itsen ulkopuolelta.

Kulttuurista, maailmantilanteesta, työelämän muutoksista. Lapsuus ja muu elämänhistoriakin kelpaavat olemisten ja tekemisten syyksi, kunnes syntyy ymmärrys, että lapsuus on meidän jokaisen sisällä, ja siitä miten se vaikuttaa, voit ottaa vastuun vain sinä itse.

Vastuunotto kuitenkin onnistuu vasta silloin, kun ymmärtää mikä itseä oikeastaan ajaa.

Omien ydintarpeiden ja niiden kohtaloiden jäljille pääsee tarkkailemalla omia tekemisiä, reaktioita ja toimintamalleja. Mikä toistuu? Mikä vetää sinua puoleensa kuin valo kärpäsiä? Ja miten sitten toimit?

Tutki tunteitasi

Itseensä tutustuminen on mielenkiintoista, mutta ei aina aivan helppoa eikä mukavaakaan.

Maatuskaan mahtuu monta kerrosta. Ei ole läheskään aina niin helppo tietää mikä on se varsinainen sisin tunne, ja mikä myöhempää perua.

Olet ehkä oppinut tuntemaan itsesi vakaana suorittajana, luotettavana henkilönä joka toimittaa taatusti sen mitä on luvannut.

Tämä tuottaa tietynlaista tyytyväisyyttä itseen, ihan hyvästä syystä.

Mutta kun alat raaputtaa pintaa ja miettiä miksi oikeastaan toimit niinkuin toimit, saatat löytää jotain aivan muuta. Esimerkiksi sen, ettet oikeastaan tiedä miten toimisit jos yhtenä päivänä saisitkin huonoa palautetta.

Mitä silloin kokisit? Säilyttäisitkö edelleen vakaan itseluottamuksesi vai luuraako nurkan takana häpeä tai pelko, jonka kanssa on vaikea pärjätä?

Tunteet myös herättävät tunteita, riippuen siitä mistä kulmasta itseäsi katsot.

Jos katsot itseäsi uteliaan ystävällisesti, hankalienkin tunteiden ja tuntemusten tarkastelu on kuin kiinnostavaa salapoliisityötä.

Jos sinun kuitenkin on liian vaikea saada etäisyyttä esimerkiksi siihen vaativuuteen ja kriittisyyteen, jonka ehkä olet ehtinyt sisäistää osaksi itseäsi, häpeäkin voi herättää vain lisää häpeää.

Alat hävetä sitäkin että häpeät.

Jos näin käy, sinun on hyvä etsiä avuksesi toinen, puolueettoman ystävällinen ja myötätuntoinen henkilö, joka ymmärtää mistä on puhe.

Saatko artikkelista ajateltavaa? Jos saat, jaa se ystävillesikin!

…artikkeli jatkuu kuvan alapuolella…

Palauta työ oikealle paikalleen

Että suhteen työhön saisi terveelle pohjalle, on tehtävä muutama asia.

Jos tunnistat, mikä sinua ajaa sellaiseen suorittamiseen mitä et toivo, ja tunnistat taustalla vaikuttavat tunteet ja tarpeet, olet jo todella pitkällä.

Lisäksi pitää miettiä itse työtä.

Mikä on työsi varsinainen tarkoitus? Mikä on sen tarkoitus sinulle itsellesi, mikä on se tarkoitus mahdolliselle työnantajallesi tai asiakkaillesi, mikä on sen tarkoitus maailmankaikkeuden mittakaavassa?

Isossa kaavassa ajatteleminen ei johda automaattisesti siihen, että oma työ ja tekeminen olisivat mitättömiä. Päinvastoin, laaja mittakaava nostaa esille arvot.

Mikä on se iso, sinun silmissäsi arvokas keko, johon olet kiikuttamassa omaa korttasi?

Vai kiikutatko kortta kekoon, jota et voi arvostaa, joka on sinulle hyvin ristiriitainen tai mahdollisesti vain aikansa elänyt?

Jälkimmäisessä tilanteessa elämässäsi voi olla konkreettisen muutoksen tarve.

Mitä tunteesi, tarpeesi ja kiinnostuksesi sanovat? Minkä asioitten tekemisestä sinulle tulee syvällä ja perustavalla tavalla hyvä mieli?

Tee näitä asioita ja yhteytesi itseesi vahvistuu. Sitä myötä kasvaa myös itseluottamuksesi, ja ennemmin tai myöhemmin mielessäsi syntyy suunnitelma.

Rakastu keskeneräisyyteen, harmaasävyihin ja siihen, että kaikella on rajat

On todella helppoa kehoittaa toista – tai vaikka itseäänkin – rauhoittumaan ja laskemaan rimaa. Mutta miten elämänikäinen suorittaja oikeasti tekee sen?

Vastaus piilee harmaasävyissä. Sietämisessä, siedättämisessä ja siedättymisessä. Juuri siinä, mikä on varsinkin perfektionistiselle, vaativuuden ajamalle suorittajalle niin vaikeaa.

Jos siedättää itseään pieni pala kerrallaan, myös vaikeat olotilat, ajatukset ja tunteet tulevat tihkumalla sisään. Sellaisina annoksina, että niistä vielä selviää.

Keskeneräisyyden ja harmaasävyjen sietämistä voi helpottaa kaksi asiaa.

Ensinnäkin se, että niistä ei pääse mihinkään. Ne ovat fakta. Ihminen ei yksinkertaisesti voi päästä täydellisyyteen – aina löytyy jotain huomautettavaa.

Matka 95 prosentin suorituksesta 98 prosentin suoritukseen on niin pitkä, että se on vain äärettömän harvoin perusteltu.

Ja siksi toisekseen, mikä tässä maailmassa tulee varsinaisesti valmiiksi?

Toinen sietämistä ja siedättymistä edesauttava asia on, että elämässä sillä tavalla tulee paljon hauskempaa ja mukavampaa.

Totutteluvaihe voi olla kankea, mutta kun vauhtiin pääsee, on höllääminen ja asioitten tekeminen vain perustelluista syistä koko ajan mukavampaa.

Rajat tarkoittavat hyvää huolenpitoa

Suorittamiseen sisältyy usein melkoinen annos suorastaan kuolemaahalveksuvaa rajattomuutta.

Tämä on ymmärrettävää sisäisen lapsen maailmassa, jossa kaikki on mahdollista. Jos ei itselle niin jollekin toiselle on.

Siinä maailmassa on olemassa väkevä yli-ihminen joka pystyy mihin tahansa ryhtyykin, eikä sairastu tai kuole niin millään. Jos yli-ihminen ei ole joku muu, niin kuvitelmissa sellaiseksi ryhdytään itse.

Rajattomuus on kuitenkin myös suojattomuutta. Jos tekemisellä ei ole rajoja, se on kuin olisi heitteillä. Rajojen laittaminen itselle taas on kuin hyvää vanhemmuutta.

Kun laitat rajoja tekemisillesi, luot turvaa. Jos et tiedä missä sopiva työnteon raja on, voit nojautua vaikka työaikalakiin, joka määrittelee sopivaksi viikkotyöajaksi 40 tuntia.

Ei ole yhtään noloa myöntää, että sinussa, kuten meissä kaikissa, voi olla osia, jotka ovat kuin pieni lapsi, joka ei vielä oikein osaa.

Ja mikä parasta, ei tarvitsekaan. Koko ikämme meillä on oikeus ja lupa yrittää, erehtyä, oppia, opetella, pyytää ja saada apua.

Tätä inhimillisyyttä ei kenenkään pitäisi peittää suorittamisen alle.

Liity postituslistalle!

  1. Joka sunnuntai sähköpostiisi saapuu voimaannuttavia eväitä seuraavaan viikkoon.
  2. Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kirjoituksista ja kursseista.
  3. Liittymislahjaksi saat 12-sivuisen Pikaoppaan uupumukseen (pdf), jonka avulla voit tunnistaa uupumuksen oireet ja opit 6 askelta uupumuksesta toipumiseen.

MUISTATHAN VAHVISTAA LIITTYMISESI LISTALLE NAPSAUTTAMALLA SÄHKÖPOSTIISI TULEVAA LINKKIÄ!

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia